mE’mmin päiväkirja 2026
8.8. – Möksä ei lähe, eikä saatana lähde kukaan muukaan
Rovaniemellä tihkutti vettä semmosella mitäänsanomattomalla tavalla, ettei sitä voinu kutsua kunnon sateeks mutta kuivaksikaan ei päässy. Kissat oli sentään kunnossa, mikä näitten reissujen mittapuulla tarkottaa jo erittäin onnistunutta aamunavausta. Pirppu’u oli ottanu liikkuvan pesän valvonnan vastuulleen ja seurasi ikkunoista kaikkea sillä intensiteetillä kuin Rovaniemen Lidl olis henkilökohtasesti sen vartioitava reviiri, kun taas Norris istui möksässä suolapatsaana ja ilmoitti koko olemuksellaan, ettei aio osallistua yhteiskuntaan ennen kuin olosuhteet paranee.
Meidän piti päästä aikasin liikkeelle, ja painotan sanaa piti, koska se on ihmisillä semmonen optimistinen ilmaisu, jolla ei näytä olevan mitään tekemistä myöhempien tapahtumien kanssa. Aikainen lähtö tarkottaa meidän porukassa lähinnä sitä, että aamulla puhutaan kiireestä tavallista enemmän ja tehdään kaikki mahdollisimman nopeasti ennen kuin joku kone, kissa, ihminen tai maailmankaikkeus päättää vetää suunnitelman vessasta alas. Kokemus on osoittanu, että mitä useammin joku sanoo nyt lähdetään ajoissa, sitä varmemmin puoliltapäivin ollaan edelleen samassa kunnassa.
Ensin piti kuitenkin käydä Lidlissä, ja ostosreissu suoritettiin kommandotyylillä, koska tänään ei ollu tarkoitus jäädä vertailemaan jugurttipurkkeja tai tutkimaan keskikäytävän tarjouksia. Tarvittavat kamat koriin, tavarat kassalle, skannaus, maksu ja ulos ennen kuin joku löytää jotain täysin tarpeetonta mutta “halpaa”. Kerrankin ihmiset suoritti jotain niin tehokkaasti, että mun olis pitäny heti tajuta universumin alkavan valmistella vastaiskua.
Avaimesta tapahtui ei mitään
Lidlin tavarat tungettiin möksään ja sitten piti lähteä, joten NahkaJaakko kuskin paikalle, avain virtalukkoon ja normaali oletus oli, että kohta moottori käynnistyy ja Rovaniemi alkaa jäädä taakse. Avain kääntyi kyllä ihan mallikkaasti, mutta möksän puolelta vastaukseks tuli täydellinen hiljaisuus. Ei hörähdystä, ei naksua eikä edes semmosta säälittävää nynynynyä, josta vois päätellä koneen sentään harkitsevan yhteistyötä.
Täysin kuollu, saatana. Mää kattelin tilannetta ja totesin, että meillä oli vielä hetki sitten liikkuva koti, mutta nyt siitä oli kadonnu se liikkuva osuus ja jäljelle jäi pelkkä asunto Lidlin parkkipaikalla. Sijainti ei ollu kummonen, mutta palvelut sentään lähellä, joten kai siitä olis voinu alkaa neuvotella pitkäaikasempaa tonttivuokraa.
NahkaJaakko kokeili tietenkin uudestaan, koska ihmisellä on erikoinen taipumus olettaa, että jos tekninen laite ei tottele ensimmäisellä kerralla, täsmälleen saman asian tekeminen heti uudestaan saattaa jotenkin muuttaa tilanteen. Ei muuttanu, vaan möksä pysyi yhtä kuolleena ja parkkipaikka yhtä rovaniemeläisenä. Siinä vaiheessa alkoi olla selvää, että aikataulu oli ottanu aamun ensimmäisen osuman suoraan turpaansa.
Ihmisten tekninen rituaali alkaa
Tästä käynnistyi ihmisten perinteinen teknisen ongelmanratkaisun ensimmäinen vaihe: konepelti auki ja tuijotetaan. Mää en tiedä, mitä siellä odotetaan näkyvän, mutta ehkä moottorin päälle ilmestyy tarpeeks pitkän tuijottamisen jälkeen kyltti, jossa lukee VIKA TÄSSÄ, KORJAA TÄMÄ. Ainakaan tällä kertaa ei ilmestyny, joten seuraavaks siirryttiin rituaalin toiseen vaiheeseen eli muiden ihmisten häiritsemiseen.
NahkaJaakko alko soitella tutuille, mutta yks ei ollu paikalla ja toinen lupas kysyä poikaansa, joka oli tietenkin jossain muualla. Teknisen hätätilanteen ensimmäinen luonnonlaki näyttää olevan se, että kaikki ihmiset, joista olis oikeesti hyötyä, sijaitsee vähintään yhden puhelun, sukulaisuussuhteen tai ajomatkan päässä. Sillä aikaa möksä seisoi pihassa ja tihkusade viimeisteli tunnelmaa kuin halvassa pohjoismaisessa rikossarjassa.
Samalla alettiin kysellä Lidlin parkkipaikalla muilta ihmisiltä käynnistyskaapeleita, mutta ensimmäisellä ei ollu, toisella ei ollu eikä seuraavallakaan tuntunu olevan. Mää aloin epäillä, että koko Rovaniemi oli tehny yhteisen päätöksen matkustaa juuri tänä aamuna ilman käynnistyskaapeleita. Autoissa kyllä kulkee aurinkolaseja, tyhjiä pulloja, kuittipinoja, kolme vuotta vanhoja parkkikiekkoja ja joku vitun johto, jonka käyttötarkotusta kukaan ei enää muista, mutta käynnistyskaapelit olis ilmeisesti jo kohtuutonta varautumista.
Pajakissojen tekninen tuki
Pirppu’u seurasi operaatiota ikkunasta ja sen ilmeestä näki, että jos ovi olis avattu, se olis tullu itse tarkastamaan konehuoneen. Todennäkösesti se olis viiden minuutin sisällä ryöminy johonkin paikkaan, josta kissaa ei saa pois purkamatta puolta Fiatia, joten tekninen asiantuntija jätettiin tällä kertaa sisätiloihin. Pirppu’u ei selvästi arvostanu päätöstä, mutta turvallisuus ennen kissan ammatillisia ambitioita.
Norris ei tehny mitään näkyvää, mutta se ei tarkota, ettei Norris osallistunu. Norriksen osallistumismuoto on passiivinen paheksunta, jossa se istuu liikkumatta ja näyttää siltä, että tiesi tämän tapahtuvan jo eilen mutta ei viittiny kertoa, koska kukaan ei kuitenkaan olis kuunnellu. Mitä pahemmaks tilanne menee, sitä enemmän Norris muistuttaa mustaa suolapatsasta, joten tässä vaiheessa sillä oli jo erittäin vahva asiantuntijalausunto käynnissä.
Mää puolestani tarkkailin ihmisiä, koska jonkun pitää dokumentoida katastrofit jälkipolville eikä sitä vastuuta selvästikään voi jättää näille. Siinä vaiheessa meidän aikainen lähtö oli muuttunu seisoskeluks Lidlin parkkipaikalla tihkusateessa konepelti auki. Aikataulu valui viemäriin niin tasaisesti, ettei kukaan enää edes yrittäny ottaa sitä kiinni.
Pelastaja saapuu
Lopulta NahkaJaakon tutun poika kurvas Lidlin pihaan ja nyt alkoi viimein tapahtua jotain muutakin kuin konepellin tuijottamista. Möksän keulan ympärille muodostui tekninen työryhmä, johtoja laitettiin paikoilleen ja ihmisurokset teki sitä yhteistyötä, jossa puhe koostuu lyhyistä lauseista, nyökkäyksistä ja siitä, että molemmat tuijottaa samaa kohtaa moottoritilassa. Mää en edelleenkään ymmärtäny, mitä ne teki, mutta tällä kertaa toiminnassa oli sentään havaittavissa tarkoitus.
Sitten kokeiltiin käynnistystä ja jumalauta, möksä hörähti käyntiin. Siinä kohtaa olis melkein tehny mieli taputtaa, mutta en lähteny pilaamaan mainettani, koska kyseessä oli kuitenkin moottoriajoneuvo, jonka normaalisti kuuluu käynnistyä avaimesta ilman ulkopuolista asiantuntijaa ja Lidlin parkkipaikalle perustettua kenttäkorjaamoa. Ihmiset näytti silti siltä kuin olisivat juuri palauttaneet kuolleen henkiin, eikä tunnelmaa ehkä kannattanu pilata teknisillä yksityiskohdilla.
Kello oli tässä vaiheessa melkein tsiljoons kaksitoista, joten meidän aikainen lähtö oli onnistunu aivan perinteiseen Hellulandian tapaan. Tarkotus oli päästä ajoissa liikkeelle ja lopputuloksena seisottiin vielä lähes puoliltapäivin Rovaniemellä onnellisina siitä, että oma asunto oli muuttunu takaisin ajoneuvoks. Rima oli aamun aikana laskenu niin alas, että pelkkä moottorin normaali käyntiääni tuntu jo merkittävältä henkilökohtaselta saavutukselta.
Nyt ei sammuteta saatana mitään
Kun möksä kerran saatiin käyntiin, syntyi porukassa hyvin nopeasti yksimielisyys siitä, ettei sitä sammuteta. Ei vahingossa, ei kokeeks, ei polttoaineen säästämiseks eikä varsinkaan sillä perusteella, että kyllä se varmaan nyt lähtee. Jos moottori kerran käy, se käy vaikka maailman tappiin tai ainakin siihen asti, että meillä on mukana joku oma keino herättää se uudestaan henkiin.
Seuraava kohde oli siis Motonet, mutta sinne ei menty tällä kertaa tavalliselle ostosretkelle vaan hakemaan semmosta höräytyslaatikkoa, samanlaista mikä Nekelillä on Micrassa. Viralliselta nimeltään se on varmaan käynnistysbooster, apukäynnistin tai joku muu teknisesti järkevä sana, mutta mulle se on höräytyslaatikko. Laatikko, jolla kuollutta autoa käsketään palaamaan työvuoroon ilman, että ensin pitää etsiä lähialueelta vapaaehtonen ihminen ja pari kaapelia.
Motonetin pihassa möksä jäi tietenkin käyntiin, eikä kukaan edes ehdottanu muuta. NahkaJaakko olis siinä vaiheessa varmaan mieluummin jättäny omat housunsa kauppaan kuin sammuttanu moottorin, koska aamun kokemuksen jälkeen virtalukkoon suhtauduttiin kuin siinä olis räjähteen laukaisin. Höräytyslaatikko hankittiin, tuotiin möksään ja hyväksyttiin välittömästi uudeks tarpeelliseks lauman jäseneks.
Revontuleen, mutta moottori käy
Motonetista matka jatkui Rovaniemen Revontuli-kauppakeskukselle, jossa meidän piti tavata lisää ihmislaumaa ennen Sinettään lähtöä. Möksä kurvasi pihaan ja moottori jätettiin käyntiin, koska kukaan ei ollu vielä siinä henkisessä tilassa, että olis halunnu testata aamun korjauksen kestävyyttä. Siinä se pörisi parkkipaikalla kuin hermostunu eläin, jota kukaan ei uskalla päästää nukkumaan, koska ei tiedetä herääkö se enää.
Moottorin ääni oli muuttunu muutamassa tunnissa tavallisesta taustamelusta elintoiminnoks. Niin kauan kun pörinä kuului, kaikki oli hyvin, mutta jos olis tullu hiljasta, koko porukan verenpaine olis noussu yhdellä kertaa. Möksä oli menettäny luottamuksen, eikä sitä palauteta yhdellä onnistuneella käynnistyksellä sen jälkeen, kun aamulla on järjestetty koko helvetin parkkipaikkasirkus.
Pirppu’u valvoi edelleen, Norris mökötti edelleen ja ihmiset kuunteli moottoria vähän turhankin tarkasti. Mää totesin, että siinä oli yhdelle aamulle jo aivan riittävästi jännitystä, vaikka päivä ei ollu ehtiny edes kunnolla alkuun. Tietenkään en siinä vaiheessa vielä tienny, että Revontulen sisällä seuraava ihmisryhmä oli jo valmistamassa aivan omaa kriisiään.
Aikainen lähtö – Hellulandian määritelmä
Mää kattelin aamupäivän tapahtumia ja yritin ymmärtää ihmisten käsitystä aikataulusta. Tarkotus oli lähteä Rovaniemeltä aikasin, mutta sen sijaan käytiin Lidlissä, tapettiin möksä, perustettiin parkkipaikalle tekninen kriisikeskus, soitettiin ihmisiä läpi, etsittiin käynnistyskaapeleita, odotettiin pelastajaa, herätettiin Fiat henkiin ja käytiin Motonetissä ostamassa sille henkilökohtanen defibrillaattori. Kaiken tämän jälkeen oltiin tyytyväisiä siihen, että matka ylipäätään jatkui saman vuorokauden aikana.
Jos lähtö olis suunniteltu iltapäivälle, oltais varmaan päästy liikkeelle seuraavana tiistaina. Mää olenkin huomannu, ettei näitten kanssa kannata kysyä, monelta lähdetään, koska kellonaika antaa täysin väärän kuvan tilanteesta. Paljon hyödyllisempi kysymys on, minkä katastrofin jälkeen lähdetään, koska sillä tavalla saa edes jonkinlaisen realistisen käsityksen päivän kulusta.
Tällä kertaa vastaus oli selvä: lähdetään sen jälkeen, kun möksä on ensin lakannu olemasta auto, ihmiset on juossu parkkipaikalla kaapeleiden perässä ja Motonetistä on hankittu varmuuden vuoks sähköinen elvytyslaite. Tavallinen lauantai siis. Hellulandian matkailupalvelut kiittää ja muistuttaa, ettei aikatauluista kannata ottaa mitään henkilökohtasta.
mE’mmin tekninen loppulausunto
Möksä ei lähteny käyntiin, joten ihmiset tuijotti moottoria, soitti muille ihmisille ja odotti, että paikalle saadaan joku, jolla on sekä osaamista että tarvittavat vehkeet. Sitten käytettiin johtoja, Fiat heräs henkiin ja kaikki käyttäytyi hetken kuin olis tapahtunu tekninen ihme, vaikka oikeestaan auto oli vain palannu suorittamaan sitä tehtävää, jota varten se on valmistettu. Tämän jälkeen ostettiin laatikko, jotta seuraavalla kerralla tarvitaan vähemmän ihmisiä ja mahdollisesti myös vähemmän kirosanoja, vaikka jälkimmäisestä en mene takuuseen.
Aamun tärkein oppi oli kuitenkin hyvin yksinkertanen: jos Fiat kerran käy, älä saatana sammuta sitä. Pirppu’u valvoi, Norris mökötti ja möksä pysyi käynnissä, joten lopulta kaikki oleellinen oli taas jonkinlaisessa toimintakunnossa. Siinä oli yhdelle aamulle aivan riittävästi onnistumista, eikä kukaan enää kaivannu ylimääräsiä yllätyksiä.
Valitettavasti maailmankaikkeudelta ei kysytty.
Lisää Hellulandian päiväkirjoja
Tää oli mE’mmin päiväkirjaa, eli Hellulandian reissuelämää siilin näkökulmasta ilman sitä kohteliasta jälkikäsittelyä, jossa teknisestä katastrofista tehdään myöhemmin “pieni viivästys matkassa”. mE’mmi seuraa möksän, Kotilon, Nekelin, NahkaJaakon ja Pajakissojen toimintaa ja kirjaa asiat sellasina kuin ne oikeesti näyttäytyy: välillä maisemina, välillä seikkailuna ja välillä Fiatina, joka päättää Lidlin pihassa ryhtyä kiinteistöks.
Hellulandian päiväkirjoissa samaa sekasortoa seurataan useamman kertojan kautta. mE’mmin päiväkirjassa ihmiset ovat jatkuvan eläintieteellisen tutkimuksen kohteena, Hellulandian Nekelin päiväkirjassa tapahtumat nähdään ihmisnaaraan suunnasta ja Pajakissojen raporteissa Norris ja Pirppu’u dokumentoi tilanteet, joista niiden mielestä tarvitaan virallinen turvallisuus-, saalistus- tai yleisen ihmisidioottimaisuuden selvitys. Jokaisella on tapahtumista oma näkemyksensä, eikä yksikään niistä välttämättä tee ihmisistä erityisen järkevän näkösiä.
Lisää mE’mmin, Nekelin, Pajakissojen ja muun Hellulandian porukan päiväkirjoja löytyy Hellulandian blogeista. Täällä reissuista ei tehdä jälkikäteen siloteltuja matkailumainoksia, joissa Lidlin parkkipaikalla tapahtunu tekninen katastrofi muuttuu pieneks vastoinkäymiseks. Jos asuntoauto kuolee, aikainen lähtö muuttuu puoliltapäivin tapahtuvaks ihmeparantumiseks ja Motonetistä ostetaan Fiatille sähköinen elvytyslaatikko, niin kyllä se perkele kirjataan.
