9.8. – Kotilo jää. Me painutaan tunturiin.

Häät oli nyt juhlittu, poronkäristykset syöty, valssit kärsitty ja ihmiset saatu aamulla suunnilleen samaan järjestykseen missä ne oli ennen koko toimitusta. Ainakin kaikki löytyi, hengitti ja kykeni omin avuin siirtymään paikasta toiseen, joten mE’mmin virallisella asteikolla juhlista oli selvitty oikein saatanan hyvin. Rovaniemelle ei kuitenkaan jääty kasvattamaan sammalta, vaan tänään oli taas tarkoitus liikkua pohjoiseen.

Mää olin tietenkin siinä käsityksessä, että meidän valkonen Kotilo-pesäkärry lähtee mukaan. Sehän on koko tän liikkuvan sirkuksen toinen puolikas, johon ihmiset on pakannu tavaraa sillä periaatteella, että mukaan otetaan kaikki, mitä saatetaan tarvita, mitä ei todennäköisesti tarvita ja vielä muutama laatikko siltä varalta, että maailmassa tapahtuu jotain aivan ennennäkemätöntä. Sitten koko omaisuus sidotaan pyörien päälle ja ihmetellään polttoaineenkulutusta.

Mutta nyt tapahtui jotain, mitä en osannu odottaa.

Kotilo jää.

Ihan oikeesti.

Sitä ei kytketä möksän perään eikä raahata pitkin Lappia vain siksi, että kerran sellanen omistetaan. Pesäkärry jätetään lepäämään ja me lähdetään tunturiin pelkällä möksällä. Mää jouduin hetken tuijottamaan ihmisiä epäluuloisesti, koska tämmönen äkillinen järjenkäyttö saattaa olla oire jostain vakavammasta.

Yleensähän näitten matkasuunnittelu perustuu siihen, että jos jotain voidaan ottaa mukaan, se otetaan. Jos tavara ei mahdu, järjestetään lisää tilaa. Jos sekään ei riitä, hankitaan kärry. Nyt ihmiset katto valkosta Kotiloa ja päätti yksinkertasesti, ettei sitä tarvita.

Perkele. Kehitystä.

Nekeli touhus tavaroiden kanssa ja NahkaJaakko pyöri siinä omissa lähtövalmisteluissaan. Norris oli tietenkin aloittanu turvallisuustarkastuksen jo ennen kuin kukaan oli virallisesti ilmoittanu lähdöstä mitään, koska Norris ei luota paikkaan, ajoneuvoon eikä luultavasti painovoimaankaan ennen kuin asia on tarkastettu henkilökohtasesti. Ovet, ikkunat, nurkat ja mahdolliset pakoreitit pitää käydä läpi sillä ilmeellä kuin koko Lappi olis rakentanu salaliiton yhtä mustaa kissaa vastaan.

Pirppu’u suhtautu tilanteeseen eri tavalla. Sen mielestä omaisuutta ei jätetä jälkeen, koska kaikki mikä kuuluu laumalle kuuluu luonnollisesti myös Pirppu’ulle ja kaikki Pirppu’ulle kuuluva pitäis mieluiten pitää jatkuvasti näköetäisyydellä. Jos sillä olis peukalot ja ajokortti, se olis todennäköisesti käyny hakemassa Kotilon omin päin ensimmäisenä yönä.

Mää hyväksyin päätöksen lopulta. Kotilo saa levätä ja me painutaan pohjoseen kevyemmällä kalustolla. Tää kuulosti jo melkein siltä, että ihmiset olis suunnitellu asian etukäteen, mutta en lähteny liioittelemaan.

Rovaniemi jää taakse

Kun möksä viimein lähti liikkeelle ja Rovaniemi jäi taakse, nokka käänty kohti Saariselkää. Mää tykkään pohjoseen menemisestä, koska siinä ihmisten rakentama maailma alkaa vähitellen harveta. Talot vähenee, metsää tulee lisää ja taivas leviää ympärille semmosena helvetin isona kattona, ettei etelän rivitaloelämään tottuneelle ihmiselle olis pahitteeks jakaa rajalla käyttöohjetta.

Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän maisema alkaa näyttää siltä, ettei ihminen ole vielä ehtiny pilata jokaista vapaata neliömetriä rakentamalla siihen liikenneympyrää, kauppakeskusta tai parkkipaikkaa. Metsää, vettä, vaaroja ja tietä riittää. Siilin silmään huomattavasti järkevämpi järjestely.

Matkaa on sen verran, että möksässä ehtii tarkkailla muutakin kuin tien reunaa. Norris päivystää ikkunasta sillä naamalla, että jokainen vastaan tuleva poro saattaa olla järjestäytyneen rikollisuuden jäsen. Pirppu’u taas näyttää siltä, että jos ovi avattais väärässä kohdassa, se olis viiden minuutin päästä tunturin rinteellä, kymmenessä minuutissa huipulla ja vartin kuluttua julistautunu paikalliseksi hallitsijaksi.

Mää olen näistä kolmesta tietenkin ainoa tasapainonen.

Mää epäilen ihmisiä.

Siihen on sentään näyttöä.

Suoraan Saariselälle – vitut

Jänkhällä Jytisee alkaa Saariselällä vasta 13. päivä ja nyt eletään yhdeksättä. Meillä on siis muutama päivä aikaa ennen tapahtumaa, ja normaalissa perheessä tämä vois tarkottaa lepoa, rauhallista matkantekoa ja ehkä sitä, ettei jokaista päivää tungeta täyteen ohjelmaa.

Meidän porukassa se tarkottaa vaaraa.

Tyhjä kohta kalenterissa on Nekelille sama asia kuin tyhjä pahvilaatikko kissalle. Sinne on pakko mennä.

Kun ihmisnaaras alkaa katsella karttaa, mää tiedän jo mitä seuraavaks tapahtuu. Ensin ollaan aivan viattomasti matkalla Saariselälle. Sitten kartalta löytyy joku piste, jota tuijotetaan hetki. Seuraavaks kuuluu vaarallinen lause: “Hei, tuolla olis yks paikka.”

Siinä vaiheessa peli on menetetty.

NahkaJaakko tietää tämän varmasti yhtä hyvin, mutta se tekee sen virheen, että osallistuu keskusteluun. Pian selvitetään kilometrejä, aukioloaikoja ja sitä, kuinka suuri kiertotie voidaan vielä valehdella itselle pieneks poikkeamaks. Ihmisellä on hämmästyttävä kyky muuttaa sata ylimäärästä kilometriä “siinä matkalla” olevaks kohteeks, jos paikka kiinnostaa tarpeeks.

Mää olen oppinu, ettei koskaan kannata uskoa lausetta ei toi nyt kaukana oo. Se ei ole etäisyyden määritelmä. Se on ennakkovaroitus.

Neljä päivää aikaa tehdä typeryyksiä

Neljä päivää ennen Jänkhällä Jytisee -tapahtumaa kuulostaa paperilla hyvältä. Siinä ehtis levätä, pestä pyykkiä, järjestellä möksää ja antaa kissojenkin hetken toipua siitä, että niiden koti liikkuu jatkuvasti pitkin Suomen tieverkkoa.

Ei tule tapahtumaan.

Saatana varmasti ei.

Meidän ihmiset ei osaa olla neljää päivää tekemättä mitään. Jo yksi kokonainen vapaa päivä saa aikaan levottomuutta, ja toisena päivänä joku on yleensä löytäny kartalta kaivoksen, tunturin, museon, järven, porotilan tai jonkun helvetin kiven, joka on kuulemma pakko nähdä, koska kerran ollaan näin lähellä.

“Lähellä” on tässä porukassa hyvin joustava käsite.

Se voi tarkottaa kahta kilometriä.

Se voi tarkottaa kahtasataa.

Ratkaseva tekijä ei ole matka vaan se, kuinka kovaa Nekeli haluaa nähdä kyseisen asian.

Mää en vielä tienny, mikä tällä kertaa voittais. Tunturi olis vahva vaihtoehto. Joku kaivos myös. Järvi, polku, näköalapaikka, rajapyykki tai tienvarressa seisova erityisen kiinnostava poron perse olivat kaikki täysin mahdollisia syitä muuttaa reittiä.

Lapissa on aivan liikaa nähtävää ihmisille, joilla ei ole itsehillintää.

Kotilo jäi, mutta järki tuskin jäi mukaan

Kotilon jääminen tuntu silti vähän oudolta. Se on kulkenu meidän mukana niin paljon, että siitä on tullu osa tätä liikkuvaa laumaa. Valkonen pesäkärry, johon tungetaan myyntikamat, tavarat ja suunnilleen puoli Hellulandiaa aina kun lähdetään jonnekin.

Nyt se jäi taakse.

Hetken möksä tuntui melkein alastomalta ilman sitä.

Mutta ehkä kaikkea ei oikeesti tarvitse raahata kaikkialle. Tästä ajatuksesta en vielä uskalla antaa ihmisille liikaa pisteitä, koska kyse saattaa olla yksittäisestä vahingosta eikä pysyvästä järjenkäytöstä. Katsotaan ensin pari päivää.

Yks asia ainakin helpottui. Kun perässä ei ole Kotiloa, ihmisillä on entistä paremmat mahdollisuudet tehdä äkkikäännös heti, kun tienvarressa näkyy joku kiinnostava kyltti.

Eli oikeestaan tilanne muuttui vaarallisemmaksi.

Perkele.

Pikkanen seikkailu ennen Jänkhää

Möksä nieli kilometrejä ja pohjonen aukes edessä. Saariselkä odotti jossain tulevien päivien päässä ja Jänkhällä Jytisee vielä vähän kauempana kalenterissa. Tässä välissä oli tyhjää aikaa, kartta ja joukko ihmisiä, joiden mielestä suunnitelma on lähinnä alustava ehdotus.

Täydellinen yhdistelmä.

Mää kattelin maisemaa ja päätin olla kyselemättä määränpäätä liian tarkasti. Joskus siilin mielenterveydelle on parempi tietää vasta siinä vaiheessa, kun möksä kääntyy päätieltä jonnekin hevonperseeseen ja Nekeli ilmoittaa ilosena, että “täällä pitäis olla”.

Siinä vaiheessa kysymys kuuluu enää, mitä pitäis olla.

Ja kuinka helvetin kaukana.

Mää sanon tämän nyt valmiiks, jotta myöhemmin ei väitetä, ettei kukaan varottanu.

Tästä tulee vielä joku saatanan retki.

mE’mmin erittäin salainen muistilappu

Rovaniemi jäi taakse, Kotilo jätettiin lepäämään ja möksä lähti kohti pohjosta ilman koko perässä vedettävää omaisuusosastoa. Norris epäilee Lappia järjestelmällisesti, Pirppu’u suunnittelee sen valtaamista ja Nekeli kattelee karttaa sillä ilmeellä, jonka mää olen oppinu tunnistamaan välittömäks turvallisuusriskiks.

Jänkhällä Jytisee alkaa vasta muutaman päivän päästä, joten ihmisillä on aivan liikaa aikaa keksiä tekemistä. Normaalit ihmiset lepäis.

Me ei olla normaaleja.

Saatana, tästä tulee vielä hyvä.

Lisää Hellulandian päiväkirjoja

Tää oli mE’mmin päiväkirjaa, eli Hellulandian reissuelämää sen ainoan matkustajan näkökulmasta, joka ymmärtää pitää ihmisten toimintaa jatkuvan tarkkailun alaisena. mE’mmi ei ole mikään metsän söpö satuhahmo, vaan Hellulandian piikikäs alter ego, joka seuraa möksän, Kotilon, Pajakissojen ja ihmislauman sekoilua ja kirjaa tapahtumat sellasina kuin ne sen silmiin näyttää.

Hellulandian päiväkirjoissa samasta elämästä löytyy useampi ääni. mE’mmin päiväkirjassa ihmiset ovat jatkuvan eläintieteellisen ihmettelyn kohteena, Hellulandian Nekelin päiväkirjassa tapahtumia katotaan ihmisnaaraan suunnasta ja Pajakissojen raporteissa Norris ja Pirppu’u dokumentoi ne tilanteet, joista niiden mielestä tarvitaan erillinen turvallisuus-, saalistus- tai yleisen ihmisidioottimaisuuden raportti.

Lisää mE’mmin, Nekelin, Pajakissojen ja muun Hellulandian porukan päiväkirjoja löytyy Hellulandian blogeista. Siellä reissuista ei tehdä jälkikäteen siloteltuja matkailumainoksia. Jos määränpää vaihtuu kesken matkan, ihmisnaaras löytää kartalta taas “yhden paikan” tai koko porukka lähtee vapaaehtosesti hevonperseeseen katsomaan jotain kiveä, se kirjataan juuri niin kuin perkele tapahtui.