Päivä 8 – Maanantai

Parempi pesä kuin tytöllä

Yö oli lämmin ja kostea, sellainen kesäkuinen yö jolloin Aurajoen laakso tuntui keräävän kaiken ilman kosteuden itseensä. Heinät olivat korkeammalla kuin viikko sitten ja ojanpientareilla kasvavat nokkoset olivat alkaneet vallata tilaa siltä vauhdilla kuin vain nokkoset osaavat. Vanha emosiili kulki tuttua polkua pitkin jokivarren reunaa ja tarkasti samalla ympäristöään. Se oli tehnyt samaa niin monta vuotta, ettei asia vaatinut enää ajattelua. Silmät, korvat ja kuono hoitivat työn melkein itsestään. Jos jokin oli muuttunut, sen huomasi. Jos jokin oli pielessä, sen huomasi vielä nopeammin.

Muutama päivä aikaisemmin löytynyt uusi pesäpaikka vaikutti edelleen hyvältä. Vanha siili kävi tarkastamassa sen uudelleen, vaikka tiesi jo valmiiksi mitä löytäisi. Kuivaa heinää. Sopivasti suojaa. Sellainen sijainti, ettei ensimmäinen ohikulkeva kettu törmäisi siihen vahingossa. Pesä ei ollut näyttävä. Ei siinä ollut mitään kerrottavaa naapureille eikä siitä olisi saanut hienoa tarinaa aikaiseksi, mutta se ei ollutkaan tarkoitus. Pesän tehtävä oli pitää siili hengissä. Maailmassa oli jo valmiiksi tarpeeksi asioita, jotka yrittivät tehdä päinvastoin.

Pesän lähettyvillä maa oli sateiden jäljiltä pehmeää. Kastematoja löytyi helposti ja muutama kovakuoriainenkin päätyi iltapalaksi. Vanha siili söi rauhassa ja kuunteli samalla jokivarren ääniä. Jossakin kauempana kala molskahti pinnassa. Ruovikosta kuului linnun varoitusääni. Tien suunnalta kantautui auton ääni, joka hävisi vähitellen pimeyteen. Kaikki kuulosti normaalilta. Se oli yleensä hyvä uutinen, vaikka kokemus oli opettanut ettei normaali tila koskaan kestänyt kovin pitkään.

Matkalla takaisin vanha siili kulki alueen kautta, jossa m´Emmi oli viime aikoina pyörinyt. Hajut olivat tuoreita. Tyttö oli ollut paikalla ehkä muutamaa tuntia aikaisemmin. Sen huomasi heti. Samoin huomasi, että taas oli käytetty aivan kohtuuton määrä aikaa johonkin, mikä ei liittynyt ruokaan eikä nukkumiseen. Vanha siili pysähtyi tutkimaan pesärakennelmaa, joka oli kasvamassa vadelmapuskien ja kivikasan suojaan. Heinää oli raahattu paikalle enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Sammalta oli kerätty kasoiksi. Oksia oli aseteltu niin huolellisesti, että koko viritys näytti enemmän salakuljettajan piilopaikalta kuin tavalliselta siilinpesältä.

Vanha emosiili kiersi rakennelman hitaasti ympäri. Se haisteli ilmaa, tutki kulkureitit ja tarkasti suojapaikat. Mitä enemmän sitä katseli, sitä enemmän siinä oli järkeä. Juuri se alkoi ärsyttää. Oli paljon helpompaa valittaa nuorison typeryydestä silloin kun nuoriso teki jotakin typerää. Tässä tapauksessa pesä oli oikeastaan varsin hyvin suunniteltu. Suojaisa sijainti. Useampi poistumisreitti. Riittävästi katetta. Vanha siili tuhahti itsekseen ja päätti olla myöntämättä asiaa kenellekään, vaikka kukaan ei ollut edes kysynyt.

Joen suunnalta nousi kevyt sumu pellon ylle. Kesäkuu eteni päivä kerrallaan kohti lämpimämpiä öitä. Hyönteisiä oli enemmän kuin toukokuussa, ruokaa löytyi helposti ja maailma vaikutti hetken aikaa melkein siedettävältä paikalta. Vanha siili tiesi paremmin kuin luottaa sellaiseen tunteeseen. Jokainen vuosi oli opettanut saman asian. Juuri silloin kun kaikki näytti olevan kunnossa, jostakin ilmestyi uusi ongelma. Joskus se oli kettu. Joskus ihminen. Joskus oma jälkikasvu. Kokemus ei kertonut mikä niistä olisi seuraavana vuorossa. Kokemus kertoi vain sen, että vuoro tulisi ennemmin tai myöhemmin.