– Väärä herätys

2025

Ensimmäinen asia, jonka mää toisesta vuodestani muistan, on se, että heräsin aivan väärässä paikassa. Ei Aurajoen rannalla, ei keltaisen talon alla eikä edes missään semmosessa paikassa, missä kunnollisen siilin kuuluisi helmikuussa silmiään aukoa. Mää heräsin Helsingissä moottoripyörämessuilla.

Tää ei sinänsä ollu mikään uus ongelma. Mää olen siellä joka vuosi, koska jostain käsittämättömästä syystä Nekelin ja NahkaJaakon mielestä keskellä talvea kuuluu lähteä Helsinkiin halliin, johon kerätään moottoripyöriä, nahkaa, kromia, ihmisiä ja semmonen määrä meteliä, ettei edes kuollut kastemato sais siellä rauhaa. Viime vuonna maailma oli mulle vielä uusi, mutta nyt mää tiesin jo suunnilleen, mistä tässä ihmisten talvisessa muuttoliikkeessä oli kyse.

Moottoripyörämessut. 2025 Ihmiset matkustaa keskellä talvea katsomaan koneita, joilla ne ei juuri sillä hetkellä voi edes ajaa. Mää en edelleenkään ymmärtäny sitä.

Olin viettänyt suurimman osan talvesta siellä, missä kunnollinen Aurajoen siili talvensa viettää: keltaisen talon auringonlaskun puoleisen terassin alla. Se on hyvä paikka. Terassi pitää pahimmat sateet poissa, talo suojaa, maa pysyy tasaisempana ja sinne saa rakennettua pesän niin, ettei jokainen Varsinais-Suomen talven vaakasuoraan tuleva vesi pääse ensimmäisenä niskaan.

Syksyllä mää olin tehnyt sinne talvipesäni huolella. Kuivia lehtiä, heinää ja muuta semmosta tavaraa, jota ihmiset kutsuu pihajätteeksi juuri siihen asti, kun siili ottaa sen käyttöön ja tekee siitä huomattavasti järkevämpää kuin ihmiset koskaan. Pesän sisällä ei ollu mitään sisustuslehtien vaatimaa värimaailmaa, mutta siellä oli pimeää, kuivaa ja turvallista.

Siilille se on aika vitun hyvä sisustuskonsepti.

Talvihorros ei ole semmosta nukkumista kuin ihmisillä. Ei siinä illalla asetella tyynyä, vedetä peittoa korviin ja päätetä, että huomenna vois nousta kahdeksalta. Ruumis hidastaa kaiken mahdollisen, lämpö laskee ja maailma saa pärjätä hetken ihan keskenään.

Ja hyvin se maailma näköjään pärjäskin.

Ainakin siihen asti, kunnes mut taas rahdattiin Helsinkiin.

Jossain vaiheessa messujen ääni, lämpö ja liike sai mut sen verran hereille, että työnsin kuonoani esiin ja haistelin. Hajumaailma oli tuttu. Nahkaa, metallia, ihmisiä, kahvia, ruokaa ja aivan liian paljon kaikkea semmosta, mitä luonnossa ei esiinny, ellei joku ole kaatanut huoltoasemaa metsään.

– Vittu, mää ajattelin.

Sitten mietin asiaa vähän tarkemmin.

– Ai niin. Tää taas.

Nekeli oli siinä jossain. NahkaJaakko oli tietenkin töissä, koska jos maailmassa on yksikin paikka, johon voi pystyttää nahkatavaroita sisältävän myyntipisteen, NahkaJaakko löytää sen. Ihmisiä virtasi ympärillä, moottoripyörät kiilsivät valoissa ja jossain joku käynnisti jotain täysin tarpeettoman äänekästä.

Mää kattelin touhua hetken.

Sitten mun ruumiini teki huomattavasti järkevämmän päätöksen kuin yksikään siinä hallissa oleva ihminen.

Ei vielä.

Ulkona oli talvi. Maa kotona oli kylmä, Aurajoen rannat eivät olleet muuttuneet miksikään keväiseksi ruokapöydäksi ja vaikka messuhallissa oli lämmintä, koko muu Varsinais-Suomi oli edelleen sitä mieltä, että siilin kannattaa pitää turpansa pesässä. Aurajoen tytär – 2025 Toinen vuosi

Niinpä mää menin takaisin nukkumaan.

Siinä on muuten yks ero ihmisen ja siilin välillä. Ihminen voi herätä liian aikaisin ja käyttää seuraavat kolme tuntia puhelimen selaamiseen, kahvin juomiseen ja valittamiseen siitä, kuinka väsyttää. Siili voi todeta tilanteen, kääntää perseensä maailmalle ja jatkaa talvihorrosta.

Suosittelen jälkimmäistä.

Kun palattiin kotiin, mun oikea talveni jatkui keltaisen talon auringonlaskun terassin alla. Yläpuolella ihmiset kävelivät, ovet kävivät ja talo eli omaa elämäänsä, mutta maan tasalla ei ollu vielä mitään kiirettä. Välillä ympäristöstä tuli ääniä ja hajuja, jotka kävivät jossain tajunnan reunalla, mutta ne eivät vielä tarkoittaneet kevättä.

Kevät ei nimittäin ala siitä, että ihminen kirjoittaa kalenteriin maaliskuu.

Kevät alkaa silloin, kun maa kertoo sen.

Paljon myöhemmin samasta talon ympäristöstä tulisi mulle tärkeä toisellakin tavalla. Kun mun olisi aika tehdä pesä, johon ei enää käperryttäisi yksin talveksi vaan jossa syntyisi jotain aivan muuta, mää päätyisin melkein samoille seuduille kuin äippäsiili ennen mua. En mää sitä silloin Helsingissä tiennyt, enkä varsinkaan osannut ajatella mitään poikasia.

Mää olin vasta selvinnyt ensimmäisestä talvestani.

Se riitti siihen hetkeen oikein hyvin.

Varsinainen herääminen tuli myöhemmin. Ei hallin keinovaloista, moottoripyörän pärinästä eikä siitä, että ihmiset olivat päättäneet kevään olevan jotenkin lähellä. Se tuli vähitellen keltaisen talon alla, kun pesän ulkopuolinen maailma alkoi muuttua tavalla, jonka mun ruumis tunnisti paljon ennen kuin mää itse osasin siitä mitään hienoa ajatella.

Maa alkoi tuoksua erilaiselta.

Yöt eivät enää purreet samalla tavalla.

Ja jossain terassin ulkopuolella liikkui taas asioita, jotka saattoi syödä.

Siinä kohtaa alkoi olla syytä herätä oikeasti.

mE'mmin salainen havainto

Ihmiset luulee kevään alkavan siitä, kun aurinko paistaa ensimmäisen kerran ja joku saatanan optimisti menee terassille kahville takki auki.

Siili tietää paremmin.

Kevät alkaa vasta sitten, kun maa on valmis tarjoamaan aamupalaa.

mE'mmin muistilappu

Helsinki: herätty.

Moottoripyörämessut: nähty taas.

Kevät: ei.

Ruoka ulkona: ei tarpeeks.

Järkevä toimintasuunnitelma: takaisin nukkumaan.

Toinen vuosi: aloitettu vahingossa.