Luku 7 – Café Måns

Mää työnsin Café Månsin oven auki kimaltava käsilaukku olalla, ja oven yläpuolella roikkuva messinkikello kilahti kirkkaasti koko kahvilaan. Kahvikone sihahti samaan aikaan, kun tarjoilija laski kaksi höyryävää kuppia ikkunapöytään. Ikkunalaudalla nukkunut harmaa kissa avasi toisen silmänsä, venytteli etutassujaan ja vaihtoi makuupaikkaa ilta-auringon mukana. Kukaan ei näyttänyt yllättyvän siitä, että ovesta asteli sisään puhuva siili Ruby Red -hapsuliivissä ja tiarassa.

Mää vedin syvään henkeä. Tavalliset asiakkaat haistoivat kahvin, kanelipullat ja voisilmäpullat, mutta mun nenä poimi niiden alta jotain paljon kiinnostavampaa. Tiskin takana tuoksui Sheba, kostea multa ja tuoreet kastemadot niin selvästi, että kuono nousi melkein itsestään ilmaan. Lähellä istunut opiskelija nosti katseensa puhelimestaan, hymyili mun ilmeelle ja jatkoi viestinsä kirjoittamista kuin tämä olisi ollut ihan tavallinen keskiviikkoilta.

Tiskin takana seisoi musta kissa vihreässä essussa. Essun rinnassa luki HÄKÄ. Se katsoi mua keltaisilla silmillään, vilkaisi kimaltavaa käsilaukkua ja nosti sitten toisen korvansa pystyyn.

– Iltaa, HÄKÄ sanoi.

– Iltaa. Mää oon kuullu, et tääl olis siileillekin jotain.

HÄKÄ katsoi kahvilasalia, kassaa ja sitten taas mua.

– Kuka semmost on kertonu?

– Luotettava taho.

– Kissa?

– Mää en paljasta lähteitäni.

HÄKÄN viikset värähti vähän. Se kumartui tiskin alle ja nosti sieltä pienen ruskean paperipussin. Sen sisältä tuli semmonen tuoksu, ettei sitä voinut erehtyä luulemaan kardemummaksi.

– Kuivattuja jauhomatoja, HÄKÄ sanoi. – Ja tuoreita kastematoja. Shebaa on kans.

– No perkele. Tääl osataan asiakaspalvelu.

HÄKÄ pakkasi tuliaisiksi Shebaa, kastematoja ja etanoita mun kahdelle teinipoikaselleni. Pieni paperipussi sidottiin huolellisesti kiinni. Hintalapussa luki Tuliaispaketti 4 €.

Mää nostin kimaltavan käsilaukun tiskille, avasin vetoketjun ja kaivoin pohjalta esiin Ökypaperin. Se oli turkoosi, hieno ja aivan vitun arvokkaan näköinen. Siinä oli mun oma kuva tiara päässä. HÄKÄ otti sen vastaan samalla rauhallisella liikkeellä kuin jokaisen muunkin asiakkaan maksun, suoristi sen kassakoneen viereen ja avasi kassalaatikon.

Ensimmäinen viidenkymmenen sentin kolikko kilahti tiskille. Sitten toinen. HÄKÄ siirsi niitä kärkitassullaan muutaman millimetrin, jotta ne olivat varmasti suorassa rivissä. Kolmas kilahti ensimmäisten viereen, ja mun korvat nousivat vähän pystympään. Ajattelin silti, että laskeminen oli vasta alkanut.

Sitten tiskille tuli neljäs viidenkymmenen sentin kolikko. HÄKÄ suoristi rivin vielä kerran, sulki kassalaatikon ja jäi odottamaan ihan tyynenä. Mää katsoin kahta euroa. Katsoin sitten kassakoneen viereen jäänyttä Ökypaperia. Kahvikone puhisi, tarjoilija keräsi tyhjiä lautasia tarjottimelle ja messinkikello kilahti uuden asiakkaan tullessa sisään.

Se oli tonnin ökypaperi.

HÄKÄN ilme ei värähtänyt mihinkään suuntaan. Se vilkaisi vitriiniä, otti sieltä ison kardemummapullan ja kaatoi pieneen mukiin lämmintä kaakaota. Ne liittyivät tuliaispaketin viereen yhtä luonnollisesti kuin olisivat kuuluneet siihen alusta asti.

Mää katselin pöytää hetken. Siinä oli Shebaa, kastematoja, etanoita, kardemummapulla, kaakao ja kaksi euroa vaihtorahaa. Ökypaperi oli kadonnut kassalaatikkoon. Julkkishinta ei selvästi ollut pelkkä alennus, vaan kokonainen talousjärjestelmä, jossa raha teki välillä mitä huvitti ja kaikki päättyi kuitenkin pullaan.

Mää pakkasin tuliaiset laukkuun, nostin kaakaon tassuihini ja vein pullan ikkunapöytään. Harmaa kissa siirtyi vähän sivummalle, jotta sain istua auringonlämpimään kohtaan. Kadulla yksisarvinen odotti edelleen.

Tonnin Ökypaperi oli mennyt. Tilalle jäi kaks euroa, kaakao ja kassi täynnä poikasten herkkuja. Ei se ehkä ollut oikeudenmukaista, mut vitun hyvä diili se silti oli.