.

mE'mmin päiväkirja – Shovelralli Kihveli,

Maksmaa

Mää tiesin jo ennen lähtöä, ettei tästä tulis samanlainen reissu ku edellisestä. Sen näki NahkaJaakosta, joka kattos pihassa koppikärryä, samoja laatikoita, nahkakamoja ja mukikonetta ja sano: "Katotaan nyt mitä tästä tulee." Ihmiset sanoo noin yleensä silloin, kun ne epäilee saavansa tehdä joko aivan helvetisti töitä tai ei yhtään, eikä kumpaankaan vaihtoehtoon pysty enää siinä vaiheessa vaikuttamaan.

Kihveli oli Maksamaalla Vöyrillä järjestettävä Shovelralli, ja vuonna 2025 sinne kokoonnuttiin 18.–20. heinäkuuta. Paikka oli Maksamaan lava, ja tapahtuman nimi kertoo aika hyvin, mikä siellä oli homman ydin: Shovelheadit. Kihveli ei kuitenkaan ollu mikään yhden pyörämallin suljettu uskonnollinen lahko, vaan telttaralliin tuli muitakin amerikkalaisia moottoripyöriä. Järjestäjänä oli Thunder Machine Crew ry, joka oli järjestäny ensimmäisen Shovelrallin jo vuonna 2010. (lpmcc.net)

Mulle tärkein tieto oli paljon yksinkertasempi: siellä oli mäntyjä.

Myyntiteltta mäntyjen alle

Perillä oli viileetä. Aurinko kyllä paisto, mutta mereltä tuleva ilma piti huolen siitä, ettei kukaan erehtyny kuvittelemaan olevansa missään helvetin Rivieralla. Myyntiteltta pystytettiin mäntyjen alle, ja mää hyväksyin tontin välittömästi. Siellä haisi pihka, metsä, savu, ruoka ja meri eikä pelkkä kuuma asfaltti, pakokaasu ja ihmisten kengät.

Tämä oli selvästi siilin kannalta korkeatasosempi tapahtumapaikka.

Koppikärry jäi saunan ja laiturin lähettyville, mikä johti taas tilanteeseen, jossa jouduin tarkkailemaan ihmislajia ja miettimään, missä vaiheessa evoluutio oli menny sivuraiteelle. Ihmiset menee vapaaehtosesti pieneen koppiin, joka lämmitetään niin ku siellä yritettäis kypsentää jotain. Sitten ne istuu siellä kunnes hiki valuu. Sen jälkeen osa menee kylmään veteen, palaa takaisin kuumaan ja on aivan helvetin tyytyväinen koko järjestelyyn.

Siilit on selvinny miljoonia vuosia ilman tätä palvelukonseptia. En nähny mitään syytä alkaa muuttaa hyväksi todettua järjestelmää.

Nahka lepäsi, mukikone ei

NahkaJaakon myyntipöydillä oli tavaraa niin ku muillakin reissuilla, mutta tällä kertaa nahka sai ottaa aika rauhallisesti. Ihmiset pysähtyi, katteli, kokeili ja jutteli, mutta ostaminen jäi vähäsemmäks. Tämmöstä myyntireissut välillä on. Tavarat voi olla hyviä, ihmiset voi tykätä niistä ja silti lompakko pysyy taskussa niin tiukasti, että sen vois luulla olevan ommeltu sinne.

Mukikoneella oli aivan eri päivä.

Se kävi kuumana. Mukeihin painettiin kuvia ja tekstejä siihen tahtiin, että mää rupesin epäilemään, kestääkö koko vehje iltaan asti vai pitääkö sille jossain vaiheessa järjestää oma jäähdyttelyvuoro laiturilta. Hellulandia-mukit oli tällä kertaa ensimmäistä kertaa kunnolla mukana myynnissä, toisin kuin Jinx Runissa ja H-DCF:n reissulla, ja ihmisille näytti kelpaavan ajatus siitä, että kahvinkin voi juoda astiasta, jossa on jotain muutakin persoonallisuutta ku valmistajan logo pohjassa.

Mää seurasin toimintaa omalta turvalliselta paikaltani. Turkoosi glitter välähti aina kun aurinko osui sopivasti mäntyjen välistä, rusetti pysyi päässä ja välillä piti tietenkin tarkistaa, mitä ympärillä tapahtui. Vuoden 2025 mE'mmi ei ollu enää mikään ensimmäisen messuvuoden laatikkoon piiloutuva ujo siili, joten jos joku tuli lähemmäs, mää kattosin takaisin. Jos se vaikutti kiinnostavalta, kuono kävi töihin. Jos ei, elämä jatkui.

Kihvelissä ei ollu mikään helvetin kiire

Kihvelin tunnelmassa oli jotain aivan muuta ku isoissa messuhalleissa. Ihmiset istu telttojen välissä, joi kahvia tai jotain kahvia vahvempaa, jutteli, katteli pyöriä ja antoi päivän kulua. Kokoontumisajossa ei tarvittu jatkuvasti tunnetta siitä, että pitäis olla jossain toisessa paikassa tekemässä jotain tärkeämpää.

Se sopi mulle.

Moottoripyöriä oli ympärillä, mutta Kihvelissä Shovelhead ei ollu pelkkä näyttelyesine. Virallisessakin tapahtumakuvauksessa Shovelit ovat koko rallialueella mukana ja äänestettävissä, eivät eristettynä johonkin erilliseen näyttelyhalliin. Se kertoo tapahtumasta aika paljon: pyörät, teltat ja ihmiset kuuluu samaan maisemaan. (kihveli.com)

Mää pystyin haistelemaan mäntyjä ja seuraamaan ihmisiä turvallisesta paikasta. Välillä kuului moottoripyörä, välillä mukikone, välillä joku nauro niin kovaa, että lähimmät linnutkin tiesi Kihvelissä olevan ohjelmaa. Piippauksia tuli vähemmän ku joillain aikaisemmilla myyntireissuilla, mutta kahvia näytti menevän sitäkin enemmän.

Tämmönen päivä ei ehkä näytä myyntiraportissa miltään suurelta sankaritarinalta. Mutta aina ei tarttekaan.

Ihmisen pitää ilmeisesti ensin hikoilla ja sitten palella

Sauna kiinnosti mua edelleen lähinnä tutkimuskohteena. Kihvelin palveluihin kuuluu sauna ja suihku, joten kyse ei ollu mistään yksittäisestä ihmisten päähänpistosta vaan järjestäytyneestä toiminnasta. (kihveli.com)

Mää tarkkailin touhua ja muodostin oman johtopäätökseni. Ihminen viettää suuren osan elämästään rakentamalla taloja, vaatteita, lämmitysjärjestelmiä ja muita keksintöjä, joiden tarkotus on estää sitä palelemasta. Sitten kun sillä on vapaa-aikaa, se maksaa päästäkseen paikkaan, jossa se riisuu vaatteet, kuumentaa itsensä tahallaan ja menee sen jälkeen kylmään.

Jos siili tekis saman, ihmiset veis sen eläinsuojeluun.

Kun ihminen tekee sen, sitä kutsutaan rentoutumiseksi.

mE'mmin salainen havainto: ihmiset maksaa siitä, että saa ensin hien ja sitten vilun, ja jos väliin saa oluen, ne pitää kokemusta vielä onnistuneempana.

Laatikoiden paino kertoo joskus kaiken tarpeellisen

Päivä kului ilman suurta draamaa. Mukikone teki töitä, NahkaJaakko jutteli ihmisten kanssa, nahkatavarat sai enemmän silittelyä ku uusia omistajia ja mää vietin huomattavan osan päivästä tekemällä sitä, missä siili on luonnostaan erittäin hyvä: olemalla paikalla ja haistelemalla ympäristöä.

Kotimatkaa varten tavarat pakattiin takaisin koppikärryyn. Nahkalaatikot painoi suunnilleen saman verran ku tullessa, mikä ei yleensä ole myyjän suosikkimittari onnistuneelle viikonlopulle. Mutta sekään ei tuntunu tällä kertaa maailmanlopulta. Mukikone oli saanu töitä, Hellulandia-mukit oli päässy kunnolla mukaan, ihmisiä oli tavattu ja Kihvelin mäntyjen alla oli vietetty päivä, joka ei yrittäny olla mitään muuta ku mitä se oli.

Ei jokainen reissu voi olla Karpacz. Jos jokaisesta tapahtumasta palais tyhjien laatikoiden kanssa, NahkaJaakko alkais kohta kuvitella olevansa joku saatanan kaupan alan nero, eikä semmosta ylimäärästä itseluottamusta tähän talouteen tarvita.

mE'mmin muistilappu

Kihvelissä opin, että hyvä päivä ei aina kuulu kassakoneen piippauksena. Joskus nahka pysyy pöydällä, mukikone tekee kahden edestä töitä ja ihmiset istuu mäntyjen alla aivan tyytyväisinä siihen, ettei kellään ole kiire mihinkään. Meri haisee mereltä, männyt männyiltä ja moottoripyörärallissa kuuluu välillä moottoripyöriä, mikä on huomattavasti järkevämpää ku moni muu ihmisten järjestämä tapahtuma.

Laatikot painoi kotimatkalla melkein saman ku tullessa, mutta ei se aina tarkota, että reissu oli turha. Joskus mukaan ei tartte saada muuta ku muutama uusi tarina, pihkan haju piikkeihin ja vahvistus sille, että ihmiset todella menee vapaaehtosesti ensin saunaan ja sitten kylmään veteen.

Vitustaks mää tiärän. Mää oon siili, ja joskus siili vaan haistelee mäntyjä.

Tapahtumafaktojen lähteenä käytin Shovelralli Kihvelin virallisia sivuja sekä vuoden 2025 kansainvälistä rallikalenteria. (kihveli.com)

Shovelralli Kihvelin viralliset sivut