Vanhan siiliäidin päiväkirja – Luku 24

Lätäkkö

Kesäsade jättää jälkeensä kaikenlaista. Matoja, etanoita ja mutaa, mutta kaikkein vaarallisin keksintö on lätäkkö. Se näyttää viattomalta, kiiltää auringossa ja houkuttelee joka ikisen poikasen tutkimaan sitä kuonollaan. Minä tiedän jo valmiiksi, että tästä ei seuraa mitään hyvää. "Älkää ny menkö siihen lääppimään. Se on vettä. Sama tavara tulee taivaalta. Ei siinä oo mitään uutta, vaikka se makais maassa."

Neljä poikasta pysähtyy vähän kauemmas, mutta Seyks ei tietenkään pysähdy. "Missä se yks taas on? Mitä vittuu, Seyks? Älä ny ainakaan juokse…" Liian myöhäistä. Seyks kipittää suoraan lätäkön reunalle, kumartuu tutkimaan omaa peilikuvaansa ja jää tuijottamaan sitä niin keskittyneenä, että unohtaa kokonaan, missä sen tassut ovat. Se ottaa vielä yhden askeleen eteenpäin, ja koko kuono molskahtaa veteen.

Seyks pomppaa taaksepäin kuin lätäkössä olisi asunut hauki. Se pärskähtää, ravistaa päätään niin vauhdikkaasti, että mutaroiskeet lentävät kaikkien muidenkin päälle, ja jää seisomaan aivan tyrmistyneenä. Minä puren huultani niin lujaa, että silmät alkavat vuotaa vettä. "Heh… ei… ei…" Hartiat nykivät jo omaan tahtiinsa. Seyks aivastaa vielä kerran, ja mutaa lentää suoraan minun kuonolleni. Siinä kohtaa kaikki yritykset näyttää arvokkaalta emolta loppuvat. "Käk-käk-käk… voi pyhä perkele! Sää onnistuit ottamaan turpaan omalta peilikuvaltasi. En oo eläissäni nähny ketään, joka häviää lätäköllle näin perusteellisesti."

Muut poikaset kerääntyvät lätäkön ympärille turvallisen välimatkan päähän ja kurkistelevat sitä nyt huomattavasti kunnioittavammin. "No niin, kattokaas ny. Siks mää sanon ensin ja nauran vasta sitte. Maailma ehtii kyllä opettaa teitä ihan ilmankin, mutta välillä on halvempaa uskoo emoa." Seyks käy vielä varovasti nuuhkaisemassa vettä uudelleen, mutta tällä kertaa se pitää kaikki neljä tassua tukevasti kuivalla maalla. Minä nyökkään hyväksyvästi. "Siinä. Noin se tapahtuu. Ei kaikkea tarvii kokeilla koko naamalla."

Kotimatkalla aurinko kuivattaa mutaa vähitellen pois Seyksin piikeistä. Se kulkee tavallista lähempänä minua eikä vilkuile enää jokaiseen kiiltävään pintaan. Minä vilkaisen sitä sivusilmällä ja hymähdän itsekseni. "Kyl susta vielä oikee siili tulee. Tosin sitä ennen sää aiot näköjään kokeilla henkilökohtasesti jokasen typerän idean, minkä maailma keksii tarjota. Ei siinä mitään… pysyy ainakin vanha emo hereillä."