JUHANNUS
Juhannus tuli siihen aikaan vuodesta, kun ihmiset kuvittelivat kesän olevan parhaimmillaan. Aurajoen varressa asia näytti vähän toisenlaiselta. Hyttyset söivät kaiken mikä pysähtyi paikalleen liian pitkäksi aikaa, ojanpohjat olivat täynnä mutaa ja jokaisen pellon laidalla joku kone oli hajonnut juuri silloin kun sitä olisi eniten tarvittu. Silti ihmiset näyttivät olevan sitä mieltä, että nyt piti juhlia.
Vanhan navetan takana se tarkoitti lähinnä lisää ääntä.
Päivällä peltoteillä kulki autoja enemmän kuin tavallisesti. Illalla jostakin alkoi kuulua musiikkia. Yöllä kuului huutoa, naurua ja semmoista mölinää, jota syntyy kun aikuiset ihmiset juovat tarpeeksi kauan yhdessä. Välillä joku lauloi. Välillä joku riiteli. Välillä joku vannoi kovaan ääneen rakastavansa jotakuta ikuisesti. Vanha siili oli elänyt tarpeeksi kauan tietääkseen, ettei mikään niistä lupauksista kestänyt juhannusta pidemmälle.
Poikaset olivat siihen mennessä kasvaneet jo sen verran, että ne liikkuivat pitkin aidattua pihaa melko itsenäisesti. Veneen alla nukuttiin edelleen, mutta yöt vietettiin suurimmaksi osaksi muualla. Ruokaa löytyi hyvin. Kastematoja nousi kosteasta maasta, etanat ryömivät kaikkialla ja vanhan kompostikasan ympärillä kuhisi niin paljon elämää, että siellä olisi voinut syödä koko yön poistumatta muutamaa metriä kauemmas.
Muut poikaset käyttivät tilanteen hyväkseen aivan niin kuin järkevät eläimet tekevät. Ne söivät, lihoivat ja kasvoivat. Se yksi sama poikanen onnistui välillä unohtamaan koko syömisen, jos ympärillä tapahtui jotakin kiinnostavaa. Äiti huomasi sen useammin kuin kerran. Muut olivat jo puolivälissä ateriaa, kun tämä seisoi nokka pystyssä kuuntelemassa jotakin ääntä aidan toiselta puolelta.
Juhannusyönä ääniä riitti.
Jossakin pellon laidassa poltettiin kokkoa. Savu kulkeutui tuulen mukana jokivarteen asti. Jossakin räjäyteltiin raketteja, vaikka joku oli varmasti käskenyt olla räjäyttelemättä. Jossakin vanha mopopoika yritti tehdä vaikutusta johonkuhun ja onnistui lähinnä kaatamaan moponsa ojaan. Jokaisen epäonnistumisen jälkeen kuului uusi kirosana.
"Perkele."
"Voi saatana."
"Helvetin romu."
Poikanen kuunteli.
Se kuunteli samalla tavalla kuin se kuunteli junia, traktoreita ja sateen ääntä navetan katolla. Muut poikaset olivat paljon kiinnostuneempia kompostikasan etanoista kuin ihmisistä. Tämä yksi taas painoi ääniä mieleensä kuin joku olisi maksanut siitä palkkaa.
Yöllä tapahtui myös jotakin, mistä äiti ei pitänyt lainkaan. Poikanen oli kadonnut näkyvistä pidemmäksi aikaa kuin tavallisesti. Ei tunniksi eikä kahdeksi, mutta tarpeeksi pitkäksi aikaa että vanha siili alkoi etsiä sitä. Lopulta se löytyi aidan vierestä paikasta, jossa kasvoi nokkosia, horsmaa ja vanhoja vadelmapensaita. Poikanen makasi siellä täysin paikallaan ja kuunteli kaukaa kantautuvaa juhannusmeteliä niin keskittyneesti, että ei ollut huomannut äidin lähestyvän.
"Mitä helvettiä sää täälä kökit?"
Poikanen säikähti ensimmäistä kertaa koko yönä.
Äiti tökkäsi sitä kuonolla kylkeen ja lähti takaisin kohti venettä. Poikanen seurasi perässä, mutta vilkaisi vielä kerran taakseen ennen kuin lähti. Aidan toisella puolella ihmiset huusivat, nauroivat ja tekivät niitä samoja virheitä joita ihmiset olivat tehneet juhannuksina niin kauan kuin kukaan muisti.
Vanhan siilin mielestä koko touhu vaikutti raskaalta tavalta viettää kesäyötä.
Aamulla piha näytti siltä kuin juhannus olisi käynyt tappelemassa sen kanssa. Tuuli oli tuonut roskaa aidan yli, joku oli heittänyt ojan reunaan tyhjän makkarapaketin ja pellon laidalla lojui yksi rikkinäinen muovituoli, jonka alkuperä jäi ikuiseksi arvoitukseksi. Aurinko nousi silti aivan samalla tavalla kuin joka muukin aamu, eikä luonto näyttänyt olevan erityisen kiinnostunut ihmisten juhlista.
Poikaset lähtivät etsimään ruokaa heti kun ilma viileni illalla uudestaan. Yksi niistä löysi kastemadon. Toinen löysi etanan. Kolmas löysi kovakuoriaisen. Se sama poikanen löysi puoliksi syödyn mansikan, vanhan pullonkorkin ja kolme uutta kirosanaa, jotka jäivät sen päähän pyörimään paljon pidemmäksi aikaa kuin mansikan maku.
Äiti katseli sitä hetken päästä veneen alta ja huokaisi syvään.
"Sää et kyl kasva normaaliks."
Sitten se kävi pitkäkseen, sulki silmänsä ja päätti olla murehtimatta asiaa ainakaan ennen seuraavaa yötä.
