Vanhan siiliäidin päiväkirja – Luku 22

Heinäsirkan tapaus

Ei kaikkea liikkuvaa syödä. Sen oppii jokainen siili ennemmin tai myöhemmin, mutta osa oppii sen vähän näyttävämmin kuin toiset. Minä olin jo monta iltaa katsellut, kuinka poikaset rohkaistuivat päivä päivältä enemmän. Kastemadot alkoivat löytyä ilman minun kuonoani, ja siitä se vasta varsinainen riesa alkoi. Kun onnistuu kerran, alkaa luulla osaavansa kaiken. "Voi hyvä perkele sentään… älkää ny kuvitelko, et yks kastemato tekee teistä metsän mestareita. Maailma on täynnä semmost, mikä pistää vastaan."

Kuljimme veneen alta pihan reunalle, missä pitkä heinä heilui iltatuulessa. Siellä sirkat pitivät sellaista meteliä, että teki mieli käskeä niitä muuttamaan naapurin puolelle. Poikaset pysähtyivät kuuntelemaan ihmeissään. Juuri silloin yksi vihreä heinäsirkka loikkasi niiden eteen niin pitkälle, että kaikki viisi pomppasivat yhtä aikaa taaksepäin. Minä purin huultani heti. "No niin… siinä se taas alkaa. Älkää ny pelätkö. Se on heinäsirkka, ei metsän uusi kuningas."

Tietenkin Seyks päätti ratkaista asian ensimmäisenä. "Missä se yks taas on? Mitä vittuu, Seyks? Älä ny juokse sen perään ku päätön kana." Seyks pinkaisi sirkan perässä niin suurella innolla, ettei huomannut edessään olevaa voikukan vartta. Se osui siihen kuonollaan, pyörähti ympäri ja jäi istumaan takapuolelleen niin hölmistyneen näköisenä, että minun oli pakko kääntää pää sivuun. "Heh… ei… ei…" Hartiat alkoivat jo täristä. Sitten heinäsirkka loikkasi takaisin ja laskeutui suoraan Seyksin selkään. Siihen loppui minun yritykseni näyttää arvokkaalta emolta. "Käk-käk-käk… voi saatanan kevät! Heinäsirkkakin pitää sua näköjään taksina. Ei tästä voi enää ketään muuta syyttää."

Seyks sinkosi ilmaan sellaisella loikalla, että heinäsirkka ehti karata tiehensä ja muut poikaset hajaantuivat joka suuntaan säikähdyksestä. Minä kokosin lauman taas yhteen ja huokaisin niin syvään, että viikset heilahtivat. "Noni, kuunnelkaas nyt. Kaiken perään ei juosta. Ensin haistellaan, sit katotaan ja vasta sen jälkeen päätetään, kannattaako koko hommaan ryhtyä. Jos toimitte aina pää edellä, ni joku päivä se pää vielä kolisee johonkin kovempaan."

Kotimatkalla Seyks kulki tällä kertaa aivan minun vieressäni eikä yrittänyt karata kertaakaan. Vilkaisin sitä sivusilmällä ja hymähdin itsekseni. "Jaa… oppiko se yks jotakin? No älä ny huolestu. Kyl huomenna taas keksit uuden tavan aiheuttaa vanhalle emolle sydämentykytyksiä." Veneen alle päästyämme painoin kuononi hetkeksi sen otsaa vasten. "Mut hyvä yritys sekin oli. Siili oppii virheistä. Sää vaan pidät huolen, että niitä virheitä riittää koko perheelle."