Huhtikuu alkoi samalla tavalla kuin huhtikuu oli aina alkanut Aurajoen varressa. Ensin suli vähän lunta. Sitten tuli lisää lunta. Sen jälkeen tuli loskaa. Loskan päälle vettä. Veden päälle yöpakkasta. Koko maisema näytti siltä kuin joku olisi yrittänyt rakentaa kevättä kolme kertaa peräkkäin ja mokannut joka kerralla. Pellot olivat kuralla, ojat täynnä ruskeaa vettä ja jokivarren polut sellaisessa kunnossa, että niihin olisi voinut kadottaa kengän, jos siilit olisivat käyttäneet kenkiä.
Talven jäljiltä maailma oli täynnä kaikenlaista epämääräistä rojua. Sulaneet koiranpaskat ilmestyivät taas tienvarsille ja ojanpientareille kuin ne olisivat talvehtineet siellä tarkoituksella. Varikset tonkivat niitä kiinnostuneina, harakat varastivat toisiltaan kaiken minkä irti saivat ja lokit huusivat taivaalla kuin satamassa olisi taas joku lasti mennyt väärään laivaan. Kevään ensimmäiset kukat yrittivät puskea maasta esiin, mutta niiden ympärillä oli niin paljon kuraa, että koko homma näytti enemmän työmaalta kuin luonnon ihmeeltä.
Nuori naarassiili oli sillä välin muuttunut. Talvi oli vienyt painoa niin kuin aina, mutta samalla se oli jättänyt jälkeensä jotakin muuta. Poikasen pyöreys oli hävinnyt. Liikkeisiin oli tullut varmuutta. Piikit olivat kasvaneet vahvoiksi. Turkoosi häivähdys näkyi niissä edelleen tietyssä valossa, mutta nyt se ei näyttänyt enää poikasen erikoisuudelta vaan joltain, mikä kuului eläimeen samalla tavalla kuin kuono tai korvat. Jos joku olisi osannut katsoa siilejä samalla tavalla kuin ihmiset katsovat toisiaan, olisi ollut vaikea olla huomaamatta, että tämä oli poikkeuksellisen näyttävä naaras.
Ja urokset muuten huomasivat.
Helvetti että huomasivat.
Heti kun ilma lämpeni tarpeeksi, jokivarsi alkoi täyttyä tuhisevista, puhisevista ja ympyrää juoksevista uroksista. Yksi ilmestyi ratapenkalta. Toinen pellon reunasta. Kolmas vanhan navetan takaa. Välillä tuntui siltä, että joka ikisen puskan takana odotti joku piikkinen perkele valmiina rakastumaan seuraavan viiden sekunnin aikana.
Nuori naaras ei ollut asiasta varsinaisesti pahoillaan. Se oli terve, vahva ja parhaassa iässä oleva siili. Luonto oli käyttänyt miljoonia vuosia järjestääkseen tilanteen juuri tällaiseksi, eikä yksikään siili ollut koskaan kysellyt asiasta mielipiteitä. Joskus joku uros oli komea. Joskus joku oli sitkeä. Joskus joku oli molempia. Joskus vastaan tuli sellainen tapaus, että jopa nuori naaras jäi hetkeksi haistelemaan ilmaa tavallista pidempään.
Samaan aikaan elämässä oli kuitenkin paljon muutakin tekemistä. Kevät oli kiireistä aikaa. Reviiri piti kiertää läpi. Vanhat pesät piti tarkistaa. Uusia pesiä piti rakentaa. Ruokaa piti löytää joka yö enemmän kuin edellisenä. Talven jälkeen jokainen gramma oli tärkeä. Jos kesällä aikoi kasvattaa poikasia, piti ensin kasvattaa itsensä takaisin kuntoon.
Siinä kohtaa meidän siili erosi taas vähän muista.
Useimmat siilit rakensivat pesän ja olivat tyytyväisiä siihen. Tämä yksi rakensi niitä jatkuvasti lisää. Yhden sammalmättään alle. Toisen risukasan viereen. Kolmannen vanhan kiven suojaan. Neljännen paikkaan, jossa oli erityisen hyvä näkymä Aurajoelle. Viidennestä löytyi ruusunmarjoja. Kuudennesta pullonkorkkeja. Seitsemännessä lojui muttereita, lasinpaloja ja aurinkolasin sanka, jota se oli etsinyt puoli vuotta kuin kadonnutta sukulaista.
Jos joku toinen siili olisi nähnyt kokoelman, se olisi luultavasti pitänyt sitä täysin järjettömänä.
Jos äitisiili olisi nähnyt kokoelman, se olisi pitänyt sitä täysin järjettömänä.
Ja juuri siksi nuori naaras oli siitä itse niin helvetin ylpeä.
Kevät jatkoi etenemistään päivä päivältä. Pajut vihersivät. Ojanreunoihin ilmestyi kukkia. Linnut rääkyivät edelleen epävireisesti. Aurajoki kuljetti mukanaan sulamisvesiä kohti merta. Ja keskellä kaikkea sitä yksi nuori naarassiili kulki pitkin reviiriään sellaisella itsevarmuudella, että jopa vanhat urokset nostivat kuonoaan sen hajun perään.
Kesä oli tulossa. Luonto tiesi sen. Urokset tiesivät sen. Nuori naaras tiesi sen.
Mutta kukaan niistä ei vielä tiennyt, että tästä kesästä tulisi paljon kummallisempi kuin yhdestäkään aikaisemmasta.
