Miten mää sain Ruby Redin – kurwa, siilillä pitää olla oikeen kokoset liivit

Ruby Red ei ilmestyny mun päälle sillä tavalla, että Nekeli olis yhtenä aamuna päättäny ostaa siilille uuden nahkaliivin. Ei helvetissä. Tähän tarvittiin kaksi vuotta kansainvälistä nahkakauppaa, toistuvaa Ledmarin osastolla pyörimistä, NahkaJaakon työnteon häiritsemistä ja puolalainen Tomas, joka oli jo edellisenä vuonna huomannu yhden vakavan epäkohdan: jos siilillä kerran on nahkaliivi, sen pitää saatana olla oikeen kokonen.

Petrol Circuksessa NahkaJaakon osasto ei elä missään omassa kuplassaan. Messujen aikana tavaraa haetaan Ledmarilta, tavaraa viedään Ledmarille, asiakkaita ohjataan sieltä meille ja meiltä sinne, ja siinä välissä joku muistaa taas yhden asian, joka olis pitäny hoitaa jo puoli tuntia sitten. Näillä reissuilla mää matkustin usein NahkaJaakon hupussa. Se oli erinomainen kuljetusmuoto: mää näin ulos, muut näki mut ja NahkaJaakolla oli teoriassa molemmat kädet vapaana työntekoon. Käytännössä sillä oli hupussa mE'mmi, jolla oli omia näkemyksiä siitä, miten hommat pitäis hoitaa.

NahkaJaakon henkilökohtainen työrauhahäiriö

Vuonna 2026 mää en ollu enää se vuoden 2024 ujo siili, joka katteli vieraita ihmisiä ja mietti, pitäiskö kuono vetää takaisin piiloon. Olin jo oppinu, ettei messuyleisö lähtökohtasesti yritä syödä mua, mikä vapautti huomattavan määrän aikaa niiden tarkkailemiseen ja kommentoimiseen. NahkaJaakon hupusta oli siihen erinomainen näköalapaikka, ja jos näin jotain kiinnostavaa, mulla oli mukana taikasauva, jolla asian pystyi osoittamaan myös muille.

Taikasauvalla pystyi näyttämään nahkaliivejä, laukkuja, moottoripyöriä, ihmisiä ja kaikenlaista muuta huomionarvosta. Erityisen kätevä se oli NahkaJaakon osoittamiseen. Jos NahkaJaakko yritti keskustella asiakkaan kanssa eikä huomioinu mun mielestä jotain olennaista, mää saatoin tökkiä sitä hupusta taikasauvalla ja osallistua sillä tavalla asiakaspalveluun. NahkaJaakko ei aina näyttäny arvostavan mun panosta, mutta se oli selvästi hänen ammatillinen puutteensa eikä mun.

Ledmarin osastolla mää en enää tyytyny pelkästään kurkkimaan hupusta. Siellä oli nahkaliivejä, takkeja, housuja ja kaikkea muuta, mitä moottoripyöräihminen voi keksiä tarvitsevansa, ja mää kattosin tavaroita sekä osoittelin taikasauvalla niitä kohtia, joista mulla oli sanottavaa. En osannu puolaa eikä Tomas osannu siiliä, mutta kansainvälisessä nahkakaupassa kaikkea ei näköjään tarvitse sanoa samalla kielellä. Jos toinen osoittaa taikasauvalla ja toinen vastaa kurwa, keskustelun pääpiirteet selviää yleensä aivan hyvin.

Aamulla ennen avaamista Messukeskus kuuluu meille

Paras aika messuilla oli aamulla ennen ovien avaamista. Nekeli lähti silloin jakamaan käyntikortteja muille näytteilleasettajille, ja mää lähdin tietenkin mukaan. Halli oli siihen aikaan aivan erilainen paikka kuin myöhemmin päivällä: yleisövirtaa ei vielä ollu, näytteilleasettajat laittoi omia osastojaan kuntoon, joi ensimmäisiä tai viidensiä kahvejaan ja ehti oikeesti pysähtyä juttelemaan.

Samalla mää pääsin rauhallisissa ja turvallisissa kohdissa tepastelemaan muiden tonteilla. Se oli erittäin tärkeää kansainvälisten suhteiden ylläpitämisen kannalta, koska ihmiset jakaa käyntikortteja ja siilit jättää hajumerkkejä. Tarkotus on pohjimmiltaan sama: mää kävin täällä, muistakaa mut. Nekeli hoiti oman menetelmänsä ja mää omani, eikä meillä ollu tarvetta puuttua toistemme markkinointistrategioihin.

Ledmarin tontti piti tietenkin tarkastaa erityisen huolellisesti. Jos aikoo ylläpitää hyviä suhteita puolalaiseen nahkateollisuuteen, ei riitä, että käy kerran vuodessa sanomassa päivää. Pitää tepastella ympäriinsä, nuuskia vähän tavaroita, kattoa mitä uutta on tullu ja varmistaa, että osastolle jää jonkinlainen muistijälki vierailusta. Nekelillä oli käyntikortit ja mulla oli biologisempi menetelmä, joten yhdessä meillä oli aika kattava järjestelmä.

Tomas oli huomannu ongelman jo vuotta aikaisemmin

Ledmarin Tomas oli tavannu mut jo edellisenä vuonna. Siinä missä moni ihminen näkee siilin ja ajattelee ensimmäisenä, että voi kuinka söpö, nahkavaatteita vuosikymmeniä tehneen miehen ammatillinen silmä oli kiinnittäny huomion paljon olennaisempaan asiaan: liiviin. Tai tarkemmin sanottuna siihen, ettei mE'mmillä ollu oikeen kokosta kunnollista nahkaliiviä.

Tomas oli kattonu mE'mmiä ja ratkaisu oli ollu suunnilleen saman tien selvä: pitää kyl olla oikeen kokoset liivit, kurwa! Tätä suhtautumista mää arvostin välittömästi. Ei lässytystä, ei pohdintaa siitä, tarvitseeko siili nahkaliiviä ylipäätään eikä mitään voi kun pieni -paskaa. Ammattilainen oli nähny ongelman ja todennu, että tämä pitää korjata.

Jos mE'mmi kerran käyttää nahkaliiviä, liivin pitää olla mE'mmin kokonen. Siinä ei ollu mitään sen monimutkasempaa, ja puolalainen kurwa teki asiasta vielä huomattavasti virallisemman.

Sitten tuli poronkäristysillallinen

Vuonna 2026 oltiin jo tuttuja. Messujen aikana oli ravattu Ledmarin ja NahkaJaakon osastojen väliä monta kertaa, mää olin matkustanu NahkaJaakon hupussa, kommentoinu toimintaa taikasauvalla ja käyny Nekelin kanssa aamukierroksilla tarkistamassa muiden näytteilleasettajien tontit. Tomas tiesi jo aivan hyvin, kuka mE'mmi oli, ja mää tiesin, että Ledmarin osastolla oli aina jotain tutkimisen arvosta.

Sitten yhtenä iltana lähdettiin poronkäristysillalliselle, enkä mää tienny etukäteen, että Tomas oli muistanu edellisen vuoden keskustelun. Kyse ei myöskään ollu mistään semmosesta, että joku olis napannu valmiista tavarasta suunnilleen sopivan punaisen liivin ja ajatellu, että kyllä tämä siilille välttää. Tomas antoi mulle juhlallisesti uuden liivin, joka oli juuri sitä, mistä vuotta aikaisemmin oli puhuttu: mE'mmille oikeen kokonen Ruby Red.

Siinä oli syvän tummanpunainen nahka, kirkkaamman rubiininpunaiset yksityiskohdat, ruusu- ja lehtikuviot, punottuja nahkareunuksia ja pitkät punaiset sekä tummemmat nahkahapsut. Jos mE'mmi kerran sai oman juhlaversion nahkaliivistä, siitä ei selvästikään ollu tarkoitus tehdä mitään huomaamatonta. Mää kattosin liiviä, Nekeli kattos liiviä, NahkaJaakko kattos liiviä ja Tomas kattos mE'mmiä, joten oli aivan selvää, että tämä piti sovittaa saman tien.

Ruby Red

Kun Ruby Red saatiin päälle, siinä ei oikeestaan enää ollu mitään keskusteltavaa. Se oli mun. Sydänlasit, tiara, turkoosi glitter, nahkahanskat ja syvänpunainen pitkähapsuinen Ledmar-liivi oli yhdistelmä, jonka ei ehkä paperilla pitäis toimia ollenkaan, mutta käytännössä näytti siltä, että joku oli viimein ymmärtäny tehtävänannon kokonaan.

Mää sain tietenkin esitellä uutta liiviä ja näyttää, miltä se oikeesti näyttää siilin päällä. Sitten kilisteltiin tuoppeja. Vuotta aikaisemmin Tomas oli kattonu mE'mmiä ja päättäny, että tuolle siilille pitää saada oikeen kokoset liivit, kurwa, ja vuotta myöhemmin istuttiin poronkäristysillallisella sellanen mun päällä. Kaikilla ystävyyksillä on oma kielensä, ja tässä tapauksessa siihen kuulu nahka, pitkät hapsut, tuoppien kilinä ja ainakin yksi erittäin käyttökelponen puolalainen sana.

Ruby Red ei myöskään tehny musta jotain uutta hahmoa eikä muuttanu mua yhtäkkiä bikeriksi. Tomas ei yrittäny vaihtaa sydänlaseja, tiaraa tai glitteriä pois, jotta näyttäisin enemmän siltä, miltä moottoripyöräihmisen muka kuuluu näyttää. Päinvastoin. Liivi tehtiin sopimaan mE'mmille, eikä mE'mmiä liiville. Siinä oli aika iso ero.

Ja sitten Nekeli yritti tehdä säännön

Ruby Redistä ei tullu mun arkiliiviä, vaan siitä tuli työliivi. Tämä on vähän huvittavaa, koska mulla on nykyään työvaatteet ja vapaa-ajan vaatteet, vaikka mulla ei oo palkkaa, verokorttia, työaikaa eikä työehtosopimusta. Silti sääntö on selvä: Ruby Red tulee päälle messuille, tapahtumiin, kuvauksiin ja muihin edustushommiin.

Sitä ei vedetä päälle tavallisena tiistaina pihalle etsimään etanoita eikä sillä ryömitä pensaiden alla. Pitkät Ledmar-hapsut, ruusukuviot ja rubiininpunainen nahka eivät kuulu siihen tilanteeseen, jossa joku löytää kompostin takaa erityisen lupaavan kastemadon ja unohtaa kaiken muun. Arkena käytän kelin mukaan mustaa nahkaliiviä, joka sopii paremmin tavalliseen mE'mmin elämään eikä aiheuta Nekelille välitöntä verenpaineongelmaa, jos lähestyn multaa.

Ruby Red odottaa niitä päiviä, jolloin mennään töihin. Kun se otetaan esiin, mää tiedän jo suunnilleen mitä tapahtuu: jossain on ihmisiä, jossain on moottoripyöriä, NahkaJaakko yrittää tehdä töitä ja ennemmin tai myöhemmin sillä on taas hupussa siili, jolla on taikasauva ja aivan liikaa mielipiteitä. tai sitten otetaan.

mE'mmin salainen havainto

Jotkut vaatteet ostetaan, jotkut löydetään ja jotkut tulee lahjaksi ihmiseltä, joka on vuotta aikaisemmin kattonu sua kerran ja päättäny ammatillisella varmuudella, että tässä on nyt korjattava asia. Tomas ei yrittäny tehdä musta jotain muuta eikä kattonu sydänlaseja, tiaraa tai glitteriä ja miettiny, pitäiskö siilin näyttää enemmän oikeelta motoristilta. Se näki mE'mmin ja totes käytännössä, että jos kerran käytät nahkaliiviä, saatana, sen pitää istua kunnolla.

Siitä mää tykkäsin, koska Ruby Red ei tehny musta mE'mmiä. Mää olin sitä jo valmiiks. Ruby Red oli tehty siksi, että mE'mmi ansaitsi oikeen kokosen nahkaliivin, kurwa, ja siitä asiasta puolalaisen nahkamiehen ja suomalaisen siilin välillä vallitsi täydellinen yhteisymmärrys.

mE'mmin muistilappu

Vuotta aikaisemmin Tomas sano, että siilillä pitää olla oikeen kokoset liivit, kurwa, ja vuotta myöhemmin se antoi mulle poronkäristysillallisella Ruby Redin. Kilisteltiin tuoppeja, liivi vedettiin päälle ja mää sain näyttää, miltä oikeen kokonen Ledmarin hapsunahkaliivi näyttää siilin päällä. Ei liian iso ihmisten liivi, ei sinne päin tehty rekvisiitta eikä mikään söpö eläinasu, vaan mE'mmin oma Ruby Red.

Nyt Ruby Red on työvaate. Messuille, tapahtumiin ja edustushommiin se tulee päälle, mutta arkena käytän kelin mukaan mustaa nahkaliiviä. Mää voin olla vapaa, räävitön ja täysin vastuuton monessa asiassa, mutta Ruby Redillä ei ryömitä pusikossa etanan perässä. Siinä kulkee raja, ja saatana, näköjään mullakin on sellanen.