Hellulandia - tää nyt vaan on tämmöne
Tekoälysisältö
14.8. – Ostohousut, itkevät mukit ja ruotsalainen siilikolari m'Emmin päiväkirja 2026
Saariselkä päätti aloittaa perjantain pienellä kusetuksella. Aamulla aurinko paisto hetken niin nätisti, että mää ehdin kuvitella lämpimän päivän olevan ihan oikeesti mahdollinen. Mittarissa oli 13 astetta, mikä ei vielä varsinaisesti aiheuttanu tarvetta aurinkorasvalle, mutta valoa sentään riitti ja tunturi näytti hetken siltä kuin matkailumainoksissa. Sitten pilvet tuli takaisin, aurinko hävis ja sää palas siihen tuttuun pohjoiseen asetukseen, jossa elokuu ja syksy yrittää päättää kumpi saa vallan.
Me oltiin edelleen Saariselällä ja edelleen Jänkhällä Jytisee 2026 -tapahtumassa, joten aamun jälkeen ohjelmassa oli sitä mitä motoristitapahtumassa kuuluukin olla. Pyöriä pärisi, nahkaa ja ajokamoja kulki joka suuntaan ja välillä joku kone murahti niin läheltä, että mun korvat suoritti automaattisen aerodynaamisen säädön. Tunnelmaa siis löyty, mutta kaupankäynnin näkökulmasta ihmisissä oli havaittavissa pieni varustepuute.
Motoristit oli pakannu väärät housut
Mää opin tapahtumissa nopeasti erottamaan ostohousut tavallisista ajohousuista. Molemmissa voi olla taskuja, vetoketjuja ja kaiken maailman teknisiä ominaisuuksia, mutta ostohousujen ratkaiseva ero on siinä, että taskusta löytyy rahaa ja housujen omistaja kykenee käyttämään sitä. Saariselällä näkyneet mallit olivat selvästi jotain kevyempää katseluversiota.
Ihminen tuli teltalle, nappas mukin käteen ja nauro. Sitten se näytti sitä kaverille, joka nauro vielä enemmän, ja hetken ajan koko tilanne näytti kaupankäynniltä. Lopulta muki palas pöydälle ja ihmiset jatko matkaa, yleensä vielä lausuen sen kaikkein vittumaisimman mahdollisen lauseen: ”Tää on ihan saatanan hyvä.” Kiitos palautteesta. Rahaa vastaan olis saanu viedä sen kotiinkin.
Muutama sentään ymmärsi järjestelmän loppuun asti ja mukeja lähti maailmalle. Niiden kohdalla alkoi kuitenkin ilmetä uudenlainen ongelma, koska asiakkaat rupesivat itkemään. Mää kattelin touhua vähän sivummalta ja yritin päätellä, oliko painatus menny päin persettä vai oliko mukista löytyny joku rakenteellinen vika, jota ihmisnaaraat eivät uskaltaneet kertoa.
Sitten asiakkaat hymyili ja halas Nekeliä. Ahaa. Ei reklamaatio vaan tunne-elämys. Ihmisellä on käsittämätön järjestelmä, jossa sekä vitutus että onnellisuus voi aiheuttaa vettä silmistä, eikä ulkopuoliselle anneta mitään selkeetä merkkiä siitä kumpi on kyseessä. Siilillä homma on paljon helpompi: jos vituttaa, sen näkee naamasta, eikä siihen tarvita kyynelnesteanalyysiä.
Nää ihmiset halaa ihan helvetisti
Halaaminen ei muuten jääny mukiasiakkaisiin. Jänkhällä tuntuu olevan joku kirjoittamaton sääntö, että jokainen vähänkään tuttu ihminen pitää puristaa päivän aikana ainakin kerran. Jos tuttu on nähty viimeks viime kesänä, halataan. Jos viime tapaamisesta on viikko, halataan. Jos se nähtiin mahdollisesti aamulla mutta kumpikaan ei ole aivan varma, halataan varmuuden vuoks uudestaan.
Mää seurasin touhua pöydältä ja aloin epäillä koko tapahtuman konseptia. Moottoripyörät saattaa olla pelkkä kulissi ja todellinen tarkoitus on kerätä tuhansia nahkaliiveihin pukeutuneita ihmisiä tunturiin rutistamaan toisiaan. Jänkhällä Jytisee kuulostaa vaan markkinoinnissa huomattavasti uskottavammalta kuin Valtakunnallinen motoristien halausviikonloppu.
Ruotsista löyty ostohousut
Kaikilla ei sentään ollu taloudellinen varustus jääny kotiin. Paikalle tuli ruotsalainen, joka näki fan kooziet ja ymmärsi välittömästi mistä tässä maailmassa on kysymys. Se ei jääny hieromaan leukaa, ottanu tuotteesta kuvaa eikä ilmoittanu palaavansa myöhemmin, mikä tapahtumamyynnissä tarkoittaa yleensä samaa kuin soromnoo vaan.
Se osti saman tien kasan koozieita. Mää tiesin, että ne iskee. Kukaan ei ollu varsinaisesti väittäny vastaan, mutta ei anneta sen pilata mun oikeassa olemista. Kansainvälinen markkinatutkimus oli nyt suoritettu ja tulos oli selvä: Ruotsi ymmärtää tölkin ympärille laitettavan hyödyllisen roinan päälle.
Sitten mää lähdin paskalle
Päivän mittaan tuli vastaan myös semmonen biologinen tapahtuma, jota ei löydy virallisesta Jytinäohjelmasta. Mää lähdin metsän puolelle etsimään sopivaa pikkulaa, mutta koska tässä ei olla kirjoittamassa matkailuesitettä, voidaan sanoa asia ihan oikealla nimellä. Mää menin paskalle.
Metsä hoitaa siilin saniteettipalvelut ilman varausjärjestelmää, avainkorttia ja palautekyselyä. Homma tuli hoidettua, minkä jälkeen lähdin takaisin tapahtuma-alueelle rinnettä pitkin. Alamäki oli siilin mittakaavassa sen verran reipas, että kävely muuttui välillä hallituks tassuttelun ja liukumisen yhdistelmäks, mutta suunta oli sentään koko ajan selvä: mää menin alas.
Vastaan tuli kaks muuta siiliä, ja ne puolestaan yritti ylöspäin. Jo kauempaa näki, ettei niiden reittisuunnittelu ollu aivan parhaassa mahdollisessa iskussa. Molemmat kulki leveetä siksakkia, ja suupielissä oli marjojen jälkiä siihen malliin, että epäilin tunturin tarjonnasta löytyneen vähän käyneempää vuosikertaa.
Kansainvälinen siilikolari
Ne oli ruotsalaisia siilejä. Mulla ei ole edelleenkään mitään käsitystä, miten helvetissä ne oli päätyny Saariselälle. Ehkä jonkun matkailuauton kyydissä, ehkä moottoripyörän laukussa tai sitten Pohjoismailla on joku salainen siilien vapaata liikkuvuutta koskeva sopimus, jonka tiedotus ei ole saavuttanu Lietoa asti.
Oleellisempaa oli kuitenkin se, että mää tulin alamäkeen ja ruotsalaiset tuli ylämäkeen. Rinnettä oli ympärillä enemmän kuin tarpeeks ja väistämiseen olis ollu tilaa vaikka porolle. Siitä huolimatta toinen naapurin siileistä teki ensin korjausliikkeen vasemmalle, sitten oikeelle ja lopulta vielä sellasen mestarillisen loppuratkaisun, että sen kuono osoitti suoraan kohti mua.
Sitten kolahti. Ei mikään vakava onnettomuus, vaan semmonen kylkitöksähdys, jonka normaali siili kuittaa ravistamalla piikkejään ja jatkamalla matkaa. Mää tein juuri niin, mutta ruotsalainen reagoi kuin olis juuri ajanu suomalaisen valtionpäämiehen yli suojatiellä.
Takaa alkoi kuulua ursäktaa sellasella tahdilla, että ensimmäiset kolme olis riittäny koko loppuvuodeks. Sitten tuli lisää anteekspyyntöä, ääni alko väristä ja toinen näytti siltä, että kohta täällä taas itketään. Tällä kertaa ei edes mukin takia.
Mää pysähdyin hetkeks ja kattelin sitä. Ruotsalainen oli hengissä, mää olin hengissä ja piikitkin näytti olevan suunnilleen samoissa paikoissa kuin ennen törmäystä. Tästä ei todellakaan tarvittu kansainvälistä tutkintalautakuntaa, vahinkoilmoitusta eikä Suomen ja Ruotsin välistä kriisikokousta.
– Ok.
Siinä oli mun osuus diplomaattisista neuvotteluista. Mää jatkoin alas kohti tapahtuma-aluetta ja ruotsalaiset jäi rinteeseen käsittelemään tapahtunutta keskenään. Todennäköisesti ne halas, koska siihen mennessä olin jo oppinu, että tällä tunturilla kaikki tilanteet päättyy ennemmin tai myöhemmin halaamiseen.
Päivän saldo oli hyvin Jänkhällä
Kun päivän tapahtumat niputti yhteen, Saariselkä oli tarjonnut aika kattavan otoksen ihmisten ja siilien käyttäytymisestä. Aurinko kävi aamulla näyttäytymässä, motoristit kulki väärät housut jalassa, muutama muki sai ihmiset kyyneliin, ruotsalainen löysi kooziet ja metsäreissu päättyi pieneen pohjoismaiseen liikenneonnettomuuteen.
Mää en siis voi väittää, ettei mitään tapahtunu. Myynnin puolesta olisin mielelläni nähny enemmän niitä oikeita ostohousuja, mutta päivästä jäi sentään tarina kerrottavaks. Ja se on toisinaan tapahtumareissulla arvokkaampi kuin yksittäinen kassakuitti, vaikka Nekeli saattaa olla talousasioista tästä näkemyksestä vähän eri mieltä.
Yhden asian mää kuitenkin opin. Jos Saariselällä näkee ylämäkeen siksakkia tulevan ruotsalaisen siilin, jolla on marjaa suupielessä, ei kannata luottaa siihen, että koko muu tunturi riittää sille väistämiseen.
Hashtagit: #Hellulandia #mEmmi #mEmminPäiväkirja #JänkhälläJytisee #JänkhälläJytisee2026 #Saariselkä #Lappi #Moottoripyörätapahtuma #Motoristit #Siilikolari #RuotsalainenSiili #Ostohousut #HellulandianReissut #Motoristihuumori #PiikikäsNäkökulma #AivopieruByHellulandia