SYYSKUUN LOPPU
Syyskuun lopussa Aurajoen varressa alkoi olla semmone olo, että kesä oli pakannut kamppeensa ja lähtenyt kertomatta kenellekään. Päivällä tarkeni vielä, jos aurinko sattui paistamaan, mutta yöllä maa oli märkä ja hiton kylmä. Veneen alle kertynyt heinä ei enää tuntunut yhtä lämpimältä kuin heinäkuussa. Aamuisin jokivarren sumu makasi peltojen päällä niin paksuna, että ratapenkka katosi näkyvistä ja kaukana kulkeva juna kuulosti enemmän muistilta kuin oikealta ääneltä.
Aidatun pihan omenapuut olivat pudottaneet maahan enemmän omenoita kuin kukaan jaksoi kerätä. Osa makasi nurmikolla ehjinä, osa oli lintujen nokkimia ja osa painunut puoliksi multaan. Ampiaiset kävivät niissä päivällä ja etanat yöllä. Siilien kannalta maailma oli edelleen täynnä syötävää, mutta ruoan ympärillä oli jo syksyn maku. Kaikki oli kosteampaa, raskaampaa ja vähän väsyneempää kuin keskikesällä.
Poikaset eivät enää kulkeneet yhdessä. Kesällä ne olivat pyörineet jatkuvasti samoissa paikoissa, törmäilleet toisiinsa ja tapelleet samoista etanoista. Nyt jokaisella oli omat reittinsä. Yksi viihtyi kompostin luona, toinen kiersi vanhaa ojaa ja kolmas oli löytänyt halkopinon, jonka alta löytyi lähes aina jotakin syötävää. Vanha siili tiesi suurin piirtein missä kukin liikkui, mutta ei se enää lähtenyt jokaista etsimään. Jos nuori siili ei ollut oppinut syksyyn mennessä etsimään ruokaa, ei sitä enää siinä vaiheessa opetettu.
Se poikanen, jonka piikeissä näkyi kosteina aamuina se turkoosi häivähdys, kulki muita kauemmas. Ei se juossut ympäriinsä päättömästi eikä ollut mikään riehuja. Sillä oli vain semmone tapa, että jos aidan takana oli polku, se halusi nähdä mihin se meni. Jos oja jatkui mutkan taakse, se halusi nähdä mitä mutkan jälkeen oli. Jos jostakin tuli uusi haju, se lähti katsomaan mistä se oli peräisin. Vanhan siilin mielestä sellainen touhu oli välillä helvetin rasittavaa seurattavaa.
Eräänä iltana sää oli kirkas ja kuiva. Päivän aikana oli puhallettu pohjoisesta, ja ilma tuntui tavallista kylmemmältä jo ennen pimeää. Poikaset lähtivät omille teilleen heti kun aurinko katosi puiden taakse. Vanha siili kiersi aidatun pihan reunat, söi pari lihavaa etanaa kompostin vierestä ja palasi myöhemmin veneelle. Yksi poikanen oli jo tullut takaisin. Sitten tuli toinen. Kolmas saapui vähän myöhemmin omenapuun suunnalta ja neljäs kömpi paikalle halkopinon takaa.
Viidettä ei näkynyt.
Vanha siili ei tehnyt asiasta numeroa. Se kävi vielä kerran syömässä, kiersi vanhan veneen ympäristön ja haisteli aidanviertä. Hajuja oli joka puolella. Ketun vanha jälki löytyi pellon laidasta. Siilin hajua löytyi ainakin kolmesta suunnasta. Ruohonleikkurin bensankäry leijui edelleen pihan toisessa päässä. Kaikki vaikutti tavalliselta.
Yö eteni.
Aurajoki virtasi pimeässä samaan tahtiin kuin aina ennenkin. Jossakin kaukana haukahti koira. Ratapenkalla kolisi tavarajuna. Pöllö huhuili jokivarren puissa niin että ääni kantautui sumun läpi aidatulle pihalle asti. Neljä nuorta siiliä nukkui veneen alla, mutta yhden paikka jäi tyhjäksi.
Vanha siili heräsi välillä kuuntelemaan ympäristöä. Ei se lähtenyt etsimään ketään. Ei tässä enää oltu alkukesässä. Jos nuori siili vietti yönsä muualla, se vietti yönsä muualla. Maailma oli täynnä paikkoja, joissa saattoi nukkua. Ojanpenkka kävi päiväpesäksi siinä missä halkopino tai vanhan ladon seinusta. Sellainen kuului syksyyn samalla tavalla kuin kylmät aamut ja putoavat lehdet.
Juuri ennen aamunkoittoa veneen alta kuuluva tuhina keskeytyi hetkeksi, kun heinikko rapisi ulkopuolella. Poikanen ryömi paikalle mutaisena ja väsyneen näköisenä. Sen piikeissä oli takiaisia, kuivunutta savea ja pari kellastunutta koivunlehteä. Se haisi ojalta, märältä ruoholta ja vanhalta laudalta. Jostakin syystä sen kuonossa oli myös omenan haju, vaikka lähimmät omenapuut olivat aivan toisella puolella pihaa.
Poikanen tunki itsensä muiden viereen, pyöri hetken sopivaa asentoa etsiessään ja nukahti lähes saman tien. Vanha siili haisteli sitä hetken ja tunnisti ainakin kaksi paikkaa, joissa se ei ollut koskaan ennen käynyt. Sen pidemmälle se ei asiaa miettinyt. Aamu alkoi jo valjeta, maa oli märkä ja kylmä, ja muutaman tunnin päästä pitäisi taas lähteä syömään.
Kun aurinko nousi sumun takaa ja ensimmäiset varikset aloittivat jokapäiväisen metelinsä, veneen alla nukkui edelleen viisi nuorta siiliä. Silti jokin oli muuttunut. Kesällä kaikki olivat palanneet samaan paikkaan joka yö. Nyt yksi oli viettänyt yönsä muualla ja tullut takaisin vasta aamun harmaudessa. Vanha siili ei sanonut asiasta mitään, mutta seuraavana iltana se ei enää ollut erityisen yllättynyt, kun sama poikanen lähti ensimmäisenä omille teilleen.