Ravirata ilman hevosia

Aamulla koppikärryn ovi kolahti auki ja kylmä kevätilma pöllähti sisään. Ei enää semmonen talven pureva kylmä, vaan sellanen, joka sanoo, että kohta ihmiset alkaa taas touhuta aivan liikaa. NahkaJaakko nosteli laatikoita ulos samaan tahtiin ku muurahaiset kantaa neulasia pesäänsä. Naarasoletettu laski mukeja pöydälle niin varovasti, että mää luulin niiden olevan kananmunia. Ei ne ollu. Ne oli mukeja. Ihmiset näyttää kohtelevan niitä melkein yhtä arvokkaasti.

Matka ei tällä kertaa ollu pitkä. Auto kaartoi Metsämäen raviradalle, ja mää työnsin kuononi laatikon reunalle. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt nähdään hevosia. Ravirata tarkottaa hevosia. Sehän on ihan selvä asia. Nuuhkin ilmaa pitkään. Ei hevosen hajua. Ei heinää. Ei lantaa. Vaan kahvia, grillimakkaraa, bensaa ja nahkaa. Kattelin joka suuntaan. Ei yhtään hevosta. Siitä mää päättelin, että ihmiset rakentaa kokonaisia raviratoja ihan muuten vaan. Ne tekee välillä semmosia ratkaisuja, joita siilin on ihan turha yrittää ymmärtää.

Yhdeksän metrin myyntiteltta nousi taas pystyyn. Se näyttää aina yhtä kummalliselta. Ensin maassa makaa kasa putkia ja kangasta, ja hetken päästä siinä on kokonainen kauppa. NahkaJaakko ripusti nahkalaukkuja riveihin, vyöt suoriksi ja liivit niin nätisti, että mää en ois uskaltanu koskea niihin tassullakaan. Naarasoletettu täytti mukihyllyä ja pyyhki pöydän vielä kerran, vaikka se oli jo valmiiksi puhdas. Ihmiset tykkää siirtää tavaroita paikasta toiseen ennen ku ne on tyytyväisiä.

Mää pysyttelin laatikossani pöydän alla. Se oli paras paikka koko tapahtumassa. Sieltä näki pelkät jalat. Ihmisen jaloista oppii muuten yllättävän paljon. Jos askeleet tulee suoraan kohti pöytää ja pysähtyy, se aikoo ehkä ostaa. Jos ne hidastuu vähän ja jatkaa matkaa, kohta kuuluu se sama lause, jonka mää oon kuullu jo liian monta kertaa.

"Mää tuun ihan kohta takasin."

Ei muuten tuu.

Porukkaa riitti kyllä. Moottoripyöriä oli rivissä enemmän ku mää osasin laskea, mikä ei kyllä kerro kovin paljon, koska mää en osaa laskea kovin pitkälle. Ihmiset kiersi pyörältä toiselle, jutteli vanhoille tutuille ja halas toisiaan taas ihan saatanasti. Siinä on muuten omituinen tapa. Jos kaks motoristia on joskus nähny toisensa, ne käyttäytyy seuraavalla kerralla ku serkukset jouluna. Halataan, läpsitään olkapäälle ja kysytään sama kysymys.

"Mites talvi meni?"

Mää en kuullu kenenkään vastaavan, että huonosti. Ehkä motoristeilla ei oo huonoja talvia. Tai sitte niistä ei puhuta.

NahkaJaakko teki töitä koko päivän. Laukkuja nosteltiin käsistä toisiin, vetoketjuja availtiin ja nahkaa siliteltiin pitkään. Osa ihmisistä ihasteli tuotteita niin kauan, että mää olin ihan varma kauppojen syntyvän. Sitte ne hymyili, nyökkäs ja sano:

"Täytyy vähän vielä miettiä."

Miettiä mitä?

Jos kastemato näyttää hyvältä, se syödään.

Ei sitä käydä ensin vertailemassa kolmeen muuhun kastematoon.

Salainen havainto: Ihmiset käyttää joskus enemmän aikaa päätöksen lykkäämiseen kuin itse päätöksen tekemiseen.

Aurinko lämmitti mukavasti ja päivä oli muuten oikein hyvä. Kahvin tuoksu leijaili vähän väliä teltalle, grillistä tuli makkaran haju ja moottoripyörät murisi taustalla tasaseen tahtiin. Mää odotin koko päivän, että joku pudottais edes pienen makkaranpalan.

Ei pudottanu.

Ei tullu sheebaa.

Ei tullu silakoita.

Yks ranskanperuna putos maahan, mutta joku lokki ehti siihen ennen mua. Mää en tykkää lokeista. Ne on ylimielisiä. Kävelee pitkin pihaa ku ne omistais koko maailman.

Iltapäivällä aurinko alko laskea alemmas ja ihmiset vähenty vähitellen. NahkaJaakko ja naarasoletettu purki teltan samalla rauhallisella tahdilla ku aina ennenkin. Laukut palas laatikoihin, mukit pehmusteiden väliin ja pöydät katos kärryyn. Hetken päästä koko myyntipaikasta ei nähny enää mitään. Jäljellä oli vaan tyhjä asfaltti, ihan ku me ei oltais koskaan siellä oltukaan.

Kotimatkalla autossa oli hiljasta. Ei semmosta väsynyttä hiljasuutta, vaan semmosta tyytyväistä. Kauppa ei ollu kummosta, mutta kukaan ei näyttäny olevan siitä kovin murheissaan. Mää kuuntelin renkaiden huminaa ja mietin, että ehkä ihmiset ei lähdekään tapahtumiin pelkästään myymään tavaraa. Ne taitaa lähtee tapaamaan toisiaan ja tekee siinä samalla vähän töitä.

📝 ERITTÄIN SALAINEN MUISTILAPPU

Älä kerro kenellekään.

Mää käytin melkein tunnin siihen, että yritin haistaa ne hevoset.

Vasta kotimatkalla uskalsin myöntää itelleni...

...että olin ehkä tullu vähän petetyksi. Ravirata ilman hevosia on vähän sama ku siili ilman piikkejä. Ei sitä pitäis olla olemassakaan.