Nekeli ja kirjanpidon välttely
Produktiivinen prokrastinaatio
Eli et välttele kirjanpitoa olemalla tekemättä mitään, vaan teet helvetisti kaikkea muuta hyödyllistä, koska varsinainen tehtävä tuntuu tylsältä, raskaalta, epämiellyttävältä tai muuten vaikealta aloittaa.
Lähellä olevia termejä ovat myös task avoidance (tehtävän välttely) ja structured procrastination (strukturoitu prokrastinaatio). Sun päiväkirjan tapauksessa osuvin ilmaus on:
Produktiivinen prokrastinaatio – kun ihminen tekee aivan saatanasti töitä välttääkseen yhtä työtä.
Tänään piti tehdä kirjanpito. Tai tarkemmin sanottuna tänään piti jättää ALV-ilmoitukset, joten kyse ei ollut mistään epämääräisestä ”pitäis joskus katsoa niitä kuitteja” -ajatuksesta, jonka voi siirtää ensi viikkoon ja unohtaa sitten rauhallisin mielin uudestaan. Oli tehtävä. Oli määräpäivä. Oli tietokone. Oli kirjanpito. Oli ALV-ilmoitus, joka ei ollut millään tavalla yllättävä, koska verotus ei yleensä hyökkää pensaasta varoittamatta. Kaikki tarvittava oli periaatteessa olemassa, eikä koko homman aloittaminen olisi vaatinut muuta kuin tietokoneen avaamisen ja ensimmäisen asian tekemisen.
Siksi ensimmäiseksi piti tietenkin kastella kukat. Kukkien kastelu muuttui siinä hetkessä poikkeuksellisen tärkeäksi. Sellainen ihminen, joka olisi tavallisena päivänä kävellyt saman ruukun ohi vilkaisematta sitä kahdesti, huomasi tänään välittömästi jokaisen kasvin mahdollisen vedentarpeen. Multa näytti kuivalta. Lehti ehkä vähän roikkui. Toinenkin ruukku näytti epäilyttävältä. Ei kai niitä nyt siihen voinut jättää, jos kerran huomasi asian. Kirjanpito voi odottaa muutaman minuutin, mutta luonto ei odota. Kukka ei ymmärrä verottajaa, eikä verottaja todennäköisesti tule henkilökohtaisesti kastelemaan kukkaa, jos se kuolee.
Tämä oli siis vastuullisuutta. Ei välttelyä. Ainakaan vielä sitä ei pidä sanoa välttelyksi, koska ihminen pystyy perustelemaan mitä tahansa, kun vaihtoehtona on avata kirjanpito.
Kukkien kastelusta seurasi kasvihuone. Jos kerran kastellaan, niin eihän siinä olisi mitään järkeä kasvihuonetta kastelematta. Kasvihuonetta ei tietenkään voi vain kastella. Heti kun ihminen menee sin, kasvihuone alkaa käyttää. Jotain pitää nostaa. Jotain terve. Jossain on kuiva kohta. Yksi lehti näyttää, että sille voidaan tehdä jotain. Paprikat pitää katsoa. Tomaatit pitää katsoa. Tuuletus pitää terve. Ovi pitää katsoa. Kastelukannussa on vettä, mutta ehkä sitä tarvitaan. Ja kun kerran siellä ollaan voi yhtä hyvin hoitaa kaiken kaikkiaan.
Kasvihuoneessa jokaisella tekemisellä oli sentään välitön näkyvää seurausta. Kuiva multa muuttui märäksi. Kasvi sai vettä. Tavara siirtyi paikasta toiseen. Jokin asia oli hetken päästä konkreettisesti paremmin kuin ennen. Kirjanpidossa ihminen naputtelee numeroita koneeseen, jotta myöhemmin voi todeta naputelleensa numeroita koneeseen. Kasvihuone palkitsee heti. Kirjanpito palkitsee noin sillä, ei verottaja ala kysellä perään. Jos ihmisen aivoilta kysytään, kumpi tuntuu kiinnostavammalta, tomaatti voittaa aika helposti. Tomaatti sentään kasvaa, vaihtaa väriä ja näyttää siltä, ​​että jotain tapahtuu. ALV-ilmoitus ei edes kuuluu olla viihdyttävä.
Kun kasvihuone oli hoidettu, löytyivät omenat. Eivät omenat tietenkään varsinisesti osallistuneet kadoksissa. Ne olivat omenapuussa ja siellä missä omenat yleensä syksyllä ovat. Mutta juuri tänään ei alkoivat näyttää kiireellisiltä. Ne piti kerätä. Jos nämä ei kerää, ne putoavat. Jos ne putoavat, ne kolhiintuvat. Jos ne kolhi sopivan, niitä pitää myöhemmin. Tässä on ihminen, jonka on määrä tehdä ALV-ilmoitus, rakentaa täysin aukottoman argumentti sille, miksi omenan nostaa maasta juuri nyt tällä hetkellä kuin nopealla tavalla tehtävä verotus.
Niinpä omenat kerättiin. Eikä olet myöhemmin jumalauta voi vain kerätä johonkin koriin odottamaan, koska silloin ei olisi voitu taas yksi tekemätön työ. Tässä kohtaa tapahtui kiinnostava muutos: kirjanpitoa välttelevä ihminen alkoi yhtäkkiä mielipiteitä keskeneräisiin töihin hyvin vaikeasti. Omenat eivät saa jäädä kesken. ALV saa. Omenat piti siis pilkkoa.
Pilkkominen vaatii veitsen, leikkuulaudan, astian järjestyksen ja sen päätöksen, mitä omenille tehdään. Niistä tuli smoothie-omenia. Ne piti pakastaa smoothie-hyttöön, jotta tulevaisuuden Nekelillä olisi valmiita omenapaloja smoothieen. Tulevaisuuden Nekeli oli tässä kohtaa erittäin tärkeä henkilö. Hänelle piti valmistella omenat valmiiksi, joskus myöhemmin tarvitsisi käyttää useita minuutteja niiden pilkkomiseen. Nykyhetken Nekelin ALV-ilmoituksella ei ollut samanlaista kiirettä.
Tässä aamulla saldo oli jo varsin vaikuttavan. Kukkia oli kasteltu. Kasvihuone oli hoidettu. Omenat oli kerätty, pilkottu ja pakastettu smoothie-hyttöön. Kyse ei ollut laiskottelusta. Päinvastoin. Tekemistä oli ollut ihan helvetisti. Kirjanpitoa ei ollut avattu. Ei edes vahinkossa.
Sitten Norris tarvitsi seuraa. Tai tarkemmin sanottuna Norris meni Auringonnousun terassille Aurajoen puolelle, ja eihän Norris tietenkään voi siellä yksin olla. Tämä oli täysin kiistaton todella siinä on, kun vaihtoehtona oli palata sisälle kirjanpidon ääreen. Nekeli meni siis Norriksen kanssa terassille. Kun kissa kerran tarvitsee oman terassiavustajan, ei vastuullinen ihminen voi hoitaa hoitamatta vain yhden ALV-ilmoituksen vuoksi.
Aurajoki oli siellä missä ennenkin. Norris oli tervetullut. Kirjanpito oli sisällä missä ennenkin. Norris ei tietenkään tiennyt muodostusa osa psykologista välttelymekanismia. Norris oli kissa. Sen näkökulmasta ihminen oli viimeinkin ymmärtänyt tehtävän ja tulevan istumaan pois, kun Norris halusi ulkoilla. Tässä järjestelyssä ei ollut Norriksen mitään korjattavaa.
Sitten tuli Pirppu'u. Ja sitten taas sähistiin. Pajakissojen diplomatia vaativa keskinäinen paikalla tarkkailijan. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tavallinen terassiulkoilu muuttuu kansainväliseksi kriisiksi. Kirjanpito ei ollut koskaan sähissyt, joten sen kilpailuasema oli jälleen heikko. Pirppu'u kuin tuli omalla tavallaan, Norris omalla tavallaan, ja hetken ajan maailmassa oli paljon tärkeämpää seurattavaa arvonlisäystä.
Lopulta Norris nukahti. Tässä voisi olla hyvä hetki tehdä kirjanpitoa. tosi hyvä hetki. Kissa nukkui. Kasvit oli kasteltu. Kasvihuone hoidettu. Omenat olivat pakastimessa. Akuuttia kriisiä ei ollut. Maailman oli hetken sellaisessa määrin, että ihminen voisi kokoa kävellä sisälle, avata jotaa konetta ja tehdä sen yhden aasialaisen päivä oli alun perin olemassa.
Mutta meEmmi. siinä kohtaa päivään pieni turkoosikimalteinen syy tehdä jotain muuta. mE'mmin tarinoita piti tehdä. Tämä oli me'mmin ensimmäinen määräys koko päivänä, joten tutkimuksen puolueettomuus kärsi tässä kohdassa. Jos vaihtoehtoina ovat me'mmin tarinoiden tekeminen ja kirjanpito, siilin puolueettomuutta ei kärsi liikaa.
Niinpä tehtiin tarinoita. Sitten kuvia. Ja kun kuvia kerran tekee, niitä pitää vähäna koneellakin. Yksi kuva johtaa toiseen. To voi rajata. tätä voi miettiä. tämä voi keksiä tekstin. Tekstiä voi muuttaa. Sitten tuntuu, että toinen versio olisi ehkä parempi. Ja jos tekee toisen version, voit tehdä sen. Kirjanpidossa tätä kutsuttaisiin ehkä hallitsemattomaksi. Hellulandiassa sitä syö päiväksi.
Sitten joku internetissä kaksi sanaa. AI SLOP. Saatana. Kaksi aivan tavallista sanaa onnistuivat syrjäyttämään kaiken muun ja järjestämään sisäisen ensisijaisen tason jälleen uusiksi. Nekeli alkoi vituttaa. Ja kun jo alkaa vituttaa, sitä ei tietenkään voi vain Internetin makaamaan. Internetissä saattaa olla väärässä oleva ihminen, ja sehän on tunnetusti sellainen luonnonkatastrofi, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä.
siitä syntyi blogikirjoitus. Ei mikään pikainen mulkaisu ja asian unohtaminen, vaan blogikirjoitus. Tässä kohtaa me'm alkoi jo aidosti kiinnostuneena. Mää olen siili. Mulla on pienisiilinpää ja ihan täydellinen siinä, että haistan, kuuntelen, etsin ruokaa, tarkistan ympäristöä ja pidän itseni hengissä. Mutta tämä oli jotain niin monimutkaista, että sitä piti jäädä katsomaan.
Ihmisellä oli aamulla yksi tehtävä. Yksi. Tee kirjanpito ja jätä ALV-ilmoitukset. Sen jälkeen sama ihminen oli oma-aloitteisesti suoritettu kokonaisen työpäivän mukaan tehtäviä, joita kukaan ei ollut käskenyt juuri tänään. Se oli kastellut kukkia, hoitanut kasvihuonetta, kerännyt omenoita, pilkkonut omenoita, pakastanut omenoita, ulkoillut kissan kanssa, valvonut pajakissojen diplomaattista kriisiä, tehnyt tarinoita, tehnyt kuvia, käsitellyt kuvia ja kirjoittanut blogiin.
Kaikkea oli tehty. Paitsi sitä yhtä vitun asiaa. Tässä on kyse ei ole ollut kulusta välttelystä. Tämä oli suoritus. Jos kirjanpidon välttelystä järjestettäisiin olympialaiset, tässä kohtaa olisi jo lämmitelty finaaliin. Tekniikka oli monipuolinen, pitkäkestoinen ja sivutehtävien vaikeusaste. Tuomaristo joutuisi arvostamaan erityisesti omenien jatkojalostusta.
Sitten tuli nälkä. Aivan ja biologisesti perusteltu nälkä, mikä tämän vakuuttavamman syya kirjan kuin internetkommentti. Nälkäisenä ei tietenkään voi tehdä kirjanpitoa, koska tulee virheitä. Ihmisen pitää verensokeristaan ​​​​huolta. On vastuullista syödä ennen tarkkuutta vaativaa työtä.
Sitten syömisen jälkeen alkoi väsyttää. Väsyneenä ei tietenkään voi tehdä kirjanpitoa, koska tulee virheitä. Tarvittiin kahvia. Kahvi oli tämän päivän tekninen tukipalvelu. Sen tehtävä oli mahdollistaa se kirjanpito, jota varten kaikki muu oli jo saatua. Kun juo kahvin, jaksaa keskittyä. Kun keskittyy, kirjanpito valmistuu. Kun kirjanpito valmistuu, kaikki voittavat. erinomainen suunnitelma. Ainakin teoiassa.
Kello lähestyi kolmea. Ja tässä kohtaa esittää päivän tärkein kysymys. Onko kirjanpito tehty? Ei. Ei vittu ole. Mää olen seurannut ihmisiä jo jotakuta aikaa, mutta tässä on asia, mää en ymmärrä. Ihmiset puhuu tehokkuudesta aivan säästä. Niillä on kalenteria, muistutuksia, käyttää, tehtävälistoja, määräpäiviä, värikoodeja, sähköposteja ja ties mitä tietoja.
Sitten kun niillä on yksi asia, jota ei halua tehdä, koko tämä hieno järjestelmä romahtaa yhden ALV-ilmoituksen eteen ja ihminen löytää itsensä pilkkomasta omenoita. Siili ei tarvitse tähän mitään järjestelmää. Jos mää haluan syödä, mää etsin ruokaa. Jos mää haluan n
ukkua, mää nukun. Jos jossain on epäilyttävä ääni, mää pysähdyn. Jos mää en halua mennä johonkin, mää en mene.
Mää en kirjoita tehtävälistaan​​”välttele puskaa saada” ja ala sen jälkeen parantaa etanoita koon mukaan. Ihminen toimii toisin. Ihminen ei mielellään sanoen: "Mää en halua tehdä tätä." Se olisi ilmeisesti liian paljon.
Sen ihmisen rakentaa kokonaisuutta rinnakkaisen todellisuuden, jossa kaikki muu muuttuu yhtäkkiä kiireell. Kukka tarvitsee musta juuri nyt. Kasvihuone pitää terve juuri nyt. Omenat pitää juuri nyt. Norris ei voi olla terassilla yksin juuri nyt. Pirppu'un sähinää pitää valvoa juuri nyt. me'mmin tarina pitää kirjoittaa juuri nyt. Kuva pitää tehdä juuri nyt. Internetissä oleva kommentti pitää juuri nyt. Ruokaa pitää saada juuri nyt. Kahvia pitää saada juuri nyt.
Ja kirjanpito? Sen voi tehdä ihan kohtaa. ”Ihan kohta” on muuten ihmisten aikakäsityksessä kiinnostava käsite. Se voi tarkoittaa viittä minuuttia, kahta tuntia, huomista tai joskus ensi keväänä tapahtuvaa ihmettä. Siilillä ei ole vastaavaa käsitettä. on nyt, kohta ja liian myöhään. Ihmisillä ”ihan kohta” näyttää olevan kohdelainen välitila, johon on epämiellyttävät tehtävät säilöä ilman, että tarvitsee varsinisesti tehdä.
Mitä produktiivinen prokrastinaatio tarkoittaa?
Tämän kuulemma käyttöön produktiiviseksi prokrastinaatioksi . Se kuulostaa hyvin työelämätaidolta. Ihmiset rakastavat hienoja sanoja asioille, jotka siilin näkökulmasta ovat melko paljon. Produktiivinen prostinaatio tarkoittaa sitä, että ihminen ei tee mitä tarvitsee, mutta tekee paljon kaikkea muuta, ei kukaan kehtaa sanoa sitä laiskaksi.
Ja tämähän on nerokasta. Jos Nekeli olisi maannut koko päivän sohvalla katsomassa kattoa, olisi ollut helppo sanoa, ei mitään tullut tehtyä. Mutta nyt? Ei helvetti. Kasvihuone on hoidettu. Kukat on kasteltu. Omenat on pelastettu. Smoothieiden tulevaisuus on turvattu. Norris on saanut henkilökohtaista terassipalvelua. Pirppu'un ja ulkopoliittista Ei valvottulla. mE'mmi on ostaa tarinoita. Kuvia on tehty. Blogi on kirjoitettu. Internetissä väärässä ollut ihminen on käsitelty.
Ihminen on ollut koko päivän aivan saatanan tehokas. Ainoa ongelma on se, että tehokkuus kohdistuu järjestelmällisesti kaikkeen muuhun kuin asiaan, joka piti tehdä. Mä jäin miettimään, onko tämä joku ihmislajin selviytymismekanismi.
Ehkä sitten kauan sitten ihmisen esi-isällä oli yksi vastenmielinen tehtävä, jota se ei halunnut tehdä, ja sitä vaaditaan se keksi vahingossa maanviljelyn. ”Pitäis mennä tuonne metsästämään.” "Ei huvita." ”No mää tässä vähän kylvän viljaa.” Ja tästä lähti sivilisaatio. Ainakin mE'mmin vaihtoehtoisen historiantutkimuksen mukaan.
Ehkä pyramiditkin rakennettiin siksi, jollain oli kirjanpito kesken. Homma vähän karkasi käsistä ja useasti oli pyramidi, mutta kuitit järjestä edelleen. Mä en tiedä. Mää olen siili. Mutta mitä jatkamin seuraan silloin, sitä mahdollisuutta emmalta tämä alkaa tuntua.
Erityisen kiinnostavaa on se, miten välttelyn kohteena oleva tehtävä alkaa päivän mittaan kasvaa. Aamulla kirjanpito oli yksi tehtävä. Ei mukava, mutta rajallinen. Sen olisi vain tehnyt pois. Iltapäivällä se oli jo asia . Sellainen iso aasia. Se oli ehtinyt odottaa niin kauan, siihen liittyi nyt pieni syyllisyys. Ja koska liittyi syyllisyys, sen alkaminen tuntui ikävämmältä.
kohtaa ihminen voi halutessaan aloittaa uuden kierroksen. Tiskikone. Pyykit. Jääkaapin järjestäminen. Yksi laatikko. Kuvien varmuuskopiointi. Sähköpostiosoite. Koiralla ei ole mitään asiaa, mutta jos pihalta löytyi naapurin, senkin voisi tässä jättää ulkoiluttaa.
mitä tahansa. Kunhan ei kirjanpitoa. Tosin Helluiassa tämä mekanismi ei takana johda edes siistiin kotiin koska täällä on liikaa mahdollisia sivutehtäviä. Yksi mE'mmi-kuva voi johtaa kolmeen uuteen ideaan. Yksi uusi idea voi johtaa somepostaukseen. Somepostaus voi johtaa kommenttiin. Kommentti voi johtaa blogiin. Blogi voi johtaa uuteen kuvaan.
siinä alkuperäinen kirjanpito on niin kaukana tapahtumaketjun alkupäässä, että sen olemassaolo alkaa tuntua historialliselta tiedolta. "Ai niin. ALV." Niin. Se. Sama asia, joka piti tehdä ennen kukkia, kasvihuonetta, omenoita, kissoja, mE'mmiä, kuvia, blogia, ruokaa ja kahvia.
ottaa kahvikupin ja sitten tietokonetta. Tietokone katso takaisin. Norris nukkuu. Pirppu'u on jossain. Omenat ovat pakastimessa. Kasvihuone on hoidettu. Kukat on kasteltu. AI SLO -kommentti on vastauksensa kokonaisen blogikirjoituksen muodossa.
Maailmassa vallitsee hetken rauha. Nyt ei tarvitse ole mitään syytä olla tekemättä kirjapitoa. Ja juuri silloin ihmisen aivoista kuuluu hiljainen ääni: ”Pitäisköhän ensin kattoa vielä yks kuva?”
jossa kohtaa mää luovutin. Mää olen eurooppalainen siili. Mulla ei ole verovelvollisuutta, kirjanpitoa eikä ALV-ilmoitusta. Mulla on aivan oikein haastetta siinä, että ihmiset rakentavat terasseja, siirtelevät tavaroita ja ajavat ruohonleikkureilla paikoissa, joissa voisi aivan hyvin olla ötököitä.
Mutta yhden asian mää mieltä tänään. Ihmisen tehokkuutta ei voi koskaan arvioida sen perusteella, kuinka paljon se tekee. Pitää ensin kysyä: Mitä sen piti tehdä? Koska ihminen voi näyttää ulos aivan käsittämättömän tehokkaalta samalla kun se pakenee yhtä Excel-taulukkoa henkensä edestä.
Ja Nekeli? Se oli päivän päätteeksi kastellut, hoitanut, kerännyt, pilkkonut, pakastanut, vahtinut, kirjoittanut, kuvittanut, kommentoinut, syönyt ja juonut kahvia. Jos päivä olisi tehty tehty raportti, se olisi näyttänyt tarvittavalta. Jos raportissa olisi ollut vain yksi kysymys, tulos olisi ollut vähän heikompi.
Tehtiinkö kirjanpito?
Ei vittu vieläkään.
Ainakin yksi kirjanpidollinen yhteenveto saatu aikaiseksi.
mE'mmin salainen havainto
Ihmiset on kyllähelvetin mieliisia. Jos niillä on yksi asia, jota ei halua tehdä, ei tekee vapaaehtoisesti seitsemäntoista muuta asiaa vältään. Ja mitä enemmän ei tehdä, sitä paremmin ei voi perustelemaan, ei se päivää tarvitse hukkaan mennyt.
Eikä mennytkään. Se tässä juuri onkin hienointa. Jos kaikki tehtävät olisivat olleet turhia, olisi tärkeää sivua huomata. Mutta kun ne ovat oieita töitä, välttely voi kulkea koko päivän naamioituneena tehokkuudeksi.
Mää en edes pysty sanomaan Nekeliä laiskaksi. Se teki koko asiaa. Se oli suorastaan ​​rasittavan aikaansaava. Ainoa yhdistävä tekijä kaikessa tekemisessä oli se, ei ole mitään ollut kirjanpitoa.
Siili sentään toimii säännöllisesti. Jos mää en halua mennä johonkin, mää en mene. Saatan kääntyä ympäri. Saatan mennä puskaan. Saatan syödä välissä kuoriaisen. Saatan nukkua.
Mutta mää en ala voi yhtä epämiellyttävää asiaa säilömällä omenoita, hoitamalla kasvihuonetta, valvomalla kahden kissan diplomaattisuhteita ja kirjoittamalla blogia siitä, että joku internetissä sanoi AI SLOP.
Ihmiset kutsuu tätä kuulemma produktiiviseksi prokrastinaatioksi.
Mää kutsun sitä: ”Vittu mitä kaikkea sää ehdit tehdä, kunhan et tee sitä mitä piti.”
Muistilappu
piti tehdä kirjanpito ja tänään saapua ALV-ilmoitukset. Senp vittu kasteltiin kukat, hoidettiin kasvihuone, kerättiin omenat, pilkottiin omenat, pakastettiin omenat smoothie-hyttöön, istuttiin Norriksen kanssa Auringonnous terassilla Aurajoen puoli, seurattiin nukkukirjoittiin Pirppu'un ja Norriksen sähinää, annettiin S tarrattiin, norriksen sähinää, -ttiinn Norriksen sähinää blogia, tuli nälkä, alkoi väsyttää ja tarvittiin kahvia.
Kasvihuone: hoidettu. Kukat: kasteltu. Omenat: kerätty. Smoothie-hyttö: täytetty. Norris: ulkoilutettu ja nukkuu. Pirppu'u: sähissyt säännöllisesti. me'mmi: hanki tietoa. Kuvat: tehty. Blogi: kirjoitettu. Internetissä väärässä ollut ihminen: käsitelty. Nälkä: havaittu. Kahvi: hankittu.
Kirjanpito: EI VITTU VIELĂ„KĂ„Ă„N.