13.8. – Yölintu, joka ei vittu ollutkaan lintu
Illalla tuli viimein se hetki, kun Hellulandian ja NahkaJaakon myyntiteltassa päätettiin kaupallinen toiminta tältä päivältä. Tavarat järjestykseen, kaikki sateelta suojaan, teltan seinät kiinni ja loppu omaisuus sen verran jemmaan, ettei aamulla tarvi aloittaa päivää inventaariolla ja rikosilmoituksella. Mää kattelin toimitusta pöydältä ja totesin, että hyvä, nyt vois vaikka olla hetken tekemättä yhtään mitään.
NahkaJaakolla oli tietenkin toisenlainen käsitys levosta. Se lähti katsomaan illan bändejä, koska motoristitapahtumaan asti ajaneen ihmisen mielestä ilmeisesti paras tapa palautua pitkästä päivästä on mennä vapaaehtoisesti paikkaan, jossa joku hakkaa rumpuja ja vahvistimet yrittää siirtää sisäelimiä pari senttiä vasemmalle. Menköön, ajattelin mää, sillä aikuisella ihmisuroksella pitää olla oikeus tehdä vapaa-ajallaan huonoja päätöksiä.
Musiikkia ei kyllä tarvinnut lähteä erityisesti etsimään. Saariselällä oli käynnissä semmonen äänellinen moniajo, että mää en tienny pitäiskö kuunnella, paeta vai kaivautua maahan. Yhdessä kerroksessa soitti yks bändi, toisessa toinen ja niiden ympärillä ihmiset hoiti oman säestyksensä puhumalla kovempaa kuin vieressä oleva musiikki.
Siihen päälle tuli naurua, huutelua, ovien pauketta ja moottoripyörätapahtuman normaalia iltaääntä. Lopputulos muistutti tilannetta, jossa kolme radiokanavaa, karaokebaari ja keskikokoinen työmaaruokala olis kaadettu samaan ämpäriin ja ravistettu kunnolla. Jänkhällä todellakin jytisi, eikä tapahtuman nimeä voinu ainakaan harhaanjohtavasta markkinoinnista syyttää.
Siilillä on korvat, saatana
Ihmiset tuntuu välillä unohtavan, että siilillä on erittäin hyvä kuulo. Mulla ei ole mitään koristekorvia, jotka on laitettu pään sivuille pelkästään tasapainottamaan kuonoa, vaan näillä kuullaan ihan oikeesti. Illan aikana olisin mielelläni vaihtanu ominaisuuden vaikka väliaikaisesti ihmisen keskinkertaseen kuuloon ja ottanu kaupan päälle lievän korvavaikun.
Mää kuulin basson, rummut, laulun ja ympärillä olevan ihmismeren käytännössä kaikki yhtä aikaa. Varmaan jos joku olis avannu oluttölkin tapahtuma-alueen toisessa päässä, olisin pystyny kertomaan oliko siinä kierrekorkki vai tavallinen naksautettava. Pirppu’u ja Norris eivät näyttäneet yhtään sen vakuuttuneemmilta siitä, että tarkka kuulo olis juuri sillä hetkellä mikään evoluution lahja.
Sitten tapahtui jotain aivan uskomatonta. Musiikki loppu hetkeks, ihmisten meteli vähän laantu ja Saariselän ympärille laskeutu sellanen suhteellinen hiljaisuus, että mää melkein epäilin kuuloni hajonneen. Korvat sai ensimmäistä kertaa koko iltana olla tekemättä ylitöitä, ja päässä soiva tahaton kolmen kappaleen mashup alkoi viimein sammua.
Sisäpiknik voitti Lapin kesän
Me siirryttiin sisälle syömään iltapalaa, koska ulkona vallinnut elokuinen kesä oli lähinnä kalenteriin perustuva väite. Piknik järjestettiin siis möksän sisällä lämpimässä, mikä vähentää huomattavasti piknikin perinteistä luontoelämystä mutta lisää selviytymismahdollisuuksia. Mulle järjestely sopi aivan helvetin hyvin, sillä maisemia oli katteltu jo tarpeeks ja nyt kiinnosti lähinnä ruoka sekä se, ettei tuuli käyny liivin läpi.
Siinä syötiin kaikessa rauhassa ja mää aloin jo uskoa, että päivän äänisaastekiintiö oli täynnä. Pajakissatkin asettuivat omiin paikkoihinsa, ihmiset alkoi näyttää siltä, että kohta loppuu virta ja koko möksään levis viimein siedettävä iltatunnelma. Olis pitäny tietää paremmin, koska Hellulandiassa rauhallinen hetki tarkoittaa yleensä vain sitä, että seuraava ohjelmanumero hakee vielä kenkiään.
Kissavahti vilkaisi kelloa ja ilmoitti aivan normaalilla äänellä, että kohta alkaa Yölintu. Mää pysähdyin siihen paikkaan, koska tämä oli ensimmäinen kiinnostava luontohavainto koko keskustelussa. Jos Saariselällä on joku erityinen yöllä esiintyvä lintu, jolla on vieläpä noin tarkka aikataulu, niin kyllähän sellanen pitää nähdä.
Mikä helvetin aikataulutettu tirppa?
Mää aloin miettiä, millanen lintu mahtaa olla kyseessä. Pöllö olis liian ilmeinen, huuhkaja olis kyllä komee ja joku pohjoinen harvinaisuus sopis hyvin tunturille. Vähän epäilytti se, miten ihmiset tiesi linnun saapumisajan noin tarkasti, mutta näillä on sovelluksia joka saatanan asiaan, joten ehkä Yölinnullakin oli oma esiintymiskalenteri.
Kissavahti ei kuitenkaan näyttäny hakevan kiikareita. Se valmistautu lähtemään takaisin ihmisten joukkoon, mikä alkoi herättää epäilyksiä koko lintuharrastuksesta. Sitten ulkoa kuului ensimmäiset merkit siitä, ettei tän eläimen siivissä ollu höyheniä vaan vahvistimia.
Yölintu oli bändi.
No voi nyt helvetti.
Tirppa aloitti bassolla
Kohta ulkoa alkoi tulla rautalankaa, bassoa ja muuta sen verran tukevalla äänenpaineella, ettei esiintymispaikkaa tarvinnu kysyä keneltäkään. Kissavahti hävis ovesta melkein saman tien ja lähti katsomaan keikkaa, koska näköjään sillä oli vielä jäljellä sosiaalista akkua. Mää jäin möksään muiden kanssa ja olin ratkaisuuni erittäin tyytyväinen.
Yölintu kuului sinne aivan hyvin. Itse asiassa niin hyvin, että jos olisin halunnu keikkakokemuksesta täydellisemmän, olisin voinu seistä ruokapöydällä ja pyytää jotakuta läikyttämään kaljaa mun päälle. Lava olis ollu ainoa puuttuva osa.
Mää päätin, että mulle riittää tämä etäosallistuminen. Jos suomalainen Yölintu pitää noin helvetin kovaa ääntä, en todellakaan halua tavata Saariselän Huuhkajaa festivaalivahvistimien kanssa. Luonto on muutenkin parhaimmillaan silloin, kun sitä ei ole kytketty PA-järjestelmään.
Lopulta sammui koko pesue
Ilta eteni ja yks toisensa jälkeen möksän väki alko kadota tajuttomuuden rauhallisemmalle puolelle. Ihmiset simahti, Pajakissat rauhottu ja määkin olin valmis julistamaan päivän suoritetuks. Neljä retkikunnan jäsentä veteli jo hirsiä ennen kuin kissavahti edes palas keikalta.
Se tuli takaisin tyytyväisenä ja ilmoitti Yölinnun olleen hyvä. Mää en lähteny kiistämään havaintoa, koska olin osallistunu konserttiin seinien läpi aivan riittävästi voidakseni muodostaa siitä oman mielipiteeni. Hyvin se ainakin kuului, ja tässä tapauksessa sitä voinee pitää jonkinlaisena onnistumisen mittarina.
Näin päätty siis yksi ilta Saariselällä. Päivällä myytiin tavaraa, illalla ihmiset lähti ääntä kohti ja siili yritti löytää paikan, jossa ääntä olis mahdollisimman vähän. Kaikki sai tavallaan mitä halus, paitsi mää, koska Yölintu kuului vielä sisälle asti.
Seuraavan kerran kun joku sanoo mulle, että kohta alkaa Yölintu, mää kysyn ensimmäiseks yhden asian.
Onks sillä höyhenet vai vahvistimet?
Lisää mE’mmin päiväkirjoja Hellulandian blogissa
Hellulandian päiväkirjat kertoo samoista reissuista vähän eri tavalla kuin tavallinen matkakertomus, koska täällä kukaan ei jaksa teeskennellä kaiken olevan jatkuvasti ihanaa. mE’mmi raportoi matkailuauton, Pajakissojen, ihmiseläinten, motoristitapahtumien ja muun Hellulandian säätämisen sellasena kuin se siilin silmiin näyttää. Jos joku tekee jotain käsittämätöntä, sitä ei silotella jälkikäteen elämykseks vaan siitä tehdään päiväkirjamerkintä.
Mukana kulkee myös Nekelin päiväkirja ja Pajakissojen omat näkökulmat, joten sama maailma ei aina näytä kertojasta riippuen ollenkaan samalta. Reissussa voi yhtenä hetkenä olla hieno tunturimaisema ja seuraavassa riisiä pitkin möksää, kissan yrjö väärässä paikassa tai ihmislauma vapaaehtoisesti seisomassa vahvistimen edessä. Hellulandia on tää nyt vaan tämmöne, eikä siitä paljon siistimpää kannata yrittää tehdä.
