4

Kevään viimeinen kiertäjä

Kevät alkoi olla siinä vaiheessa, että jokainen vähänkään järjissään oleva naaras mietti jo pesäpaikkaa eikä urosten pelleilyä. Mutta eihän ne sitä ymmärtäneet. Samat pöhöttäjät kiersivät edelleen jokivartta kuin olisivat olleet maailman viimeisiä siilejä. Mää katselin niitä hetken ja huokaisin. "Voi hyvä perkele… teillä on enemmän meteliä ku järkeä. Jos pesä rakennettais uhoomisella, ni te asuisitte linnassa." Yksi nuori uros jäi tuijottamaan minua niin pitkään, että käveli suoraan pajun juureen. Purin huultani ja käänsin päätäni pois, mutta pieni hihitys karkasi silti. "Heh… käk… no niin. Puu voitti taas. Älä huoli, et ollu ensimmäinen etkä varmasti viimenenkään."

Minun ajatukseni olivat jo aivan muualla. Kiersin jokivarren tuttuja paikkoja, työnsin kuonoani vanhoihin lehtikasoihin ja tarkistin jokaisen kolon, joka voisi kelvata pesäksi. Osa oli liian kosteita, osa liian avoimia ja osa haisi siltä, että joku muu käytti niitä jo. "Ei… tästä ei tuu mitään. Tähän tulee vesi. Tossa haisee kettu. Ja toi paikka on niin huono, et sinne muuttais korkeintaan humalainen rotta." Vanha siili oppii nopeasti, ettei pesää rakenneta sinne, missä näyttää hyvältä, vaan sinne, missä pysyy hengissä.

Silloin ilma muuttui aivan hienoisesti. Märän mullan ja jokiveden seasta nousi haju, joka ei kuulunut kevääseen. Siinä oli öljyä, lämmintä metallia ja vanhaa nahkaa, juuri sen verran että niskapiikit nousivat itsestään pystyyn. Mää pysähdyin, nostin kuononi ilmaan ja kuuntelin. Metsä oli aivan hiljaa. Kukaan ei puhissut, kukaan ei rymistellyt. Joku kulki, mutta teki sen niin rauhallisesti, ettei halunnut tulla huomatuksi.

En nähnyt kuin vilauksen liikettä kauempana rantapajujen välissä. Se riitti. Sama hiljainen kulkija kuin aikaisemmin. Ei pullistelua, ei meteliä eikä turhaa esittämistä. "Jaahas… sää taas. Kyl mää tiedän, et sää oot siinä. Ei vanhan siilin nenää niin vaan huijata." Vastausta ei tullut. Ei sitä tarvinnutkaan. Kevään viimeinen kiertäjä jatkoi matkaansa yhtä äänettömästi kuin oli tullutkin, ja minä jäin katsomaan sen perään paljon pidemmäksi aikaa kuin olin itselleni valmis myöntämään.