mE'mmin päiväkirja – Ihmislasten arvoitus

Taas menttiin insinööriperheen poikasta hoitamaan. Tai siis mummi meni hoitamaan ja mää menin mukaan tarkkailemaan, koska viime kerran jälkeen mulle oli jo valjennu, ettei ihmislasten touhuu kannata jättää pelkästään ihmisten raportoitavaks. Ne selittää jälkikäteen kaiken jotenkin järkeväks, vaikka mää olen omin silmin nähny, ettei siinä touhussa ole aina järjen kanssa vittujakaan tekemistä.

Tällä kertaa lähtö oli sentään suunniteltu. Ei mitään viime kerran käsilaukkusekoilua eikä muutakaan ylimäärästä ohjelmaa, vaan mummi ties mihin oli menossa ja mää tiesin kans. Micrakin käyttäyty koko matkan niin hyvin, et rupes jo epäilyttämään. Ei kolissu, temppuillu eikä yrittäny osallistua matkantekoon millään omalla luovalla ratkasullaan.

Maailmankaikkeus huomas tän tietenkin ja korjas tilanteen. Kahdet viimeset liikennevalot oli punasella. Ensin toiseks viimeset ja heti perään viimeset kans, joten siinä sitä istuttiin aivan loppumatkasta kattomassa punasta valoo. Hyvä. Järjestys palautettu. Jos Micra ei vittuile, ni liikenne kyllä hoitaa oman osuutensa.

Viikossa ihmislapsi ehtii päivittää käyttöjärjestelmää

Viikko oli menny viime kerrasta ja ihmislapsen sanavarastoon oli ilmestyny uusia ominaisuuksia. Tärkeimpänä älä, mikä on kyl aivan saatanan käyttökelponen sana. Lyhyt, napakka eikä jätä turhaa neuvotteluvaraa. Sen voi heittää melkein mihin vaan tilanteeseen, jossa joku toinen ihminen kuvittelee saavansa päättää jotain sun puolesta.

Yks asia ei ollu muuttunu mihinkään. Mummi oli poikaselle edelleen m'Emmi. Nekeli-mummi on vissiin ihmislapsen mielestä aivan tarpeettoman pitkä nimi, joten se oli jo viime kerralla optimoitu tehokkaampaan muotoon.

Tästä tulee tietyst pieni nimitekninen ongelma, koska mää olen mE'mmi ja mummi on poikaselle m'Emmi. Mut ei siitä kannata tehdä vaikeempaa ku se on. Mää olen siili ja mummi on mummi. Jos aikuisen ihmisen pää menee tästä sekasin, ni voi voi. Ihmislapsi näyttää pärjäävän asian kanssa vallan hyvin.

Pitkä aamiainen alkaa äitin puurolla

Äiti oli tehny aamuks kaurapuuron, ja siitä alko semmonen pitkä aamiainen, ettei täs mistään äkkiä puuro naamaan ja menoks -hommasta ollu kyse. Aamupalaa syötiin ajan kanssa ja samalla tutkittiin, mitä kaikkea pöydästä löyty ja minkälaisen ilmeen milläkin ruualla saa aikaseks.

Puuron kanssa oli mansikkaa, mustaherukkaa ja valkoherukkaa. Mansikka meni ihan nätisti, mut herukoiden kohdalla naama kerto kaiken oleellisen. Sekä musta- että valkoherukka oli sen verran happamia, et ihmislapsen koko pärstä vetäyty semmoseen asentoon, että mää meinasin pudota kattomapaikaltani.

Luonto on kyl välillä melkone kusipää. Ensin tehdään marjasta pieni, pyöree ja viattoman näkönen ja sit tungetaan sisälle semmonen happohyökkäys, et silmät meinaa vaihtaa paikkaa kesken syömisen. Silti piti tietenkin maistaa, koska mistäs sitä muuten tietää, olisko seuraava herukka yhtäkkiä muuttunu karkiks.

Maito meni huomattavasti helpommin. Muki nousi ja samalla tuli tuttu pöppää. Tän mää muistin viime kerrasta. Muut ihmiset sanoo kippis, mut tässä seurueessa sanotaan pöppää, ja mun mielestä koko asia on sillä loppuun käsitelty. Pöppää on parempi.

Aamiainen jatku rauhassa niin pitkään, että mää ehdin jo ymmärtää yhden oleellisen asian ihmislasten ruokailusta. Aikuinen syö, koska sillä on nälkä. Ihmislapsi syö, maistaa, tutkii, juo, kattelee ympärilleen, kokeilee jotain uudestaan ja jatkaa sit taas siitä, mihin sattuu huvittamaan. Ei siinä kiirettä pidetä. Päivä kyllä odottaa.

Insinööriperheen testausmenetelmä

Pitkän aamiaisen jälkeen mummi ja poikanen rupes leikkimään autoilla. Niillä ajettiin, niitä siirreltiin ja niiden toimintaa tutkittiin, minkä jälkeen siirryttiin pallonheittoon. Palloo heitettiin, haettiin ja heitettiin uudestaan. Sit se haettiin taas, jotta sen saatto heittää uudestaan, minkä jälkeen sama homma suoritettiin vielä muutaman kerran ihan vaan siltä varalta, et pallon fysiikka olis muuttunu kesken aamupäivän.

Mää alan pikkuhiljaa ymmärtää tän insinööriperheen toimintatavan. Jos joku toimii kerran, ei siitä vielä voi päätellä yhtään mitään. Sama koe pitää suorittaa niin monta kertaa, et maailmankaikkeus kyllästyy ennen ihmislasta. Vasta sit voidaan ehkä alustavasti todeta, et joo, pallo näyttäis edelleen lentävän.

Haukka, ja mummi kuvittelee taas osaavansa laulaa

Ulkona poikanen laitto korvat töihin. Linnut huomattiin, varis kuultiin, autot, ihmiset, mopo ja tuulen suhina rekisteröitiin. Sit taivaalla näky haukka.

Ja tästä mummi sai tietenkin idean.

Mummi rupes laulamaan ittelleen aivan liian vaikeeta laulua. Riki Sorsan Muuttohaukkaa.

Mää en tiedä, miks ihmiset tekee näin. Jos näkee linnun, vois ihan hyvin sanoa, että kato, haukka. Ei. Ihmisen aivot kaivaa jostain vuosikymmenten takaa laulun ja sit se pitää esittää siinä pihalla ilman minkäänlaista ennakkoharjottelua.

Mummi pääsi siihen kohtaan, missä tulee se “kiikikii, kiikikii”, ja sitä se yritti vetää semmosella vakavuudella, et mää kattosin jo poikasta ja mietin, pitäiskö tolle selittää, ettei haukka oikeesti pidä tommosta ääntä eikä mummilla ole hätää.

Sit tuli vielä se lohduton voihkaisu ja laulun muuttomatka, ja mummi yritti sinnikkäästi pysyä mukana omassa esityksessään.

Ei pysyny.

Mää kattosin taivaalla menevää haukkaa ja olin melko varma, että jos se kuuli tän, sillä tuli muuttomatka mieleen ihan riippumatta vuodenajasta.

Poikanen sentään kuunteli.

Tää on ihmislasten hyvä puoli. Ne ei vielä tiedä, millon esitys on paska. Ne ottaa vastaan sen, mitä tarjotaan.

Vettä purkkiin, jotta sen saa pois

Poikanen oli ulkona paljain varpain ja sit löyty lätäkkö, joten sinne tietenkin menttiin. Ensin yks jalka veteen ja plits, sit toinen perään ja kohta plitsutettiin jo ihan kunnolla.

Vesi oli muutenkin päivän tärkeimpiä tutkimusmateriaaleja. Sitä laitettiin purkkiin, siirrettiin paikasta toiseen ja ennen kaikkee kipattiin pois. Kun purkki oli saatu tyhjäks, siihen otettiin lisää vettä, jotta se voitiin taas kipata pois.

Mää seurasin tätä aikani ja yritin löytää toiminnasta jonkun tavotteen, kunnes tajusin, että taas mää ajattelin asiaa ihan liian vaikeesti. Veden purkkiin laittamisen tarkotus on se, että sen saa kaataa pois. Sen jälkeen purkki on tyhjä ja koko hienon homman voi alottaa alusta.

Jos aikuinen käyttäis tunnin tähän, läheiset alkais varmaan keskustella sen jaksamisesta. Kun taapero tekee saman, kaikki nyökkäilee vieressä, että hienosti tutkii maailmaa.

Märän perseen mysteeri

Seuraavaks pallo vietiin liukumäelle. Pallo nostettiin ylös, päästettiin alas ja haettiin takas, minkä jälkeen sama koe suoritettiin tietenkin uudestaan niin monta kertaa, että pallon käyttäytymisestä märällä liukumäellä oli varmasti tarpeeks tutkimusaineistoo.

Pallolla ei ollu märän liukumäen kanssa mitään ongelmaa, mut poikasella oli. Liukumäki oli märkä eikä siinä haluttu liukua, koska peppu kastuis. Mun mielestä tää oli vielä täysin järkeenkäypä päätös. Jos ei halua märkää persettä, ni ei istu märälle liukumäelle.

En siinä vaiheessa vielä tienny, että tää mun hieno teoria menis kohta aivan päin vittua.

Seuraavaks otettiin käyttöön leikkiruohonleikkuri ja sillä vedettiin pitkin pihaa kierros toisensa jälkeen. Välillä palattiin vesihommiin tyhjentämään purkkeja ja pihalta löyty myös mintunlehtiä, joita piti tutkia. Sit vastaan tuli märkä nurmikko eikä siinä haluttu kävellä paljain jaloin.

Mää kattosin ihmislasta, sit lätäkköö missä se oli just vapaaehtosesti plitsutellu ja sen jälkeen märkää nurmikkoo. Selvä. Lätäkkö on hyvää märkää ja nurmikko paskaa märkää. Ei siinä mitään. Kaikilla meillä on rajamme.

Sitten löyty sininen muovimopo, joka oli sekin märkä. Poikanen istu sen päälle, peppu kastu eikä haitannu yhtään.

Siinä kohtaa mää kattosin touhuu jo vähän pitempään ja mietin, et anteeks ny vaan, mut mitä vittua.

Märälle liukumäelle ei voinu istua, koska peppu kastuu. Märälle muovimopolle voi istua, vaikka täsmälleen sama perse kastuu täsmälleen samalla vedellä. Lätäkköön saa mennä paljain jaloin, mutta märälle nurmikolle ei.

Mää lopetin tutkimuksen siihen. Tää ei ollu enää siilin koulutustasolle sopivaa kosteustekniikkaa. Kysykää insinööriltä.

Iskä yskäsee ja tarkastuspartio lähtee

Kesken ulkohommien sisältä kuulu iskän yskäsy, minkä poikanen kuuli saman tien. Kaikki muu sai jäädä ja sinne piti lähtee kattomaan, oliks iskällä kaikki kunnossa.

Iskä oli flunssassa ja teki sen takia töitä kotona. Äitikin teki etätöitä, mutta sillä oli töissä niin kiire, ettei se ehtiny toimistolle asti. Mummi oli siis tullu hoitamaan poikasta, jotta molemmat vanhemmat sais tehdä töitään rauhassa.

Paperilla aivan saatanan hieno suunnitelma. Käytännössä samassa talossa oli kaks vanhempaa, yks ihmislapsi, mummi ja mää, ja ihmislapsella semmoset korvat, että iskän yks yskäsy käynnisti välittömän hyvinvointitarkastuksen.

Ruuanlaittoo eli laadunvalvontaa

Sisälle palattua mummi rupes tekemään ruokaa. Poikanen osallistu valmistukseen omalla menetelmällään eli söi raaka-aineita sitä mukaa, kun niitä tuli näkyviin.

Ensin meni tomaatteja, sit porkkanaa ja perunaa, joka todettiin hyväksytyks. Lisäksi syötiin ruisleipää majoneesilla, minkä jälkeen voitiinkin palata taas tomaatteihin.

Mää kattosin toimintaa vierestä ja tajusin, ettei tää mitään välipalojen napsimista ollu. Tää oli laadunvalvontaa. Jokanen ruoka-aine tarkastettiin henkilökohtasesti ennen ku mummi sai luvan tunkea sen mihinkään varsinaiseen ruokaan.

Tehokas järjestelmä, joskin siinä on pieni riski, ettei valmistusvaiheeseen jää lopulta vittujakaan.

Piano ja tomaatti

Ruuan valmistumista odotellessa mummi ja poikanen meni sähköpianolle. Kosketinta painettiin ja tuli ääni, sit painettiin toista ja tuli toinen ääni. Tätä piti tietenkin testata monta kertaa, koska kahden painalluksen perusteella ei voi vielä olla varma, toimiiks piano oikeesti.

Siinä soitettiin, kuunneltiin ja testattiin, ja välillä syötiin taas tomaattia. Tässä vaiheessa mää olin jo varma, ettei tomaatti ollu tässä taloudessa enää ruoka-aine. Se oli harrastus.

Ravintola ANNA

Lopulta mummi sai sen riisi-kasvissörsselin pöytään. Poikasen annokseen tuli keskelle fetaa ja lisäksi majoneesia ja salsadippiä. Kun mummi huusi, että tuuppa syömäääään, annos saapuu!, tapahtu semmonen nopeudenmuutos, ettei sitä meinannu silmällä seurata. Ihmislapsi oli Stokke-tuolissa semmosella vauhdilla, et mää aloin epäillä sen osaavan teleportata.

Sit aukes Ravintola ANNA.

Fetaa piti saada lisää: anna. Ketsuppii: anna. Salsaa: anna. Kun juomapuoli rupes kiinnostamaan, tuli muuu, anna, minkä mummi ymmärsi tarkottavan maitoo. Muki pöytään ja tietenkin päälle pöppää.

Mää kattosin vierestä ja tajusin, et täähän on nerokas ravintolakonsepti. Ei ruokalistaa, ei tarjoilijan odotteluu eikä mitään anteeks saisinko mahdollisesti -paskaa. Osotat tavaraa ja sanot anna. Jos henkilökunta on hidas, sanot uudestaan.

Ihmislapsi ei ole töykee. Se on vaan karsinu asiakaspalvelusta kaiken turhan paskan.

Kaaka, pastillit ja päivän vittumaisin taikasana

Ruuan jälkeen tuli kaaka, minkä jälkeen kädet rupes näyttämään hyvin määrätietosesti pastillipurkin suuntaan. Ksylitolpastillit kuulu selvästi aterian jälkeiseen ohjelmaan eikä ihmislapsi nähny mitään syytä luottaa siihen, että mummi muistais asian ilman visuaalista ohjausta.

Kaikki meni oikein hyvin siihen asti, kunnes mummi meni sanomaan päivän taikasanat: nukkumaanmenoaika.

Ihmislapsi ties tasan tarkkaan, mitä se tarkotti. Vastaus tuli saman tien: älä. Sen jälkeen poistuttiin paikalta semmosella vauhdilla, että uuden sanan varsinainen käyttötarkotus tuli samalla todistettua.

Tässä kohtaa mulle alko hahmottua koko ihmislapsen kielijärjestelmä. Anna tarkottaa, että mää haluan jotain. Älä tarkottaa, että sää haluat jotain.

Aikuiset käyttää saman asian selvittämiseen parisuhdekeskusteluja, palavereita, sähköposteja ja välillä lakimiestä.

Kuiva vaippa ja yhteispissalla

Ennen päiväunia piti kuitenkin hoitaa normaalit huoltotoimenpiteet. Vaippa tarkastettiin ja se oli kuiva, mutta potalle istuttiin silti. Ei siinä edes varsinaisesti pissahätä ollu pääasia, vaan poikanen odotti mummia, koska mumminkin piti käydä vessassa.

Siinä sitä sitten oltiin, ihmislapsi omalla potallaan ja mummi omissa järjestelyissään. Mumminkin piti tietenkin pissata malliks samaan aikaan.

Mää kattosin touhua vähän sivummalta ja totesin taas, et tarkkailijan homma on aivan helvetin hyvä valinta. Mummi pissaa malliks, ihmislapsi seuraa ja mää teen havaintoja. Jokasella on oma tehtävänsä eikä niitä kannata turhaan sekottaa.

Pottaistunnon jälkeen mummi pesi poikasen kädet ja nassun. Ihmislapsi oli huollettu, puhdas ja mummin mielestä täysin valmis päiväunille.

Ihmislapsen mielestä mummi oli ilmeisesti menettäny järkensä.

Päikkärilentoyhtiö

Kun päiväunisuunnitelma rupes muuttumaan puheesta käytännöks, pelkkä älä ei enää riittäny. Poikanen lähti hengenhädässä iskän luo ja juoksi suoraan syliin, käytännössä siihen läppärin päälle.

Mää kattosin vierestä ja mietin, et on tääkin ny saatana. Mummi oli kelvannu koko aamun puurolle, autoihin, palloon, lätäköihin, vesien kippaamiseen, ruohonleikkuriin, pianonsoittoon, ruokailuun ja vielä yhteispissallekin. Sit mummi sanoo yhden kerran nukkumaanmenoaika ja muuttuu välittömästi ihmiseks, jota pitää paeta kuin verottajaa.

Lopulta iskä otti päiväunitehtävän hoitaakseen ja kas kummaa, koko homman luonne muuttu välittömästi. Mummin kanssa päiväunille lähteminen oli ollu älä ja karkuun. Iskän kanssa sama matka suoritettiin korkeuksien kautta.

Poikanen nostettiin ilmaan taaperolentokoneeks ja siitä lähdettiin kohti makuuhuonetta. Koko matkan kuulu semmonen naurun käkätys, että mää kattosin vierestä ja mietin, ettei saatana voi olla todellista.

Sama tenava. Sama makuuhuone. Samat päikkärit. Mummi oli yrittäny viedä lapsen nukkumaan ja iskä oli perustanu lentoyhtiön.

Hetken päästä tuli hiljasta. Poikanen tais nukahtaa ja vähän siltä vaikutti, että flunssanen iskäkin nukahti siihen viereen. Mää en lähteny tarkastamaan. Jos päiväunitoimitus nukuttaa sekä asiakkaan että kuljettajan, ni palvelu on onnistunu yli odotusten.

Äiti ja läppää heittävä laite

Äiti jatko sillä välin töitään keittiössä ja sillä oli edessään samanlainen littee läppäri kuin iskälläkin. Mää olin jo hetken miettiny koko laitteen nimee, koska läppäri kuulostaa vahvasti siltä, että kyseessä on joku mää heitän vaan läppää -laite.

Äiti katteli sitä litteetä vehjettä ja puhu kaikenlaisia outoja juttuja. Mää kuuntelin hetken ja rupesin jo miettimään, et ei helvetti, ny sekin on sekasin.

Sit huomasin kuulokkeet sen korvilla. Ahaa. Se puhu jollekin. Ei se ihan niin höperö ollukaan.

Ilmeisesti etätöissä ihminen laittaa kuulokkeet korville, tuijottaa litteetä läppälaitetta ja puhuu ihmisille, joita kukaan muu huoneessa ei näe. Sit sitä kutsutaan työnteoks ja siitä maksetaan vielä palkkaakin.

Kyl ihmiset on hienosti järjestäny asiansa.

mE'mmin salainen havainto

Ihmislapsen sanavarasto on melkein valmis. Anna tarkottaa, et mää haluan jotain, ja älä tarkottaa, et sää haluat jotain. Loput sanat taitaa olla lähinnä aikuisten keksimää turhaa paskaa.

Märän perseen teoriaa mää en enää tutki. Märkä liukumäki on väärin ja märkä mopo oikein. Kysykää insinööriltä.

Ja päiväunien ongelmakin ratkes. Nukkumisessa ei ollu mitään vikaa. Mummilta puuttu lentolupakirja.

mE'mmin muistilappu

Äitin tekemästä puurosta voi alottaa aamiaisen, mutta ei sitä kannata kuvitella miksikään nopeeks toimitukseks. Ihmislapsen aamiainen loppuu sit ku se loppuu. Siinä välissä voidaan testata marjojen happamuus, juoda maitoo, pöppäillä ja tutkia muuten vaan maailmaa.

Jos taivaalla näkyy haukka, mummi ei sano pelkästään, että kato haukka. Ei tietenkään. Mummi kaivaa muistinsa perältä Riki Sorsaa ja rupee vetämään ittelleen liian vaikeeta laulua keskellä pihaa. Kiikikii kiikikii ja perään niin lohdutonta voihkimista, että haukkakin varmaan tarkistaa, onks muuttoaikataulua mahdollista aikaistaa. Ihmislapsi kuuntelee tyytyväisenä, koska sillä ei vielä ole vertailukohtaa. Saatanan onnekas ikä.

Vettä laitetaan purkkiin, jotta sen voi kaataa pois. Sit otetaan lisää vettä, jotta senkin voi kaataa pois. Kun taapero tekee tätä, se kehittää motoriikkaa. Jos mummi tekis samaa yksin pihalla tunnin, joku tulis kysymään, onks kaikki varmasti hyvin.

Märkyydessä on omat sääntönsä. Lätäkköön saa mennä, märälle nurmikolle ei. Märkä liukumäki on perseelle ehdoton ei, mutta märkä muovimopo on perseelle aivan helvetin hyvä. Mitään logiikkaa ei löydetty. Tutkimus keskeytettiin tutkijan mielenterveyden suojelemiseks.

Ruuanlaitossa kaikki mahdollinen syödään jo valmistusvaiheessa. Tätä kutsutaan laadunvalvonnaks, eikä suinkaan siksi, ettei malteta odottaa. Jos jotain jää jäljelle, mummi tekee siitä ruokaa. Ravintola ANNA:ssa asiakas ei tartte ruokalistaa eikä kokonaisia lauseita. Anna. Anna. Muuu, anna. Pöppää. Vitun tehokasta.

Ja jos mummi sanoo nukkumaanmenoaika, vastataan älä ja paetaan iskän syliin. Jos iskä nostaa ilmaan ja lentää makuuhuoneeseen, sama päiväuni onkin yhtäkkiä päivän paras ohjelmanumero.

Tästä voidaan vetää täysin aukoton tieteellinen johtopäätös: lapsessa ei ollu vikaa. Markkinointi oli paskaa.

Äiti puhuu läppärille, iskä saattaa nukahtaa kesken lentovuoron, mummi laulaa haukoille liian vaikeita lauluja ja ihmislapsi kaataa vettä purkista toiseen ennen ku istuu vapaaehtosesti märällä mopolla.

Ja ihmiset kutsuu tätä tavalliseks arjeks.

Onneks mää olen siili. Mun tärkein tehtävä on syödä, kuunnella sivusta ja arvostella muiden aivan käsittämättömiä elämänvalintoja.