Päiväkirja – Sunnuntai

Ukkosen jälkeinen maailma

Sunnuntai. Voi märkäpiikkinen mutapaholainen sentään, mikä yö. Taivas paukku niin, että olis luullu jonkun kaatavan koko Aurajoen väärään suuntaan. Mää en pelkää ukkosta enää. Kolme vuotta opettaa siilille sen, että meteli loppuu aina joskus. Se mikä jää jäljelle, on se mikä kiinnostaa.

Heräsin vasta iltapäivällä. Ei tälläsellä kelillä oo mitään järkee lähteä koheltamaan päivällä. Pesä oli kuiva, lehdet tuoksu kosteelta ja ilma oli viileä. Sellanen viileys tuntuu piikkien välissä asti. Se on paljon parempi kuin helvetillinen helle, jossa hengästyy jo ennen kuin ehtii ensimmäiselle kastemadolle.

Kun ilta alkoi tulla, pistin kuonon ulos. Maa haisi uudelta. Jokainen sade tekee saman tempun. Se pesee vanhat valeet pois ja nostaa uudet hajut pintaan. Märkä multa kertoo enemmän kuin yksikään ihminen, joka selittää maailmaa suu vaahdossa.

Aurajoen puolen terassilta leijui kahvin tuoksu. Ne kaks mustaa pajakissaa oli käyny siellä aamulla. Näin niiden jäljet vielä kostealla laudalla. Ne oli vissiin istunu katoksen alla kattomassa sadetta niin kuin vanhat ukot torilla. Norris oli varmasti tuijottanu vettä kuin se olis henkilökohtaisesti loukannut sitä. Pirppu'u taas oli haistellu ilmaa ja tehny johtopäätöksiä, joita ei kerro kenellekään.

"Mää sanoin jo keväällä, että sade tulee," kuulin mielessäni Pirppu'un äänen.

"Niin sanoit myös viime viikolla, eilen ja toissapäivänä," Norris olisi vastannu.

"Ja nythän mää olin oikeessa."

"Vitun tilastotiede."

Mää virnistin itekseni. Kissat on hauskoja sillon, kun ne on lasin toisella puolella.

Reviirikierroksella huomasin heti, että ukkonen oli muuttanu asioita. Oksia oli pudonnu, lehdet liimautunu maahan ja kastematoja oli joka puolella. Ei tarvinnu nähdä nälkää. Yks etana yritti kiivetä kivelle kuin sillä olis ollu joku tärkeekin kokous. Mää annoin sen mennä. Kaikki ei pääty mun iltapalaksi. Tänään maailma oli antanu tarpeeksi muutenkin.

Emo sano joskus: "Sateen jälkeen kannattaa kattoo, mitä muut ei huomaa."

Sillon en ymmärtäny sitä. Nyt ymmärrän. Ukkonen ei muuta vain säätä. Se muuttaa hajut, jäljet ja sen, kuka kulki missäkin. Märällä maalla salaisuudet näkyy paremmin kuin kuivalla.

Ja juuri siksi mää tykkään sadepäivistä.

Ne ei tee maailmasta hiljaisempaa.

Ne tekee siitä rehellisemmän.