No niin. Lähtöpäivä. Ihmisillä se tarkottaa useamman tunnin mittasta rituaalia, jossa tavaraa siirretään ensin yhdestä huoneesta toiseen, sitten takaisin, sen jälkeen kassiin ja lopulta möksään. Mää ratkaisin oman osuuteni huomattavasti tehokkaammin: kävelin ihan ite pesälaatikkoon ja totesin, että tässä mää matkustan.Ei tarvinnu houkutella. Ei nostaa. Ei jahdata pitkin taloa eikä yrittää lahjoa jollain vitun herkkutikulla. Pesälaatikko oli lähdössä mukaan, joten kävin hyvissä ajoin tarkastamassa sen matkustuskelpoisuuden: pimeetä, suojaisaa, riittävästi tilaa siilille ja ennen kaikkea tarpeeks kaukana ihmisten jatkuvasta säätämisestä.
Hyväksytty.
Jos ihmiset haluaa ajaa pitkin Suomea, se on niiden ongelma. Mää voin tulla mukana, mutta en näe mitään syytä osallistua matkustamisen vaikeuttamiseen ihan vaan sen takia, että muutkin tekee niin.
Sitten alko tavallinen lähtöpäivän ihmishelvetti. Vaatteita, ruokaa, laukkuja, laatikoita, johtoja ja kaikenlaista rojua kannettiin möksään sellasella antaumuksella, että luulin hetken meidän muuttavan Lappiin pysyvästi. Kun kaikki näytti olevan mukana, jostain ilmesty vielä yks kassi, jonka jälkeen löyty toinen ja sitten joku kysy, missä joku aivan saatanan välttämätön tavara on.
Siili hoitaa pakkaamisen helpommin. Kuono mukaan, piikit mukana automaattisesti ja perse seuraa yleensä perässä ilman erillistä muistilistaa. Jos jotain unohtuu, se tuskin oli kovin tärkeetä.
Ihmisillä tätä järjestelmää ei ole. Ne käyttää tunteja pakkaamiseen ja unohtaa silti jotain.
Ensimmäisenä vuorossa oli Norris. Oranssit valjaat ilmesty näkyviin ja Norrisin naamasta näki heti, että asiakastyytyväisyyskyselyä ei kannata suorittaa juuri nyt. Se meni matalaks jo ennen kuin ensimmäinenkään remmi oli kunnolla paikallaan.
Valjaat kuitenkin laitettiin päälle, koska ihmisillä on omituinen tapa kutsua tämmöstä turvallisuudeks. Norrisin näkökulmasta kyseessä oli selvästi valtiollisen tason pakkotoimi. Kun varustus oli valmis, Nekeli nappas mustan protestoijan tiukkaan kainalopakettiin ja kantoi sen tuulikaapin kautta möksään.
Sitten alkoi ääni. Saatana mikä ääni.
Jos en olis tienny, mitä tapahtuu, olisin päätelly jonkun yrittävän nylkeä elävää ilvestä ruosteisella juustohöylällä. Todellisuudessa Norris oli täysin ehjä, mutta oransseissa valjaissa, mikä sen oman lausunnon perusteella oli ilmeisesti pahempi kohtalo.
Pirppu’un vuoro ei menny paljon arvokkaammin. NahkaJaakko alkoi ujuttaa turkooseja valjaita päälle ja Pirppu’u päätti neuvotella työehdoista välittömästi. Etutassu kävi, korvat painu taakse ja hampaat anto kädelle pienen ennakkolausunnon siitä, mihin suuntaan neuvottelut olivat menossa.
Valjaat meni silti päälle. Se siitä työtaistelusta.
Seuraavaks Pirppu’ukin kannettiin möksään kainalopaketissa, ja nyt liikkuvassa pesässä oli kaks kissaa, joista kumpikaan ei ollu hyväksyny matkasuunnitelmaa.
Mää olin hyväksyny. Mää olin edelleen omassa laatikossani.
Möksässä Norris eteni maha melkein lattiaa viistäen. Se kokeili ensin penkkiä, pyörähti siihen mustaks karvapalloks ja ilmeisesti yritti saavuttaa sellasen fyysisen olomuodon, jossa ympäröivä maailma lakkaa olemasta. Ei onnistunu.
Seuraavaks Norris siirty vessalaatikon taakse suihkukopin nurkkaan. Sieltä alkoi kuulua protestilaulantaa sellasella vakaumuksella, että olisin antanu esitykselle nimen Musta kissa ja oranssi sortovalta. Sävelkulku oli yksinkertanen mutta helvetin voimakas.
Lopulta Nekeli keksi jotain hyödyllistä. Se toi möksään Norrisin tutun mustan ostoskorin ja laitto sinne kotoa tutun pyyhkeen. Norris siirty koriin sellasella vauhdilla, että hetkellisesti unohtu koko valjaiden aiheuttama neliraajahalvaus.
Sinne se käperty. Pieneks mustaks mököpalloks. Kiljuminen jatkui vielä, mutta nyt sentään omasta toimistosta käsin.
Pirppu’u käsitteli tilannetta täysin päinvastasella menetelmällä. Siinä missä Norris päätti lakata liikkumasta, Pirppu’u päätti ilmeisesti liikkua molempien edestä. Se vaelsi ympäri möksää, tarkisti paikkoja, vaihtoi paikkaa, läähätti, kiljas ja jatko taas matkaa.
Läähätys oli tanskandoggin tasoa. Möksässä oli vitun kuuma, kissa oli tumma ja sillä oli vielä turkoosit valjaat päällä, joten ymmärsin kyllä osan ongelmasta. Silti Pirppu’un menetelmä viilentyä juoksemalla ympäri kuumaa asuntoautoa vaikutti fysiikan kannalta hieman keskeneräseltä suunnitelmalta.
Mikään paikka ei kelvannu. Yks oli liian avoin, toinen liian suljettu, kolmas väärässä kohdassa ja neljännessä oli ilmeisesti joku täysin näkymätön ongelma, jonka vain Pirppu’u pystyi havaitsemaan. Se pysähty hetkeks, katteli ympärilleen ja lähti taas liikkeelle.
Välillä kiljas. Ihan vaan ettei kukaan luule tilanteen parantuneen. Mää kattelin koko näytelmää pesälaatikostani. Välillä kuului Norrisin oopperaa, välillä Pirppu’un draamamonologia ja niiden välissä ihmiset yritti puhua kissoille rauhottavalla äänellä. Se oli erityisen huvittavaa, koska kummankaan kissan ilmeessä ei näkyny pienintäkään merkkiä siitä, että ihmisten “ei mitään hätää” -puheeseen olis luotettu pätkääkään.
Mun ei tarvinnu osallistua.
Olin valinnu matkustuspaikkani ihan ite. Pesälaatikossa oli hämärää, turvallista ja rauhallista, eikä kukaan yrittäny pukea mulle remmejä, nostaa syliin tai selittää, että kohta helpottaa. Jos väsytti, pystyin nukkumaan, ja jos ulkopuolella alkoi taas joku kissaperäinen maailmankriisi, pystyin vetämään kuonon syvemmälle pesään.
Tässä kohtaa on pakko todeta jotain harvinaista. Siilinä oleminen on välillä aivan helvetin kätevää.
Norris ratkaisi matkustamisen muuttumalla mustaks suolapatsaaks ja perustamalla myöhemmin komentokeskuksen ostoskoriin. Pirppu’u ratkaisi saman ongelman tarkastamalla mahdollisimman monta paikkaa mahdollisimman lyhyessä ajassa ja ilmoittamalla havainnoistaan ääneen. Mää ratkaisin koko asian menemällä oma-aloitteisesti pesälaatikkoon ennen kuin kukaan ehti tehdä matkustamisesta ongelmaa.
En väitä olevani muita älykkäämpi. Mutta olen.
Ihmiset käytti tuntikausia tavaroiden pakkaamiseen, Norris julisti oranssit valjaat ihmisoikeusrikkomukseks ja Pirppu’u käynnisti liikkuvan turvallisuustarkastuksen. Mää olin siinä vaiheessa jo omassa pesässä odottamassa, että joku viimein tajuaa käynnistää auton.
Jos tästä joskus järjestetään reissueläinten tehokkuuskilpailu, mää haluan palkinnon etukäteen.
Pesälaatikko: 10/10. Ite valittu, hämärä, suojaisa ja ennen kaikkea täysin valjaaton. Ei mitään korjattavaa.
Ihmisten pakkaaminen: 2/10. Aivan liikaa tavaraa, aivan liikaa aikaa ja silti joku unohtuu varmasti. Evoluutio olis voinu hoitaa tämän paremmin.
Norris: äänekäs musta mököpallo. Oranssit valjaat aiheuttivat välittömän maailmanlopun, mutta tuttu ostoskori pelasti sen verran mitä pelastettavissa oli.
Pirppu’u: liikkuva kriisikeskus. Läähättää, kiljuu ja tarkastaa kaiken. Todennäkösesti tietää jo missä kaikki möksän poistumisreitit sijaitsee.
Nekeli ja NahkaJaakko: vielä toimintakykyisiä. Kissat saatiin möksään, tavarat kyytiin ja ilmeisesti tarkoitus olis vielä päästä johonkin. Hyvä alku, mutta en vielä kehuis liikaa.
mE’mmi: valmis lähtöön. Ei valjaita, ei huutoa eikä turhaa säätämistä. Ammattilainen.
Kai nuo kissat siitä rauhottuu. Tai sitten eivät, ja me matkustetaan Lappiin asti Norrisin oopperan ja Pirppu’un tanskandoggiläähätyksen säestyksellä. Ihmiset ovat joka tapauksessa itse tämän retken järjestäneet, joten turha siinä vaiheessa on enää näyttää yllättyneeltä.
Mää ainakin olen valmis.
Pesälaatikko on hyvässä jemmassa, oma paikka on valittu ja ihmiset saa nyt keskittyä siihen kaikkeen muuhun paskaan, jonka ne onnistui ottamaan mukaan. Mää voin nukkua siihen asti, että vastaan tulee jotain oikeesti tutkimisen arvosta.
Ja ensimmäisen matkailupäivän tärkein havainto voidaan jo kirjata päiväkirjaan:
Siilinä osaa joskus arvostaa sitä, ettei tarvii käyttää valjaita. Hellulandian reissuista ei tietenkään ole olemassa vain yhtä totuutta. mE’mmi tarkkailee ihmiseläinten toimintaa piikkien välistä, Nekeli kertoo samasta sekasorrosta ihmisnaaraan näkökulmasta ja Pajakissat Norris sekä Pirppu’u laatii omia raporttejaan siitä, miten helvetin epäilyttävää ihmisten matkailu niiden mielestä on.
Lisää mE’mmin päiväkirjaa, Nekelin päiväkirjaa, Pajakissojen raportteja ja muuta Hellulandian elämää löytyy Hellulandian blogeista.
Lähtöpäivä – mää olin ainoo, joka osas pakata ittensä
Ihmiset pakkas tuntikausia, Norris julisti oranssit valjaat ihmisoikeusrikkomukseks ja Pirppu’u aloitti liikkuvan hermoromahduksen. Mää kävelin ihan ite pesälaatikkoon ja olin valmis. Jos tästä jaetaan tehokkuuspisteitä, kilpailu voidaan lopettaa tähän.