Päivä 9 – Tiistai

Liian monta hajua

Kesäkuu oli edennyt siihen vaiheeseen, että jokivarsi alkoi haista kunnolla kesältä. Märkä maa, lämpenevät pellot, hyönteiset, joen muta ja kaiken päälle ihmisten pihat, joista leijui mitä ihmeellisimpiä tuoksuja. Vanha emosiili ei ollut koskaan ymmärtänyt miksi ihminen näki niin paljon vaivaa saadakseen ympäristönsä haisemaan joltain muulta kuin ympäristöltä. Milloin levitettiin lannoitteita. Milloin poltettiin jotakin. Milloin ruiskutettiin aineita, jotka haisivat siltä kuin joku olisi yrittänyt tappaa koko planeetan.

Yhdellä pihalla joku oli päättänyt grillata. Haju leijui pitkälle jokivarteen asti. Vanha siili pysähtyi hetkeksi haistelemaan ilmaa. Ei siksi että olisi saanut ruokaa, vaan siksi että kokemus oli opettanut ihmisten pudottavan kaikkea mahdollista juuri silloin kun ne keskittyivät syömiseen. Se oli yksi lajin hyödyllisimmistä ominaisuuksista. Ne olivat kömpelöitä, äänekkäitä ja jatkuvasti väärässä, mutta niiden ympäriltä löytyi toisinaan ilmaisia aterioita.

M´Emmin hajut kulkivat alueella edelleen. Tyttö liikkui enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Vanha siili huomasi sen jokaisesta polusta ja kulkureitistä. Toisaalta nuorena kuului kulkea. Sitä varten nuori oltiin. Vasta myöhemmin oppi, että suurin osa maailmasta pysyi samassa paikassa huomennakin eikä kaikkea tarvinnut käydä tutkimassa samana yönä.