Norris - ei vain mökötystä

Sunnuntai 16.8. – Riisiä, Yrjöfakseja ja aivan vitun loppu

Mää heräsin sunnuntaina Joulupukin Pajakylän caravan-alueelta semmosessa olotilassa, ettei sitä voi enää kutsua pelkäksi väsymykseksi. Se oli enemmänkin semmonen tila, jossa ihminen toimii pelkällä rutiinilla ja toivoo, ettei kukaan kysy mitään. Ulkona satoi, oli kylmä ja me oltiin päästy parkkiin vasta joskus varttia vaille yksi yöllä, siinä vaiheessa kun porotkin oli jo varmasti nukkumassa.

Parkkialueella olisi ollut tilaa vaikka kuinka, mutta Nekeli ilmoitti heti, ettei nuku saatana valopylvään alla. Ei siinä vaiheessa enää kiinnostanut maata keskellä kirkasta valokeilaa kuin joku näyteikkunan mannekiini. Pimeä nurkka löytyi, ja juuri kun luultiin pääsevämme vihdoin nukkumaan, muistettiin se yksi pieni ongelma.

Tai oikeastaan helvetin iso ongelma.

Möksässä oli tapahtunut täydellinen riisiräjähdys.

Vastapäiseltä ST1:ltä käytiin kysymässä imuria, ja onneksi sellainen saatiin lainaksi. Möksä ja Kotilo siirrettiin huoltoaseman taakse, sähkö vedettiin ikkunasta sisään ja siivous alkoi. Kukaan ei vielä tiennyt, että yhdestä kolmen kilon riisisäiliöstä voi syntyä asuntoautollinen riisiä.

Dolce Gusto -kapseliteline oli pudonnut alas, kapselit olivat levinneet pitkin lattiaa ja kolmen kilon riisisäiliö oli ilmeisesti päättänyt osallistua ohjelmaan täydellä sydämellä. Riisiä oli lattialla, penkkien alla, kahvikapseleiden seassa, listojen väleissä, ohjaamon puolella ja semmosissa paikoissa, joihin sitä ei olisi saanut edes tarkoituksella ilman pinsettejä ja rakennuslupaa.

Riisisäiliö makasi kaiken keskellä täysin viattoman näköisenä. Mää olen edelleen täysin vakuuttunut siitä, että asuntoautossa kolme kiloa riisiä muuttuu automaattisesti vähintään seitsemäksi kiloksi heti, kun kansi aukeaa. Muuta selitystä tälle ilmiölle ei yksinkertaisesti ole.

ST1:n lainaimuri teki kyllä parhaansa, mutta se imi riisiä semmosella tahdilla, että jokaisen jyvän kohdalla tuntui olevan erillinen harkintaprosessi. Nekeli konttasi pitkin lattiaa, ja mitä enemmän riisiä löytyi imuriin, sitä enemmän sitä ilmestyi uusista piilopaikoista. Lopulta koko touhu muuttui niin absurdiksi, että Nekeli alkoi nauraa aivan holtittomasti.

Siinä vaiheessa kaikki muutkin repesivät. Keskellä yötä huoltoaseman takana yksi konttasi imurin kanssa, toinen keräsi kahvikapseleita ja kolmas tuijotti epäuskoisena lattiaa, josta riisiä ilmestyi enemmän kuin sitä koskaan oli sinne kaadettu. Pajakissat katselivat ikkunasta semmosella ilmeellä, että ihmisiltä oli viimeinenkin järki lähtenyt lomalle.

Kun suurin osa riisistä oli viimein saatu pois, päästiin Joulupukin Pajakylän caravan-alueelle. Sanon tarkoituksella suurin osa, koska niitä riisinjyviä löytyy tästä möksästä varmasti vielä ensi joulunakin. Syötiin iltapalaksi perunarieskaa ja jogurttia, kissoille Shebat ja päätettiin, että nyt mennään oikeasti nukkumaan.

Mutta eihän se siihen loppunut.

Kissat olivat käyttäneet päivänsä tehokkaasti ja valmistelleet meille vielä yhden yllätyksen. Sängystä löytyi päivän virallinen Yrjöfaksi, joka oli osunut juuri Nekelin puolelle seinän ja peiton väliin. Ja tietenkin se peitto oli NahkaJaakon.

Yön toinen siivousoperaatio alkoi saman tien. Peitto ulos, lakana irti, seinää pyyhkimään ja Yrjö-läikkä pois niin hyvin kuin mahdollista. Tässä vaiheessa ei enää tavoiteltu hotellitasoa, vaan semmosta lopputulosta, jossa ihminen voisi nukkua ilman että naama osuu kissan pukluun.

Kun peti näytti jo lähes käyttökelpoiselta, huomattiin vielä yksi yksityiskohta. Peiton kulmassa oli edelleen hieman Yrjö-kuorrutetta, ja juuri se kulma osui tietenkin Nekelin naamaan. Siinä vaiheessa ei enää jaksanut edes kirota. Paperilla pahimmat pois, vettä odottamaan, naama ja kädet pesuun ja sitten takaisin sänkyprojektiin.

Lopulta jokainen pääsi omalle paikalleen. Netflix laitettiin pyörimään, mutta Nekeli ehti katsoa sitä ehkä viisi minuuttia ennen kuin uni vei voiton. Koko seurue oli niin puhki, ettei kukaan olisi jaksanut enää keksiä yhtään uutta katastrofia, vaikka olisi yrittänyt.

Aamulla herättiin edelleen aivan helvetin väsyneinä, mutta samalla aika tyytyväisinä. Möksä oli ehjä, Kotilo oli mukana, pajakissat kehräsivät tyytyväisinä ja kaikki olivat hengissä. Ensimmäinen riisinjyvä löytyi ennen aamukahvia, ja mää olen aivan varma, että niitä löytyy tästä asuntoautosta vielä vuosienkin päästä.

Hellulandian päiväkirjat

mE'mmin päiväkirja 2026 kertoo todellisista matkoista, sattumuksista ja elämästä Hellulandiassa siilin näkökulmasta. Mukana kulkevat Nekeli, NahkaJaakko, Pajakissat Norris ja Pirppu'u sekä uskollinen liikkuva möksä, jossa pienistäkin vastoinkäymisistä syntyy yleensä vähintään yksi hyvä tarina.

Jos pidät kuivasta huumorista, Varsinais-Suomen murteesta, rehellisestä kerronnasta ja road trip -elämästä, löydät lisää päiväkirjoja ja Pajakissojen raportteja Hellulandiasta.

Lue lisää: https://diy.hellulandia.fi/