Lauantai

Märkä maailma

Sade oli loppunut joskus aamuyön puolella, mutta maailma ei ollut saanut tietoa asiasta. Jokainen heinä, lehti, oksa ja ojanreuna oli edelleen märkä. Aurajoen yllä roikkui matala harmaa sumu, joka näytti siltä kuin joku olisi unohtanut pilven pellon päälle.

Vanha emosiili lähti liikkeelle tavallista myöhemmin. Märässä maassa kulkeminen ei haitannut sitä, mutta turha kiire tuntui muutenkin nuorempien eläinten harrastukselta. Joenrantaa pitkin kulkiessa kuului veden loisketta, lintujen ääniä ja kauempaa maantieltä renkaiden suhinaa. Ihmiset olivat taas liikkeellä heti kun sade hetkeksi hellitti. Vanha siili ei ollut koskaan ymmärtänyt miksi. Jos maa oli märkä, silloin odotettiin että maa kuivui. Asia tuntui melko yksinkertaiselta.

Pellon laidalla maa kuhisi elämää. Kastematoja löytyi helposti ja muutama lihava kovakuoriainenkin päätyi iltapalaksi. Vanha siili söi rauhassa ja katseli samalla ympärilleen. Kesä oli lähtenyt kunnolla käyntiin. Heinät olivat kasvaneet korkeammiksi kuin muutama viikko aikaisemmin. Vadelmapensaiden lehdet olivat tummuneet. Jokivarren tutut hajut olivat vahvistuneet sateen jälkeen niin että ne tunsi jo kaukaa.

Pihan suunnalla joku käynnisti koneen, sammutti sen ja käynnisti uudelleen. Sitten seurasi pitkä hiljaisuus. Vanha siili ei nähnyt tapahtumaa, mutta osasi arvata ilmeet. Sellaisia ääniä ei synny silloin kun kaikki menee suunnitelmien mukaan. Se jatkoi matkaansa hyvällä tuulella. Toisten vastoinkäymiset eivät yleensä ilahduttaneet sitä, mutta ihmisten jatkuva taistelu omien laitteidensa kanssa oli poikkeus sääntöön.