Kohti ranchia

Jinx Run, Liljendal

Teurastamon ukkoskuurosta oli just ja just kuivuttu, kun pihassa alko taas sama helvetin kolina. NahkaJaakko pakkas koppikärryyn nahkalaukkuja, vöitä, lompakoita ja muita tuotteita, mutta tällä kertaa Hellulandialta ei lähteny mukaan mitään omaa myytävää. Ei mukeja, ei mukiprässiä eikä sitä kuumana piippaavaa konetta, jonka äänen mää olin jo oppinu yhdistämään mahdolliseen jäämeren tonnikalaan. Naarasoletettu tuli silti mukaan, ja mää tietenkin olin olevinani salaa laatikossa, vaikka turkoosina hohtavat piikit näkyi reunan yli suunnilleen Aurajoen toiselle puolelle asti.

Mää olin oppinu varaamaan oman matkalaatikkoni ajoissa. Jos jäät odottamaan, ihmiset täyttää sen nahkalaukuilla ja sanoo sitten yllättyneenä, ettei siilille enää löydy tilaa. Otin mukaan kevyen turkoosin huivin ja aurinkolasit, mutta pidin lasit vielä laatikon pohjalla, koska mää en ollu mikään saatanan filmitähti. Olin nuori siili ensimmäisellä kesärundillaan, utelias ku perkele ja samalla niin varovainen, että nuuhkin oman huivinkin ennen lähtöä ihan vaan varmuuden vuoksi.

Matka Liljendaliin meni kuivassa kesäkelissä. Moottoripyöriä tuli vastaan vähän väliä, ja lähes jokainen kuski nosti kättään toiselle, vaikka ne ei varmasti tuntenu toisiaan. Mää päättelin, että motoristeilla on joku salainen tassumerkki, jolla ne tarkistaa, ettei vastaantulija oo tavallinen ihminen. Jos käsi ei nouse, sut ehkä poistetaan kerhosta tai määrätään ajamaan loppumatka henkilöautolla.

Ranchille päästyä mää tajusin heti, ettei tää ollu mikään siisti messuhalli. Pihassa oli moottoripyöriä, ihmisiä, pölyä, musiikkia ja sellanen määrä nahkaliivejä, että yks keskikokonen lehmälauma olis alkanu kysellä kadonneiden sukulaistensa perään. Myyntipaikka rakennettiin tutulla vauhdilla, ja mää vetäydyin laatikkoni suojaan kattomaan, kuinka ihmiset taas muuttivat tyhjän paikan kaupaksi. Se on niiltä melkein vaikuttava temppu, vaikka ne kiroilee koko rakentamisen ajan.

Nahkaa lähti enemmän ku kahvia

Jinx Run, Liljendal

Tällä kertaa ihmisillä oli ostohousut mukana. NahkaJaakon tuotteita lähti tasaiseen tahtiin, ja pöydän ääressä riitti koko päivän tutkijoita, sovittajia ja niitä, jotka tiesi jo tullessaan mitä halus. Välillä kuului maksupäätteen piippaus, välillä metallipyörylät kilahti ja välillä värikkäät paperit vaihto omistajaa. Mää aloin laskea mielessäni, montako jäämeren tonnikalaa päivän kassalla vois saada, mutta laskeminen loppu siihen, etten osannu päättää, onko tonnikala yksikkö, palkka vai uskonto.

Yks partainen ihmisuros sovitti samaa vyötä ainakin neljä kertaa. Ensin se oli liian leveä, sitten liian kapea, seuraavaksi kuulemma just sopiva mutta väärän värinen, ja viimeisellä kierroksella se osti sen täsmälleen sellasena kuin se oli ollu alusta asti. Ihmiset näyttää tarvitsevan vartin mittasen näytelmän ennen kuin ne uskaltaa tehdä päätöksen, jonka ne teki jo ensimmäisellä minuutilla. Kastemadon kanssa ei oo tämmöstä pelleilyä, koska hyvä kastemato ei odota neljättä sovitusta.

Motoristit halas täälläkin aivan saatanasti. Riitti, että kaks ihmisurosta oli tavannu kerran jossain huoltoasemalla vuonna nakki ja peruna, niin nyt ne rutisti toisiaan kuin toinen olis palannu vuosien merimatkalta. Sitten ne kysyi, miten matka meni, vaikka molemmat oli vasta tullu pihaan ja matka näkyi vielä pölynä housuissa. Mää en oo vieläkään varma, onko halaaminen tervehdys, terveystarkastus vai tapa varmistaa, ettei toisella oo omaa kaljaa piilossa liivin alla.

Salainen havainto: Motoristit ei kysy ensimmäisenä, mitä kuuluu. Ne kysyy, millä tulit, paljonko ajoit ja missä kohtaa sato. Ihmisen vointi mitataan ilmeisesti kilometreissä ja märissä sukissa.

Iltapäivän mittaan tunnelma alko muuttua. Kaljatölkit sihahteli auki, lavalta kuului soundcheckiä ja ihmiset nauroivat vähän kovempaa kuin aamulla, vaikka jutut ei ollu yhtään parempia. NahkaJaakko teki silti töitä, koska myyntiteltassa ei voi alkaa hengailla kesken päivän, vaikka muut porukat jo asetteli tuolejaan ja mietti ensimmäistä bändiä. Naarasoletettu auttoi asiakkaita, pakkasi ostoksia ja näytti siltä, että se oli hyväksyny yrittäjän kohtalon: muut juhlii ja sää mietit, mihin helvettiin teippirulla taas katos.

Mää uskaltauduin välillä laatikosta vähän pidemmälle. En vielä kaikkien nähtäväks, vaan pöydän alle, josta pystyin tarkkailemaan kenkiä ja kuuntelemaan puhetta ilman, että kukaan alko pyytää yhteiskuvaan. Yks ihmisnaaras huomasi mut silti, hymyili ja sanoi hiljaa, että siellä taitaa olla pieni salamatkustaja. Mää peräännyin laatikkoon niin nopeasti, että turkoosi huivi jäi hetkeks roikkumaan reunan yli kuin joku helvetin lippu.

Yöllä takaisin Aurajoelle

Kotimatka

Aurinko oli jo matalalla, kun myyntipaikka purettiin. Nahkatuotteita oli selvästi vähemmän kuin tullessa, joten laatikoihin jäi enemmän tilaa ja NahkaJaakon ilmeeseen vähemmän ryppyjä. Tavarat pakattiin koppikärryyn rutiinilla, mutta musiikki soi vielä ja porukka valmistautu iltaan, bändeihin ja siihen kuuluisaan yhteen kaljaan, jota kukaan ei oo koskaan nähny yksinään. Me lähdettiin yöksi kotiin, koska seuraavana päivänä oli taas jotain ihmisten mielestä tärkeää.

Autossa puhuttiin päivän asiakkaista ja siitä, kuinka moni vanha tuttu oli ilmestyny paikalle. Välillä kaikki nauro yhdelle jutulle, jonka alkua mää en ollu kuullu, ja välillä tuli hiljasta niin pitkäks aikaa, että renkaiden humina kuulosti melkein unilaululta. Mää makasin omassa laatikossani turkoosi huivi mytyssä kuonon alla ja mietin, että tää oli ensimmäinen tapahtuma, jossa kauppa oikeesti kävi eikä kukaan näyttäny joutuvan teeskentelemään tyytyväistä. Jäämeren tonnikalaa ei silti ollu vielä luvattu ääneen, mikä oli vähän epäilyttävää.

Aurajoelle päästiin myöhään. Koppikärryn ovi avattiin pimeässä, tavarat kannettiin pajaan ja mää hipsin omaan pesään niin hiljaa kuin nuori siili pystyy nahkalaukun solkeen kompastuttuaan. Mää olin väsyny, mutta päässä pyöri vielä musiikki, maksupäätteen piippaukset ja se ihmisten jatkuva halaaminen. Päätin, että tästä reissusta kannatti kirjottaa, koska ihmiset muistais kuitenkin huomenna vain sen, että oli hyvä meininki.

ERITTÄIN SALAINEN MUISTILAPPU

Mää väitin koko päivän pysyneeni laatikossa siksi, että tarkkailin asiakkaita. Oikeesti mää säikähdin ensimmäistä kovaa moottorin pärähdystä niin pahasti, että pissasin vähäsen pakkauspaperille. Käänsin paperin toisin päin, eikä kukaan ainakaan vielä oo kysyny, miks yks nahkalaukku tuoksu kotimatkalla epäilyttävältä.

tarkennukset:

Myynnissä: www.nahkajaakko-shop.com tuotteet

Asu: Punainen bandana, tummat aurinkolasit, kevyt liivi

Teurastamon jälkeen NahkaJaakko sanoi Jinx Run. Tällä kertaa ei ollut "ei oteta pöytää". Tällä kertaa otettiin.

Koppikärry pakattiin nopeasti, NahkaJaakko tiesi jo missä mikäkin laatikko kulkee. Nahkalaukut, lompakot, vyöt, kaikki www.nahkajaakko-shop.com kama. Hellulandian siilimukit ei vielä ollut mukana. Minä olin salainen matkustaja, mutta tällä kertaa en laatikossa.

Bandana päähän. Punainen. Kevyt liivi ja tummat aurinkolasit. "Näytät kovalta." Näytin kidnapattulta.

Sitten se tasku. Nahkatakin sisätasku. Siellä haisi nahka ja vanha kahvi. Sinne tungettiin siili myyntipöydän sijaan. Taskumyyntiäkö tämä on?

Perillä Liljendalissa piha täynnä pyöriä. Pöytä pystyyn nopeasti ja kauppa auki. Nahkalaukkuja, vöitä, lompakoita - kaikki meni.

Salainen havainto: Motoristit ei kysy "Mitä kuuluu?" Ne kysyy "Mites matka meni?" Ja sitten ostaa vyön.

Kauppa kävi koko päivän. Tutut piippaukset. Metallipyörylöitä ja värikkäitä papereita. Yksi partainen uros kokeili samaa vyötä viisi kertaa, sanoi "Mää vaan vähä mietin." Osti lopulta. Jos kastemato näyttää hyvältä, se syödään. Ei kanneta varttia ympäri pihaa.

Välillä mut nostettiin taskusta pöydälle. "Tää on m'Emmi, meidän onnenmaskotti." Ihmiset kerääntyi. "Onks sillä bandana?" On. Ei vapaaehtoisesti. Joku yritti antaa makkaraa. Makkaraa. Siilille. En syö HK:n sinistä.

Iltapäivällä alue eli eri tavalla. Kaljatölkit sihahteli, lavalta soundcheck. NahkaJaakko teki töitä. Toiset juhli. Yrittäjän kirous.

Taskussa oli 50 astetta. Bandana hiosti. Aurinkolasit huurtui ja tippu lopulta jossain huoltoasemalla.

Kotimatkalla laatikoita oli kevyempi nostella. Nahkaa oli lähtenyt enemmän kuin kahvia. NahkaJaakko ja naarasoletettu puhuivat päivän asiakkaista ja vanhoista tutuista.

Makasin laatikossani ja tajusin yhden asian. Motoristit ei tule vain ostamaan. Ne tulee tapaamaan toisiaan. Kaupat tehdään siinä sivussa.

Kotona ovi aukesi pimeässä. Tavarat pajaan. Nukuin bandana päässä, näin unta että olin moottori.

Aamulla bandana pestiin ja jäi hyllyyn.

Vitustaks mää tiärän. Mää oon siili. Ja siili joka myy nahkaa taskusta.