Päivä 5 – Perjantai

Peräkärrykansa

Aidatun pihan ihmiset olivat taas liikkeellä. Vanha emosiili huomasi sen jo ennen kuin näki ensimmäistäkään ihmistä. Pihalta kuului kolinaa, metallin kalahduksia ja sellaista epämääräistä touhotusta, joka yleensä tarkoitti sitä, että joku oli saanut mielestään hyvän idean. Kokemus oli opettanut, että ihmisten hyvät ideat aiheuttivat usein enemmän liikennettä kuin varsinaista hyötyä.

Vanha siili pysähtyi vadelmapensaan alle syömään etanaa ja jäi samalla seuraamaan näytelmää. Yksi ihminen kantoi laatikon ulos rakennuksesta. Toinen nosti sen peräkärryyn. Kolmas ilmestyi paikalle, raapi päätään, osoitteli kärryä ja puhui pitkään. Sen jälkeen laatikko nostettiin takaisin maahan. Hetken päästä sama laatikko nostettiin uudelleen kärryyn. Vähän myöhemmin joku haki sen taas pois ja kantoi takaisin sisälle. Vanha siili seurasi toimintaa niin kauan, että ehti syödä etanan loppuun ja aloittaa toisen.

Mitä pidempään touhua katseli, sitä vähemmän siinä tuntui olevan järkeä. Siilien elämässä tavaroita oli vähän. Pesä rakennettiin, sitä korjattiin tarvittaessa ja syksyllä rakennettiin uusi. Asia oli sillä hoidettu. Ihmiset puolestaan näyttivät siirtävän samoja esineitä paikasta toiseen päivästä toiseen kuin yrittäisivät hämätä jotakin näkymätöntä tarkastajaa. Vanha siili oli joskus miettinyt, tiesivätkö ne itsekään miksi tekivät niin vai oliko kyseessä jokin lajin yhteinen sairaus.

Pihan laidalla lojui vanha kompostikasa, jonka ympäristö oli vuosien aikana tarjonnut enemmän hyötyä kuin yksikään ihmisten suunnitelma. Sieltä löytyi kovakuoriaisia, toukkia, matoja ja toisinaan pudonneita hedelmänpaloja. Siinä oli yksi niistä harvoista asioista, joissa ihmiset onnistuivat tahtomattaan. Ne yrittivät ratkaista omia ongelmiaan ja samalla rakensivat siileille ruokapaikkoja. Vanha emosiili piti sitä kohtuullisena työnjakona.

Yksi ihmisistä pudotti metallisen työkalun maahan. Hetkeä myöhemmin pihalta kuului muutama erittäin painokelpoinen kirosana. Vanha siili nyökkäsi hyväksyvästi. Siinä oli sentään jotakin rehellistä. Jos jokin meni pieleen, siitä sanottiin ääneen. Se oli huomattavasti ymmärrettävämpää kuin laatikon siirtäminen kolme kertaa saman illan aikana.

Aurajoelta nousi kosteaa ilmaa pellon ylle. Pihalla touhu jatkui edelleen, mutta vanha siili menetti kiinnostuksensa. Se oli nähnyt saman näytelmän vuosikausia. Tavarat vaihtoivat paikkaa. Ihmiset puhuivat paljon. Lopulta mikään ei näyttänyt olevan kovin eri tavalla kuin ennenkään. Luonto hoiti asiat tehokkaammin. Sade tuli kun oli tullakseen. Kesä eteni omalla painollaan. Kastemadot nousivat sateella pintaan eikä yksikään niistä pitänyt asiasta suunnittelupalaveria.

Vanha emosiili jatkoi matkaa jokivarren suuntaan. Sen mielestä ihmisissä oli paljon vikoja, mutta yksi hyvä puoli niissä sentään oli. Ne jättivät jälkeensä käyttökelpoisia paikkoja, syötävää ja toisinaan myös viihdettä. Jos niitä katseli tarpeeksi kauan, alkoi ymmärtää miksi varikset nauroivat niille jatkuvasti. Se oli ehkä lintujen viisain ominaisuus.