Vanhan siiliäidin päiväkirja – Luku 16

Veneen alle

Ämpäripesä oli tullut tiensä päähän jo ennen kuin ykskään kakaroista sen tajusi. Ne kasvoivat joka päivä enemmän kuin vanhan emon hermot kestivät, eikä siinä ruosteisessa ämpärissä enää mahtunut kunnolla edes kiroilemaan. Mää kiersin pihan monta iltaa kuono maassa, haistelin jokaisen heinätuppaan ja jokaisen varjon. Sitten pysähdyin vanhan veneen kohdalle. Sen alla tuoksui kuiva maa, laho puu ja turvallinen pimeys. "No niin… tässä vois jopa kasvattaa viis kakaraa ilman, että joutuu ite nukkumaan ulkona. Ei tää mikään kartano oo, mut parempi ku se perkeleen ämpäri."

Muutto alkoi heti seuraavana iltana. Otin yhden poikasen kerrallaan niskasta kiinni ja kannoin veneen alle. Neljä ensimmäistä meni niin kuin olin suunnitellut. Ne tuhisten etsivät toisensa ja käpertyivät samaan kasaan kuin olisivat aina asuneet siellä. Sitten tuli Seyksin vuoro. "Missä se yks taas on? Mitä vittuu, Seyks? Mää käännän selkäni kahdeks sekunniks ja sää onnistut jo häviämään." Löysin sen ämpärin pohjalta tutkimasta ruostunutta pulttia niin keskittyneenä, ettei koko muu maailma näyttänyt kiinnostavan. "Ei jumalauta… sää et oo muuttamassa, sää oot muuttokuormaa hidastamassa."

Otin Seyksin niskasta kiinni ja lähdin kantamaan sitä kohti venettä. Matkalla se ehti vääntyä niin kummalliseen asentoon, että toinen takatassu jäi roikkumaan korvan päälle. Purin huultani niin kovaa, että silmiä kostutti. "Heh… älä ny… pysy edes kerran suorana." Kun pääsin veneen alle, laskin sen muiden viereen, mutta se pyörähti saman tien väärään suuntaan ja lähti määrätietoisesti takaisin ulospäin. Siihen loppui minun arvokkuuteni. "Käk-käk-käk… voi pyhä perkele! Sää muutat pois uudesta kodista ennen ku ehdit edes haistaa sitä. Ei oo ihme, että mää vanhenen ennen aikojani."

Veneen alla oli aivan toisenlainen maailma. Aurinko ei paahtanut maata kuivaksi, sade ei tullut niskaan ja jokainen tuulenpuuska kiersi katon yli. Mää kannoin lisää kuivaa heinää, sammalta ja lehtiä pesän ympärille ja painelin kulkuaukon juuri sopivan kokoiseksi. "Noni. Tässä pysyy lämpö sisällä ja ketut ulkona. Jos joku teistä vielä keksii sisustaa tän paikan uusiks, ni saatte tehdä sen ilman emon hyväksyntää. Ja se hyväksyntä muuten tulee yhtä harvoin ku järkevä puhe variksen suusta."

Kun ilta alkoi hämärtyä, nostin kuononi ilmaan. Veneen alla kaikki hajut olivat erilaisia, mutta yksi oli sama kuin ennenkin. Märän joen, vanhan puun ja heinän seasta nousi tuttu öljyn, lämpimän metallin ja nahan tuoksu. Se kulki pihan halki aivan rauhallisesti, pysähtyi hetkeksi ja katosi taas. Minä en enää säikähtänyt. Katselin nukkuvia poikasiani, pysähdyin Seyksin kohdalle ja huokaisin hiljaa. "No niin… nyt meillä on uus koti. Yritetään edes viikko olla polttamatta tätäkin paikkaa hermoillamme."