TOISEN VUODEN KEVÄT

Huhtikuun loppu tuli Aurajoen varteen samalla tavalla kuin se tuli joka vuosi. Lumi suli vähän, jäätyi uudestaan, suli taas ja muuttui lopulta sellaiseksi harmaaksi loskaksi, jota kukaan ei kaivannut. Pellot olivat täynnä vettä. Ojat olivat täynnä vettä. Tieurat olivat täynnä vettä. Koko maailma näytti siltä kuin joku olisi yrittänyt tehdä siitä järven ja kyllästynyt kesken työn.

Vanhan sammalmättään alla nuori naarassiili nukkui edelleen. Talvipesä oli painunut kasaan kuukausien aikana. Lehdet olivat tiivistyneet. Heinät olivat menettäneet kesän tuoksunsa. Ruusunmarjat olivat kutistuneet ryppyisiksi ruskeiksi palleroiksi. Yhdessä nurkassa lojui edelleen sekalainen kokoelma muttereita, pullonkorkkeja, metallinpaloja ja rikkinäisten aurinkolasien osia. Talven aikana yksikään niistä ei ollut muuttunut yhtään hyödyllisemmäksi, mutta nuoren siilin mielestä ne olivat edelleen aivan yhtä hienoja kuin syksyllä.

Ensimmäiset kunnolliset heräämiset tapahtuivat vähitellen. Horrostava siili ei ponkaise keväällä pesästään kuin jousiukko laatikosta. Välillä se liikahtaa vähän. Välillä hengitys muuttuu syvemmäksi. Välillä silmät aukeavat hetkeksi ja sulkeutuvat taas. Kevät etenee pesän ulkopuolella omaa tahtiaan eikä sillä ole kiirettä odottaa ketään.

Eräänä yönä pesän sisällä alkoi kuitenkin tuntua erilaiselta. Maa ei ollut enää jääkylmä. Ilmassa oli kosteutta. Jostakin kulkeutui tuoreen mullan haju. Nuori naaras avasi silmänsä, venytteli jäykkiä jalkojaan ja ryömi vähitellen kohti pesän suuaukkoa.

Ulkona maailma näytti juuri siltä kuin keväällä kuuluu näyttää. Loskaa lojui vielä siellä täällä. Pellon reunat olivat mutavelliä. Ojanpientareet olivat täynnä talven alta paljastunutta roskaa. Sulaneet koiranpaskat makasivat tienvarsissa kuin ikävät yllätykset, joita lumi oli säilyttänyt kuukausien ajan. Aurajoki virtasi ruskeana ja kylmänä. Vesi kuljetti mukanaan oksia, lehtiä ja kaikkea muuta, minkä talvi oli irrottanut mukaansa.

Linnut olivat palanneet, mutta eivät ne mitään kevätjuhlien kuorolaisia olleet. Varikset huusivat toisilleen kuin riitaiset satamajätkät. Harakat räksyttivät jokaisesta asiasta. Lokit kuulostivat siltä kuin joku olisi yrittänyt kuristaa niitä huonolla menestyksellä. Jossakin rastas harjoitteli lauluaan, mutta ensimmäiset yritykset muistuttivat enemmän köhimistä kuin musiikkia.

Nuori naaras seisoi pitkän aikaa pesänsä ulkopuolella. Sen kuonosta nousi höyryä viileään ilmaan. Turkoosia kimalletta näkyi piikkien kärjissä juuri sen verran, että joku tarkkasilmäinen olisi voinut huomata sen. Se haisteli ilmaa, kuunteli ääniä ja yritti samalla muistaa miltä maailma oli näyttänyt ennen talvea.

Sitten se huomasi jotakin.

Yksi mutteri puuttui.

Se oli täysin hyödytön esine. Sillä ei saanut ruokaa. Sillä ei rakentanut pesää. Sillä ei puolustautunut ketulta eikä päässyt lämpimämmäksi sateella. Silti nuori naaras muisti aivan varmasti, että syksyllä niitä oli ollut siinä kasassa kolme. Nyt niitä oli kaksi.

Joovai.

Ensimmäinen yö talviunen jälkeen eikä maailma ollut saanut pidettyä edes yhtä mutteria tallessa.

Nuori naaras lähti tutkimaan ympäristöä. Talvi oli muuttanut maisemaa enemmän kuin se oli odottanut. Yksi risukasa oli romahtanut lumen painosta. Ojan reunasta oli sortunut palanen vettä kohti. Vanhan veneen ympärillä maa oli painunut syvemmälle mutaan. Toisaalta kaikkialla oli uusia hajuja. Kastemadot olivat palanneet. Kovakuoriaiset liikkuivat jälleen. Maa oli täynnä elämää.

Kauempana samalla jokivarrella myös äitisiili oli herännyt omasta pesästään. Ne eivät enää asuneet yhdessä eikä niiden kuulunutkaan. Naarassiilit elivät omilla alueillaan ja pitivät toisistaan juuri sen verran etäisyyttä kuin hyvä elämä vaati. Silti hajut kulkivat kevättuulen mukana. Vanha siili tunnisti tyttärensä hajun helposti. Se tiesi heti, että nuori naaras oli selvinnyt ensimmäisestä talvestaan, eikä jäänyt asiaa sen enempää ihmettelemään. Kevät oli vasta alussa ja tekemistä riitti jokaiselle hengissä olevalle siilille.

Aurajoen varressa elämä käynnistyi hitaasti mutta varmasti. Pajuihin ilmestyi silmuja. Ensimmäiset voikukan lehdet nousivat mutaisesta maasta. Ojat virtasivat täynnä sulamisvesiä. Ja jossakin keskellä kaikkea sitä yksi nuori naarassiili etsi kadonnutta mutteriaan täysin tietämättä, että lähiviikkoina puolet seudun urossiileistä olisi kiinnostunut aivan jostakin muusta kuin muttereista.