🐈 Pirppu'un päiväkirja – Siirretty aggressio

Päivä 6 – Se kulkee vapaana. Mää en vielä.

Tänään mää kattelin taas aidan takaa, kuinka Norris käveli talossa ihan ku mitään ei olis koskaan tapahtunu. Se kävi aamukahviterassilla haistelemassa yötä, kiipes aitaukseen kattomaan lintuja, käväsi vintillä, tuli takaisin keittiöön ja hyppäs vielä pöydälle makaamaan. Siinä se makas puoliksi silmät kiinni, mutta mää näin kyllä, ettei se oikeesti nukkunu. Se oli passissa.

Mää en pääse mihinkään noista. Pesuhuone on edelleen mun puoli ja metalliaita kertoo, missä raja menee. Kyllä se vähän vituttaa. Varsinkin aamulla, kun tietää tasan tarkkaan miltä ulkoilma haisee ja aurinko paistaa terassille, mutta ite saa kattella sitä vaan oven suunnasta.

Ajattelin tänään kokeilla vähän onneani. Nekeli avas oven ja mää läksin heti rivakasti kohti välikköä. Ajattelin, että nyt mennään eikä kysellä lupia. Se iso ihmisnaaras katto mua kaks sekuntia, kuuli pienen murinan ja sano vaan, että "ei vielä". Sitten se ohjas mut rauhallisesti takaisin. Täälä on kuulemma semmonen sääntö, että jos mää murisen, kulkulupaa ei tipu.

Ei siinä auttanu muuta ku kirota hiljaa itekseni.

Ruoka tuli taas keittiön lattialle. Raksuja ripoteltiin niin, että molemmat saatiin syödä samaan aikaan. Ei enää hotellitarjoilua pesuhuoneeseen eikä mitään erikoiskohtelua. Samat kupit on edelleen nurkkapöydällä ja vettä haetaan ihan siitä samasta paikasta kuin ennenkin. Kai ihmiset yrittää saada mut muistamaan, että tää on edelleen mun koti.

Mää söin omani ihan rauhassa. Norris söi omansa muutaman metrin päässä eikä yrittäny tulla iholle. Se vilkaisi mua pari kertaa, mutta käänsi aina katseen pois. Välillä se nuoli tassuaan ja pesi korvaansa ihan ku sillä ei olis elämässä mitään suurempia murheita.

Täytyy kyllä sanoa yks asia siitä mustasta möhköstä. Se puhuu kissaa aika helvetin hyvin. Se ei tuijota silmiin, ei hiivi kohti eikä pullistele. Se antaa tilaa, liikkuu rauhallisesti ja näyttää koko ajan siltä, että "en oo tulossa tappelemaan." Jos joku kissa osaa yrittää välttää riitaa, niin kyllä se on Norris.

Miks mää sitten vieläkin murisen?

No siksi, että mun päässä asuu edelleen se saatanan ulkomaailman hirviökissa. Ihmiset sanoo sitä siirretyks aggressioks. Mää selitän sen näin: mää haistoin vieraan kollin. Mun pää päätti, että koti on vallattu. Sitten se vieras haju katos, mutta mun aivot jäi siihen kohtaan jumittamaan. Ne ei enää osaa erottaa, mikä on oikee vihollinen ja mikä on oma kämppis. Ne vaan huutaa koko ajan, että "varuillasi, perkele!"

Ja se tunne ei lähde käskemällä pois.

Illalla mää kömmin taas pesuhuoneen päälle omalle vakiopaikalleni nukkumaan. Sieltä näkee hyvin oven ja kuulee koko talon. Norris jäi keittiön pöydälle makaamaan. Silmät oli puoliksi kiinni, mutta korvat liikku koko ajan. Se vahti mua yhtä paljon kuin mää sitä.

Ehkä me molemmat ollaan vielä vähän vartiossa.

Mutta enää ei tunnu siltä, että toinen pitää tappaa heti kun se liikkuu.

Se on kollilta jo aika saatanan iso edistysaskel.