Mikä helvetti oikeastaan on tekoälyä?
Mää olen miettinyt tätä tekoälykeskustelua ehkäistä eri suunnasta kuin ihminen, jolle kirjoittaminen on aina ollu ilman tapaa saada ajatus päästä ulos. Mulla dysleksiasta. Se ei tarkoita sitä, ei mulla olis sanoja, ajatuksia tai asiaa. Niitä on välillä riesaks asti. Ongelma on saada ne päästä ruudulle siinä jossa joku muukin näkee saman asian kuin mää.
Oon tapellu sen kanssa koko elämäni. Kirjoitan sanan väärin enkä näe virhettä, vaikka tuijotan sitä. tuleen, että joku sana on olemassa, mutta aivot ei korjata sitä siitä vitun laatikosta, johon se juuri sillä hetkellä hetken aikaa. Luen oman lauseeni monta kertaa ja silmä kulkee virheen yli kuin se olis täysin kunnossa. Se ei ole tyhmyyttä eikä ajatuksen puutetta. Ajatus on siellä. Reitti päästä paperille vaan välillä tietyömaata, jossa käyttöliittymä on suljettu saman aikaan.
Siksi mun suhde tekoälyyn ei alkanu siitä, että siksi puolesta koneen ajattelemaan mun. Päinvastoin. Ensimmäistä kertaa mulla on työkaluja, jotka pystyvät pysymään ajatuksen perässä.
Dyslexia, Nekeli ja Hellulandian tekstit
Mulla ei ole pulaa ajatuksista. Mulla on välillä helvetinmoinen toimitusongelma. dyslexia
Dysleksian kummallisinta on se, jonka kanssa voi olla täysin valmis asia. joltain mitä tarkoitan, tiedän miltä se kuulostaa ja saatan jopa tietää täsmälleen, mikä siinä on hauskaa. Sitten pitäis kirjoittaa se. siinä kohtaa sanat vaihtaa paikkaa, kirjaimia katoaa, joku sana jumittuu kokonaan ja välimerkitys lähtee omalle kesälomalle. Kun luen tekstin itse, aivot vielä ystävällisesti täydentää puuttuvan asian niin, etten huomaa virhettä.
Lukihäiriö, Nekeli ja Hellulandian tekstit
Hellulandian teksteissä kirjoitusvirheitä. Tulee olemaan jatkossakin. Osa on vahinkoja, osa lukihäiriötä, osa murretta, osa puhekieltä ja osa on siinä ihan tarkotuksella, koskau me ei kirjoiteta äidinkielen ylioppilaskoetta.
Mulla lukihäiriöstä. Lukihäiriö. Kirjaimet ja numerot vaihtaa välillä paikka, sanoista puuttuu paloja ja joskus sormet kirjottaa eri ku pää ajattelee. Voin lukea saman tekstin monta kertaa ja silti oma pää korjata virheen niin tulosta, etten edes näe sitä. Se ei tarkota, ettei mulla olis mitään sanottavaa. Päinvastoin. Tekstiä tulee välillä enemmän ku kukaan ehtii lukea.
Ja istu hellulandialaisella kielellä.
Se ei oo kirjakieltä eikä sen kuulukaan olla. Se on arkikieltä, murretta, kiroilua, tahallisesti väännettyjä sanoja ja sitä tapaa, millä mää oikeesti puhun. Jos mE'mmi sanoo ”mää”, sitä ei korjata muotoon ”minä”. Jos se sanoo ”vittu”, siihen ei tarvita punaista kynää eikä huolestunutta keskustelua kielen rapista. Se sano vittu. Kyllä siitä selviää.
Kaikki virheen näkönen ei siis oo virhe.
Ja kyllä, siellä on myös niitä ihan oieita kirjoitusvirheitä. Saatana sentään. Niitä tulee. Niitä korjataan kun huomataan, ja joskus joku jää sin asumaan vuosiksi. Maailmassa on tapahtunu pahempiakin asioita.
Virheiden osoittaminen on muuten helvetin helppo harrastus. vastaava kuka vaan. Lukee toisen tekstin ja ilmoittaa, että tuosta puuttuu kirjain, tuossa on väärä sijamuoto ja tuossa ei kuulu kiroilla. Onnittelut. Löysit virehen. Tai virheen. Saat ihan ite kumman.
Paljon kiinnostavampaa on se, ymmärsitkö mitä siinä sanottiin.
Jos oma äly riittää korjaamaan sanan omassa päässä, jatka lukemista. Jos tekstissä lukee ”teskti” ja ymmärsit sekunnissa, että siinä tarkotetaan tekstiä, viesti meni perille. Kieli teki tehtävänsä, vaikka pari kirjainta päätti matkalla vaihtaa istumajärjestystä.
Jos taas yksi väärässä paikassa oleva kirjain aiheuttaa niin suuren henkisen kriisin, että jutun sisältö katoaa näkyvistä, mää en tiedä onko ongelma siinä koko kirjaimessa.
Hellulandian tekstiejä saa lukea ääneen. Silloin moni ”virhe” lakkaa olemasta virhe ja muuttuu siksi, mitä se alun perinkin oli: puheeks. Varsinaissuomalaiseks, jossa sanoja lyhennetään, päätteitä putoa matkasta ja pilkku tulee vasta kun sitä huvittaa.
Tekoälykin yrittää välillä siivota tätä. Se korjaa murteen, suoristaa lauseet ja pesee kirosanat pois niin perusteellisesti, että lopputulosta voi käyttää vakuutusyhtiön vuosikertomuksessa. Sit mää käsken sitä laittamaan perkeleet takas.
Koska tarvitse kirjoitettu teksti ei auta mitään, jos samalla katoaa kirjoittaja.
Hellulandian tekstien pitää kuulostaa Hellulandialta. Nekeliltä. mE'mmiltä. Pajakissoilta. Siltä ihmiseltä, joka seisoo tiskin toisella puolella kahvikuppi kädessä ja kertoo jutun niin ku se tapahtui, eikä siitä ku joku olis lähettänyt hyväksyks viestintäosastolle.
Eli saa huomauttaa virheestä, jos sillä on todella merkitystä. Jos hinta on vaarallinen nimi muuttuu toiseks, ohjeesta tulee vaarallinen kirjoitusvirhe muuttaa koko asian merkityksen, sano ihmeessä. Se on hyödyllistä.
Mut jos ymmärsit tekstin ja ainoa asia, joka jäi siitä mieleen, oli puuttuva kirjain, niin vittu turha nillittää.
Mää kirjoitan. Sää luet. Kirjaimet tekeesa.
Kaikki ei aina pääse maaliin asti.
Silmä ei oikein hhmota ja aivot ei korjaa oikeaa. siinä on aika hyvä tiivistelmä.
Ja sitä vastaan mää olen aina tapellu. Tarkistanu taas. Kirjoittanu ajan. Lukenut samalla. Yrittäny muistaa, miten joku aivan tavallinen sana kirjoitetaan, vaikka olen käyttänyt sitä koko ikäni. Välillä kiertäny koko sanan toisella ilmaisulla, koska se oikea ei vaan suostu tulemaan ulos. Ei siksi tiedän mitä se tarkoittaa, koska sinun tulee aivojen haku vaan nyt sillä hetkellä, että.
Sitten joku keksi, kone voi vastata
Sanelu muutti minulle paljon enemmän kuin pelkän kirjoitusn. Kun voin puhua ensin ääneen, mun ei tarvitse yrittää samaan aikaan pitää kiinni ajatuksesta, etsioikia kirjaimia, rakentaa lausetta ja vahtia kirjoitusvirheitä. Voin ensin tehdä sen tärkeimmän: ajatella ja puhua. Kone hoitaa puheen muuttamisen kirjaimiksi.
Teksti ei tietenkään tulee sieltä tuleenä. Sanelu kuulee merkitsee, minä puhun liian nopeasti, murre tekee omat temppunsa ja väliruudulle ilmestyy sana, jota en ole sanonu edes samassa elämässä. Mutta nyt mulla on jotain, mitä korjata. Tyhjän ruudun sijasta siinä on mun ajatus näkyvänä.
Ja tässä kohtaa haluan kysyä niiltä, aine automaattinen tekstinkäsittely jotenkin vähentää tekemisen arvoa: pitäiskö mun poistamatta työkalua, joka poistaa yhden esteen mun ja oman ajatukseni, ihan vaan näyttää näyttää ulkopuolisen silmään tarpeeks käsintehdyltä?
Ei saatana.
Oikoluku ei ajattele mun puolesta
Kun tekstinkäsittely huomaa sanan, jota mun silmä ei huomannu vääräksi, se ei keksi mun mielipidettä. Kun ohjelma löytää puuttuvan kirjaimen, se ei keksi Hellulandiaa. Kun tekoäly auttaa järjestämään mun sanelun, ei sama ajatus toistu kolmessa kohdassa, se ei ole eläny sitä tarvitsee, josta mää puhun. Se auttaa saamaan näyttää sen, mitä määyritin sanoa.
Tää ero on mulle aika olennainen. Jos pyydän konetta tyhjästä tekstin aikana, josta mää tuottaa mulla mun puolesta. Jos mää syötän sille oman saneluni, kokemukseni, kokemukseni, johtopäätökseni ja sanon ”siivoa tämä, että muutkin saa niin” , kyse on aivan ensimmäisestä asiasta.
Silti molempien kylkeen voidaan lyödä sama sana: tekoäly.
Ja siinä tää keskustelu alkaa mennä mun juuri päin persettä.
Mikä siinä sitten on tekoälyä?
Onko sanelu tekoälyä, jos järjestelmä tunnistaa puhetta ja yrittää pääteellä, minkä sanan sanoin? Onko automaattinen oikoluku tekoälyä, jos se päättelee asiayhteydestä, että kirjoitin väärän sanan? Entä jos ohjelma ehdottaa parempaa lauserakennetta? Jos näet toiston? Jos se sopii viisi mun sanelemaa kappaletta loogiseen järjestykseen?
Missä kohtaa koneen lakkasi on apuväline ja missä nyt voit tehdä mun työtä?
En tiedä. Enkä usko, että siihen on edes yhtä siistiä rajaa. Teknologia ei käyttäydy niin kohteliaasti, että se pysyy internetkeskustelua varten kahdessa nätissä laatikossa, puhdista kyljissä lukee IHMISEN TEKEMÄ ja TEKOÄLYN TEKEMÄ.
Sama sota ollu kuvissa jo
Puhelimella ottaa ottaa ihmisestä valokuvalta. Painoin nappia, joten otin kuvan. Samalla puhelin on voinu tarkentaa automaattisesti, tunnistaa kohteen, mitata valon, vähentää kohinaa, terävöittää yksityiskohtia, korjata värejä ja yhdistellä useampaa valotusta. Kone siinä välissä enemmän laskentaa kuin mää haluan edes tietää.
Silti kukaan ei normaalisti kirjoita kuvan alle: ”VAROITUS: KAMERA AUTTOI.”
Automaattinen punasilmäisyyden poisto on hyväksytty. Kohinanpoisto on hyväksytty. Valotuksen korjaaminen on hyväksytty. Automaattinen tarkennus on niin normaalia, ei sitä edes ajatella. Mutta poistappa kuvasta roskis ja yhtäkkiä pitää perustaa filosofinen lautakunta päättämään, onko kuva enää aito.
Roskis on muuten yllättävän hyvä filosofinen ongelma
Jos ohjelma poistaa roskiksen, sen pitää muodostaa jotain tilalle. Entä jos se poistaa finnin? Sähköjohdon? Taustalla seisovan ihmisen? Entä jos se parantaa epätarkkaa kuvaa? Suurentaa liian pienen kuvan? Korjaa taivaan? Lisää yksityiskohde, jossa sinulla on ei alkuperäisessä tiedostossa ole?
Missä kohtaa siitä tuli tekoälykuva?
Roskiksen kohdalla? Sen takanaolleen nurmikon kohdalla? Vai vasta sitten, kunään täysin uusi taivas?
Mun silmään siinä ei ole rajaviivaa. siinä on liukusäädin. To päässä koneen avulla materiaalin käsittelyssä. Toisessa päässä se rakentaa kaiken näkyvän sanan perusteella. Molemmissa voi käyttää tekoälyä, mutta ei niitä nyt jumalauta voi väittää samaksi tekemiseksi.
Ehkä ”käytitkö tekoälyä?” väärässä kysymyksessä
Paljon kiinnostavampi kysymys olis: mitä sillä tehtiin? Litteroiko se puheen? Korjasiko kirjoitusvirheet? Auton järjestämään oman tekstin? Käänsikö sen? Paransiko olemassa olevaa kuvaa? Poistiko kuvasta jotain? Rakensiko taustan? Tekikö kokonaan uuden kuvan? Kirjoittiko tekstin kahdesta sanasta?
voida vastata, että tekoää käytettiin. Ihmisen osuus aivan erissä.
Jos tämä eroa ei tehdä, sana tekoäly muuttuu helvetin isoksi jätesäkiksi, johon tungetaan puheentunnistus, oikoluku, kameran automatiikka, kuvankäsittely, generatiiviset kuvat, käännökset ja kokonaan koneella kirjoitetut tekstit. Sitten säkeen kirjoitetaan AI-ROSkaa ja kuvitella, että nyt tulikin analysoida teknologinen murros.
Työkalu voi tehdä paljon ilman etkä tiedä, miksi
Tekoäly voi auttaa mua tämän tekstin luettavaan muotoon. Se ei silti tiedä, miltä tuntuu tuijottaa omaa kirjoitusvirhettä näkemättä sitä. Se ei ole istunu koulussa tietäen mutta tapellu sen kirjoittamisen kanssa. Se ei ole etsinyt tuttua sanaa päästä ja löytääny sen paikalta pelkän tyhjän hyllyn. Se ei ole vuosikausia kehittänyt omia kiertoteitä siihen, että pää toimii nopeemmin kuin kirjoittaminen pysyy mukana.
Minä tietäin.
Siksi kokemus on mun. Ajatus on mun. Tekoäly voi auttaa mua saamaan sen näkyviin, mutta se ei eläny sitä mun puolesta.
Tää pätee Hellulandian kuviinkin
Tekoäly ratkaisee mulle mE'mmistä kuvan tavalla, johon mulla ei ole käsin piirtämisen tai maalaamisen taitoa. Se pystyt valon, puun, metallin ja gliterin aivan käsittämättömän hienosti. Siksi mää käytän sitä. Ei tässä tarvitse teeskennellä, että istun kynttilänvalossa siveltimen kanssa maalaamassa jokaista siilinpiikkiä erikseen.
Mutta kone ei keksi, miksi mE'mmi on siinä kuvassa. Se ei tiedä sen historiaa sillä tavalla kuin mää tiedän. Se ei tiedä, miksippu'u käyttäytyy erityisesti Pirssä juuri juuri noin tai miksi Norris tekee toisin. Eikä se varsinkaan tiedä, miksi vääränmallinen siilin takajalka saa mut kiroilemaan vartin.
Sen huomaa siitä, että koneelle vääräkin versio kelpaa aivan hyvin. Pirppu'u voi muuttua raidalliseksi kissaksi, Norris persialaiseksi ja mE'mmi saada ihmisen sääret. Generaattorilla ei ole mitään sisäistä hetkeä, ei katso kuvaa ja kuvaa: vittu, toi ei ole me'mmi.
Mulla päällä.
siinä kohtaa ihminen on edelleen aika tarpeellinen
Luovuus ei mun mielestä ole sitä, kuka fyysisesti teki eniten pikseleitä tai painoi eniten näppäimiä. johon kuuluu ajatus, tarkoitus, valinta, tunnistaminen ja hylkääminen. Miksi tämä tehdään? Miksi juuri näin? Mikä versio väärästä? Mikä on oikea? Mitä tällä yritetään sanoa? milloin tämä on valmis?
Kone voi tehdä yhden työvaiheen sekunneissa ja pelaaja paremmin. Hyvä. Sen takia työkaluja yleensä keksitään. Kaivinkonekin voittaa aika selvä montunkaivuussa, eikä mun itsetunto siitä järky.
Mut jos kone tekee ja ihminen kirjoittaa kaksi sanaa, painaa Enteriä ja julkaisee tuloksen omana suurena taiteellisena saavutuksenaan, niin ei tarvitse selittää miksikään käsityöperinteeksi. Tekoälyn käyttöä ei tarvitse hävetä, mutta ei sitä tarvitse valehdella.
Mulle tekoäly on myös saavutettavuutta
Tää puoli keskustelusta unohtuu mun aivan liian helposti. Kaikille teknologia ei ole tapaa tehdä sama aasia nopeemmin. Joskus se mahdolliseksi aasialainen, joka on ennen yksi ilman voimia tai jääny kokonaan tekemättä.
Dysleksia ei vieny multa ajatuksia. Se teki niiden kirjalliseen muotoon saamisesta vaikeempaa. Sanelu, oikoluku ja nykyinen tekstinkäsittelyn anna ajatuksia, niitä mulla ei olisi. Ne vähentävät sitä turhaa tappelua, joka on vuosikausia ollu ajatuksen ja valmiin tekstin välissä.
Ja tässä kohtaa mun kärsivällisyys loppuu no aikaesti, jos joku ulkopuolinen tulee, että oikea tapa kirjoittaa olis edelleen tehdä kaikki mahdollisimman vaikeesti, koska muuten se ei ole tarpeeks aitoa.
Ei vittu. Vaikeus ei ole itseisarvo.
Jos silmälasit auttaa näkemään, ei ei katso sun puolesta
Ehkä tää on lähimpänä sitä, miten itse asian koen. Silmälasit muuttavat sen, mitä ihminen pystyy näkemään. Kuulolaite auttaa kuulemaan. Laskin auttaa laskemaan. Sanelu auttaa muuttamaan puheen tekstiksi. Oikoluku oikea virheen, jonka oma silmä ohittaa. Tekoäly voi viedä tätä apua paljon pidemmälle ja juuri siksi käytä pitää myös käyttää omaa päätä.
Mut apuvälineen käyttäminen ei tarkoita automaattisesti oman kyvyn luovuttamista välineelle. Mun pitää edelleen tietää, mitä haluan sanoa. Itse mitä tehokkaammin työkalu muuttuu, sitä tärkemäksi tulee tietää, mitä sitä haluaa. Muuten kone kyllä tuottaa tuotetta. Internet tavaraa taitaa olla jo ihan hyvässä.
Mikä helvetti siis on tekoälyä?
Mun työn ihmisen määritelmä on tämä: tekoäly on joukko työkaluja, jotka pystyvät osan tunnistamisesta, tulkitsemisesta, ennustamisesta, järjestämisestä ja tuottamisesta meidän puolesta. Joskus sen työ on niin pieni, ei käyttäjä edes huomaa sitä. Joskus melkein koko lopputulos tulee koneelta.
Siksi sana tekoäly yksin ei kerro minulle vielä juuri mitään.
Haluan ennemmin tietää, mitä ihminen toi mukaan. Oliko sillä alkuperäinen ajatus? Oliko sillä oma kokemus? Tekikö se valintoja? Ohjasiko se lopputulosta? Tunnistiko se virheitä? Hylkäsikö se huonot versio? Muuttiko se jotain? Ja ennen: seisoiko se alkaen sen takana, mitä julkaisi?
Jos mää puhun ja kone auttaa saamaan mun ajatuksen tekstiksi, mää käytän työkalua. Jos mää annan omat valokuvani ja pyydän konetta korjaamaan, käytän työkalua. Jos mää rakennan Hellulandian hahmoja ja tilanteita generaattorin avulla, käytän työkalua. Ja jos joku kirjotan kaksi sanaa, anna koneen keksiä kaiken muun muun muun muun muun muun enkä edes lue lopputulosta, kun on ihan aiheellista sanoa, että kone teki vitusti enemmän kuin minä.
Ei mua kiinnosta todistaa, että osaan kärsiä
Oon tapellu kirjoittamisen puolen kanssa tarpeeks kauan. En tarvitse enää ylimääräistä vaikeusas todistaakseni, jonka päässä oleva ajatus kuuluu mulle. Jos kone löytää sanan, jonka mun aivot kadotti matkalla, hyvä. Jos se huomaa virheen, jonka yli mun silmä käveli kuusi kertaa, vielä parempi. Jos se litteroi puheen, jotta saan ajatuksen kiinni ennen kuin se karkaa, käytän sitä voimakkaammin.
Se ei ole mulle ajattelun korvike.
Se on välillä se vitun silta, jota pitkin ajatus viimein pääsee perille.
Ja jos joku seisoo sillan toisessa päässä huutamassa, ei sitä lasketa koska en uinu joen yli, niin äippäsiilin neuvoo tähänkin: kaikkeen huuteluun ei tartte vastata.
mE'mmi vastasi kuitenkin.
”Mää pääsin perille. Soromnoo vaan.”
Kielletään nyt varmuuden vuoks kaikki tekoäly
Koska tekoäly on kuulemma kaiken pahan alku ja juuri, tehdään tällä tavalla. Ei mitään puolivillasta ”käyttää vastuullisesti” -paskaa, vaan kielletään koko helvetin touhu. Ja varmasti kaikki muutkin paikat, joissa tekoälyä käytetään. Muutenhan tää olis vähän tekopyhää.
MEmmi ehdottaa:
- Ei ChatGPT:tä. Ilmianna.
- Ei tekoälyllä tehtyjä kuvia. Hyi saatana.
- Ei Googlen hakua, jos se käyttää tekoälyä tulosten järjestämiseen, tiivistämiseen tai ehdottamiseen.
- Ei hakuko automaattineiden automaattisia. Kaivetaan tieto ite niin ku ennen vanhaan.
- Ei sanovaa tekstinsyöttöä. Kirjota vittu koko sana.
- Ei automaattista oikeinkirjoituksen korjausta. Dyslektikot pärjätköön omillaan, kerran teknologia on pahasta.
- Ei sähköpostin roskapostisuodatusta. Viagraa ja perintömiljoonia Nigeriasta kuuluu lukea tasa-arvosesti muiden viestien kanssa.
- Ei sähköpostin automaattisia vastaus- tai tekstiehdotuksia.
- Ei kuvien automaattista parantamista, kasvojentunnistusta tai kuvien koneiden järjestelyä.
- Ei kameran laskennallista kuvankäsittelyä. Jos kuva on pimee, se on pimee. Luonto päätti näin.
- Ei taustanpoistoa yhdellä napilla. Saksilla perkele.
- Ei Photoshopin tekoälytoimintoja eikä mitään generatiivista täyttöä.
- Ei automaattisia tekstityksiä videoihin. Kuunnellaan sopivasti tulee.
- Ei automaattisia käännöksiä. Sanakirja esiin.
- Ei puheentunnistusta tai sanelua. Mikrofoni vittuun ja näppäimistö esiin.
- Ei suoratoistopalvelujen suosituksia. Seuraava elokuva valitaan selaamalla koko saatanan luettelo.
- Ei Spotifyn tai muiden musiikkipalvelujen henkilökohtaisia suosituksia.
- Ei verkkokaupan tuotesuosituksia.
- Ei asiakaspalvelua.
- Ei pankkien automaattista petosten tunnistusta, jos siinä käytetään koneoppimista. Kortti vinkumaan ja toivotaan parasta.
- Ei navigaattorin älykäs reittisuunnittelua tai liikenne-ennusteita. Kartta polville ja väärästä liittymästä Tampereelle.
- Ei autojen kuljettajaa avustaa älypuhelimia siltä osin kuin perustuu tekoälyyn. Teknologiahan oli ongelma.
- Ei somepalvelujen automaattista suosittelua. Aikajana aikajärjestykseen ja sillä sipuli.
- Ei automaattista haitallisen tarkastelu tai huijausten tunnistamista.
- Ei tekoälyavusteisia lääketieteellisiä kuva-analyysejä. Radiologi kattoo ite, koska koneen osallistuminen olis moraalisesti epäilyttävää.
- Ei tekoälyä sääennusteisiin, tutkimukseen, teollisuuteen, logistiikkaan tai energiankäytön optimointiin. Kerran kiellettiin, niin ei aleta saatana poimimaan rusinoita pullasta.
Ja nyt alkaa muuten tulla vähän erilaisia.
Koska jos periaate on oikeesti se, että ”en käytä mitään, missä on tekoälyä” , ongelma ei lopu siihen, ei tee ChatGPT:llä kissakuvaa. Tekoälyä ja koneoppimista on jo niin monen jatkuvan digitaalisen palvelun taustalla, ettei käyttäjä tehokkaasti edes tiedä käyttävänsä sitä.
Mut helpompaahan on kirjottaa jonkun kuvan alle ”AI-roskaa” ja jatkuu samalla puhelimella, hakukoneella, somella, kameralla, sähköpostilla ja suoratoistopalvelulla ihan normaalisti.
Periaatteet on helvetin helppoja niin kauan ku ei koske jonkun muun tekemisiä.