Päivä 4 – Torstai

Mutainen juhlapäivä

Yöllinen sade oli tehnyt sen, mitä se aina teki. Jokivarsi oli muuttunut märäksi, pehmeäksi ja ruokaa täynnä olevaksi työmaaksi. Maa oli vettynyt niin, että kuono upposi multaan tavallista helpommin ja jokaisen heinätupaan alle tuntui ilmestyneen jotakin syötävää. Vanha emosiili lähti liikkeelle heti hämärän laskeuduttua eikä joutunut kulkemaan pitkälle ennen kuin ensimmäinen kastemato löytyi.

Sade oli siitä reilu työnantaja, ettei se kysellyt mielipiteitä. Se tuli paikalle, kasteli kaiken ja jätti jälkeensä ruokapöydän. Kastemadot nousivat pintaan, kovakuoriaiset liikkuivat enemmän ja maasta löytyi muutenkin kaikenlaista syötävää. Vanha siili oli vuosien aikana oppinut, että sateen jälkeisenä yönä ei kannattanut olla laiska. Luonto oli kattanut pöydän ja tyhmä oli se, joka jätti tarjoilun käyttämättä.

Aurajoen rantapenkalla näkyi myös jälkiä muista yöeläjistä. Ketun vanhoja askelia, jonkin nuoren siilin mutkitteleva kulkureitti ja yhdessä kohdassa ihmisen kumisaappaan painauma. Vanha siili pysähtyi hetkeksi tutkimaan jälkeä. Se näytti tuoreelta. Ihminen oli siis kulkenut siinä sateessa vapaaehtoisesti. Ajatus tuntui niin omituiselta, että se jäi vaivaamaan hetkeksi enemmän kuin itse jälki.

Pihan suunnalta kuului taas kolinaa. Joku siirteli tavaroita sateen jälkeen takaisin samoille paikoille, joista ne oli edellisenä iltana pelastettu. Vanha siili ei ymmärtänyt koko järjestelmää. Ensin tavara vietiin suojaan sateelta. Sitten se tuotiin takaisin sateen loputtua. Seuraavan sateen tullessa sama operaatio tehtäisiin uudelleen. Ihmiset näyttivät rakentaneen kokonaisen elämäntavan asioiden siirtelemisen ympärille.

Yön edetessä pilvet alkoivat repeillä ja jostakin niiden välistä näkyi kalpea kuunsiru. Jokivarsi höyrysi kosteutta ja märän maan tuoksu leijui kaikkialla. Vanha emosiili pysähtyi hetkeksi pellon reunaan kuuntelemaan. Kaukaa kuului auton ääni. Joelta kuului veden tasainen kohina. Muuten oli hiljaista.

Sellaisina öinä maailma vaikutti melkein järkevältä paikalta. Kokemus oli kuitenkin opettanut, ettei siihen kannattanut luottaa liikaa. Juuri silloin, kun kaikki näytti olevan kunnossa, joku keksi yleensä tehdä jotakin aivan helvetin typerää. Vanha siili söi vielä yhden kastemadon ja jatkoi matkaansa ennen kuin maailma ehtisi jälleen todistaa sääntöä oikeaksi.