Päivä 1 – Maanantai

Viimeiset kevään idiootit

Yö oli lämmin sillä tavalla kuin Varsinais-Suomen alkukesä osaa olla. Ei kuuma. Ei kylmä. Vaan sellainen nihkeä välimalli, jossa jokainen oja höyryää vähän omiaan ja peltojen yllä leijuu kostea tuoksu märästä mullasta. Aurajoki virtasi pimeässä peltojen välissä eikä pitänyt asiasta mitään numeroa. Joki oli vanha ammattilainen. Se teki työnsä ilman kokouksia, strategioita tai kehityshankkeita.

Samaa ei voinut sanoa uroksista.

Pusikoissa rytisi taas. Jossakin tuhistiin. Jossakin juostiin ympyrää niin että heinät kaatuivat. Yksi ääliö onnistui ilmeisesti putoamaan ojaan, koska hetken aikaa kuului pelkkää loisketta ja raivokasta puhinaa. Vanha emosiili pysähtyi kuuntelemaan sen verran, että tiesi otuksen selvinneen hengissä. Sen jälkeen se jatkoi matkaa.

Kevät teki uroksista typeriä. Se ei ollut mielipide vaan havainto.

Vuosien aikana vanha siili oli nähnyt komeita uroksia, vahvoja uroksia, nopeita uroksia ja sellaisia uroksia, joiden olisi pitänyt jäädä jo syntymättä pelkästään maailman yleisen turvallisuuden vuoksi. Lopputulos oli kuitenkin aina sama. Hetken aikaa ne pyörivät jokivarressa kuin humalaiset tanssilavakävijät juhannusyönä ja sitten ne katosivat takaisin omiin ongelmiinsa.

Vanha siili löysi kastemadon pellon reunasta. Sitten toisen. Sitten kolmannen. Siinä oli huomattavasti enemmän järkeä kuin siinä metelissä, jota pusikoissa harrastettiin.