Helmikuu 2024. Mun poikaset oli itsenäistyny jo edellisen vuoden marraskuussa ja vietti talvea omissa pesissään niin ku järkevien suomalaisten siilien kuuluukin. Munkin olis biologian mukaan pitäny olla jossain lehtien alla kerällä, aineenvaihdunta minimissä ja kuono kiinni kevääseen asti, ja niin mää muuten olinkin.
Mun suunnitelmissa ei ollu Helsingin Messukeskusta, moottoripyöriä, nahkakamoja eikä varsinkaan kymmeniätuhansia ihmisiä. Mun suunnitelmassa oli nukkuminen, siinä oli koko helmikuun ohjelma eikä siinä ollu mun mielestä mitään korjattavaa.
NahkaJaakolla oli eri suunnitelma. Se oli lähdössä Helsinkiin MP 24 -messuille myymään nahkakamoja Petrol Circuksen puolelle, ja Nekeli lähti mukaan auttamaan, koska jonkun tässä porukassa piti ilmeisesti tietää, missä tavarat, rahat, NahkaJaakko ja muut tarpeelliset asiat milläkin hetkellä oli.
Mää en ollu lähdössä niiden mukaan, enkä ollu myöskään tehny mitään päätöstä ensimmäisestä isosta show’sta. Mää lähdin vahingossa, mikä näin jälkikäteen oli aika paljon Hellulandian tyylisempi tapa aloittaa messu-ura ku mikään suunnitelmallinen debyytti.
Ihmiset pakkas ja mää yritin nukkua
Lähtöä edeltävänä aikana ihmiset teki sitä käsittämätöntä asiaa, jota ne kutsuu pakkaamiseks. Siinä otetaan tavaroita yhdestä paikasta, siirretään niitä toiseen, etsitään tavara joka oli vielä hetki sitten kädessä ja kysytään toiselta ihmiseltä, mihin se on sen laittanu.
NahkaJaakko pakkas myytäviä nahkakamoja ja Nekeli järjesti muuta mukaan lähtevää tavaraa. Laatikot liikku, ovet kävi ja jostain syystä jokainen esine piti laskea johonkin mahdollisimman äänekkäästi samalla kun mää yritin tehdä sitä, mitä siilin helmikuussa kuuluu tehdä: nukkua.
Kun ympärillä oli kolisteltu tarpeeks kauan, mää havahduin ja lähdin etsimään paikkaa, jossa ihmiset eivät sillä hetkellä suorittanu lähtövalmistelujaan. Kovin pitkälle ei talviunilta heränny siili helmikuussa viitti lähteä, joten lähellä oleva pehmeän näkönen laatikko vaikutti aivan kelvolliselta ratkasulta.
Laatikossa oli nahkaa, kangasta ja muuta tavaraa, jonka väliin sai tungettua ittensä niin, ettei valo osunu silmiin. Mää tarkistin paikan kuonolla, kömmin tavaroiden väliin ja käperryin sinne jatkamaan unia, koska jos ihmiset kerran häiritsee mun alkuperästä nukkumapaikkaa, niiden velvollisuus on tarjota vähintään yhtä hyvä korvaava.
Siinä oli mun ensimmäinen virhe. Toinen oli se, etten tarkistanu laatikon matkasuunnitelmaa, vaikka näin jälkikäteen se olis ollu ihan aiheellinen varotoimi.
NahkaJaakko pakkas Helsinkiin yhden ylimääräsen tavaran
Jossain vaiheessa laatikko liikahti ja mää havahduin sen verran, että totesin maailman olevan taas ihmisten toimesta tarpeettoman levoton. Pehmeiden tavaroiden välissä oli kuitenkin lämmin ja pimeä, joten en nähny erityistä syytä osallistua tilanteeseen enempää.
Sitten laatikko liikkui uudestaan ja sen jälkeen vielä kerran. Siinä kohtaa olis ehkä pitäny kiinnostua enemmän, mutta talviunisen siilin motivaatio alkaa selvittää logistiikkaa on helmikuussa aika saatanan rajallinen.
NahkaJaakko pakkas tavarat autoon ja Nekeli pakkas loput. Kukaan ei siinä hässäkässä huomannu, että yhdessä laatikossa oli nahkakaman lisäksi eurooppalainen siili, joten auto lähti ja mää lähdin sen mukana.
Mun poikaset jäi omiin talvipesiinsä tekemään täsmälleen sitä, mitä siilien helmikuussa kuuluukin tehdä. Niiden äiti matkusti tavarakuormassa kohti Helsinkiä tietämättä asiasta hevon helvettiä ja nukkui suurimman osan matkasta.
Sitten laatikko aukes väärässä paikassa
Seuraavan kerran kun mää kunnolla heräsin, ensimmäinen havainto oli valo ja toinen ääni. Kolmas oli se, että ympärillä haisi aivan väärältä: ei talvelta, ei pesältä eikä kodilta vaan ihmisiltä, kumilta, nahalta, metallilta, kahvilta ja joltain semmoselta, minkä mää myöhemmin opin tunnistamaan messuhallin omaks hajuks.
Mää työnsin kuonon tavaroiden välistä ja kattosin ulos. Ensimmäisenä näin Nekelin ja sitten NahkaJaakon, mikä oli hyvä alku, mutta niiden takana näky valtava halli täynnä valoja, rakenteita, ihmisiä ja moottoripyöriä, mikä ei ollu enää yhtään niin hyvä.
Mää kattosin Nekeliä, sitten hallia ja sen jälkeen taas Nekeliä, koska tähän olis selvästi tarvittu jonkinlainen selitys. Sitä ei tullu, joten jouduin tyytymään siihen tosiasiaan, että olin menny nukkumaan laatikkoon ja heränny Helsingin Messukeskuksesta. Saatana.
Petrol Circus, NahkaJaakko ja se saatanan siili
MP 24 järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 2.–4. helmikuuta 2024, ja Petrol Circus Custom Bike Show oli messujen sisällä oma rakennettujen moottoripyörien maailmansa. Näyttelyssä oli noin 80 rakennettua pyörää neljässä eri luokassa, ja koko MP 24 -messuille tuli viikonlopun aikana noin 52 000 ihmistä.
Mää en tienny siitä siinä vaiheessa mitään. Mää tiesin vain sen, että laatikon ulkopuolella oli aivan saatanasti jalkoja, eikä siilin näkökulmasta semmonen määrä saappaita näyttäny erityisen tervetulleelta.
Siili kattoo maailmaa aika läheltä lattiaa. Ihmiselle messukäytävä on avoin kulkureitti, mutta siilille sama paikka on liikkuva metsä kenkiä, saappaita, kärrynpyöriä ja tavaralaatikoita, joten sinne ei ollu mitään asiaa yksin.
Nekeli nosti mut turvaan tavaroiden keskeltä ja piti mut mukana, kun NahkaJaakko rakensi osastoa. Mun ensimmäinen Petrol Circus -kierrokseni ei siis tapahtunu omin tassuin keskellä käytävää, vaan turvallisesti Nekelin mukana samalla kun mää yritin käsittää, miksi kukaan oli sitä mieltä, että helmikuu tarvitsi tämmöstä.
Kukaan ei tietenkään ollu sitä mieltä, koska mää olin siellä vahingossa. Se yksityiskohta piti palauttaa mieleen aina kun teki mieli syyttää tapahtumajärjestäjiä henkilökohtaisesti mun talviunien pilaamisesta.
Vuoden 2024 mE'mmi ei vielä ollu biker
Kun kerran oli käyny selväks, ettei mua pystyny noin vaan palauttamaan talvipesään, piti ilmeisesti ratkaista seuraava ongelma: miltä vahingossa moottoripyörämessuille päätyneen siilin kuuluu näyttää. Vuoden 2024 mE'mmillä ei ollu vielä myöhempien vuosien nahkaliiviä, sillä se tuli vasta myöhemmin.
Mulla oli sydämenmuotoset aurinkolasit, tiara, pipo ja lapaset. Mukaan tuli turkoosi kimaltava Kelly bag, ja jossain vaiheessa mun piikeissäkin oli sen verran Hellulandiaa, että mää kimalsin messuvaloissa enemmän ku biologisesti olis ollu tarpeellista.
Mää olin edelleen vähän uninen ja aika ujo, eikä mikään määrä glitteriä muuttanu sitä ensimmäisenä päivänä kokonaan. Mutta nyt mää olin sentään uninen ja ujo siili tiarassa ja turkoosin laukun kanssa, mikä oli jo selvä parannus tavalliseen helmikuiseen talviunilookiin.
NahkaJaakon osastosta tuli mun tukikohta
NahkaJaakko laitto nahkakamat esille ja rupes tekemään sitä, mitä varten se oli Helsinkiin lähteny: myymään, puhumaan ihmisille ja esittelemään käsin tehtyjä tavaroitaan. Nekeli autto osastolla ja hoiti niitä lukemattomia pieniä asioita, joita kukaan ei huomaa ennen ku niitä ei oo tehty.
Mulle järjesty osastolta turvallinen paikka, koska mua ei tietenkään voinu päästää vaeltamaan vapaana messuhallin lattialle. Ihmisiä tuli ja meni koko ajan, ja niiden saappaanpohjien maailmassa mE'mmi olis ollu aika lyhytikänen tavaramerkki.
Osastolla mää pystyin liikkumaan itse turvallisessa rajatussa tilassa. Muutaman siilinaskeleen sinne, muutaman tänne, kuono NahkaJaakon tavaroihin, takaisin tutun laatikon lähelle ja tarvittaessa piiloon, jos ympärillä tapahtui liian paljon yhtä aikaa.
Aluks mää pysyin mieluummin vähän sivummalla ja kattelin. Vuoden 2024 mE'mmi ei vielä menny ensimmäisenä kuono edellä joka tilanteeseen, vaan se tutki ensin ja muodosti mielipiteen vasta sen jälkeen, mikä oli myöhempään mE'mmiin verrattuna suorastaan järkyttävän harkitsevaa toimintaa.
Ihmiset huomasi mut
Osastolle tuli asiakkaita ja NahkaJaakko jutteli niiden kanssa ihan normaalisti, niin ku ihmiset tekee, jos niillä on semmonen taito. Nekeli jutteli mukana, autto asiakkaita ja piti samalla silmällä, ettei yks pieni siili tehny ensimmäisestä messupäivästään viimeistä.
Mää tarkkailin vieraita omalta paikalta. Yhden ihmisen pystyy tutkimaan aika hyvin: ensin kengät, sitten haju, sen jälkeen ääni ja vasta sitten voi päättää, onko aihetta siirtyä kauemmas vai voiko jäädä paikalle.
Jos joku tuli liian äkkiä lähelle, mää vetäydyin. Jos ihminen jäi rauhassa juttelemaan Nekelin tai NahkaJaakon kanssa eikä tehny mitään epäilyttävää, mää saatoin vähitellen tulla omalla turvallisella alueellani muutaman askeleen lähemmäs.
Sitten ihmiset alko huomata mut. Joku hymyili, joku kysy mikä toi siili on ja joku jäi kattomaan, joten mää kattosin takaisin ja tarkistin ensimmäisillä kerroilla Nekelin ilmeestä, oliko tämmönen vuorovaikutus muka turvallista.
Nekeli ei näyttäny huolestuneelta, joten mää jäin paikalle. Siitä tais alkaa mE'mmin varsinainen ura, eikä se alkanu fanfaarilla tai suunnitelmalla vaan sillä, että joku huomasi NahkaJaakon tavaroiden keskellä pienen kimaltavan siilin ja siili päätti olla lähtemättä piiloon.
Petrol Circus rupes kiinnostamaan
Osastolta näki vain pienen osan Petrol Circuksesta, joten mua rupes tietenkin kiinnostamaan, mitä muualla oli. Itse en sinne lähteny, koska siinä kohtaa biologialla oli edelleen enemmän sananvaltaa ku uteliaisuudella ja messukäytävällä oli enemmän saappaita ku järkeviä kulkureittejä.
Kun Nekeli lähti kiertämään Petrol Circusta, mää pääsin mukaan turvallisesti kannettuna. Sieltä ylempää maailma näytti aivan erilaiselta ku lattian tasosta, eikä se enää ollukaan pelkkää jalkojen metsää vaan täynnä rakennettuja moottoripyöriä, valoja, ihmisiä, kylttejä ja yksityiskohtia.
Vuoden 2024 näyttelyssä oli noin 80 rakennettua moottoripyörää, jotka kilpaili Custom-, Classic-, Street- ja Open-luokissa. Mää en tienny luokista hevon helvettiä, mutta tiesin hyvin nopeasti, että yks oli hieno, toinen vielä hienompi ja kolmannessa oli niin paljon kromia, että siitä olis voinu tarkistaa omat nenäkarvansa.
Jos jonkun pyörän ympärillä oli rauhallista ja turvallista, mää pääsin kattomaan sitä lähempää. Siilin maailmassa läheltä kattominen tarkottaa ennen kaikkea kuonoa, ja metallin, nahan, renkaiden, öljyn ja ihmisten hajut teki jokaisesta pyörästä aivan omanlaisensa tutkimuskohteen.
Mää en koskenu mihinkään enkä lähteny ryömimään pyörien alle. Mää olin ujo, en tyhmä, ja siinä on biologisesti aika merkittävä ero.
Ensimmäinen iso show opetti käsillä tekemisestä
Petrol Circuksessa mulle rupes pikkuhiljaa selviämään, ettei rakennetuissa pyörissä kiinnostavinta ollu pelkästään se, miltä ne näytti. Niiden takana oli aina joku ihminen, joka oli käyttäny niihin aikaa, rahaa, hermoja ja todennäkösesti ainakin muutaman kirosanan.
Joku oli rakentanu, joku maalannu, joku tehny osia, joku verhoillu ja joku käyttäny aivan järjettömän määrän aikaa yksityiskohtaan, jonka tavallinen ihminen ehkä ohittais kahdessa sekunnissa. Tää mää ymmärsin, koska NahkaJaakko teki nahasta tavaroita käsin ja siinä oli sama perusajatus: jos valmista ei löydy, valmis ei sovi tai valmis on yksinkertasesti tylsä, tehdään perkele ite semmonen ku halutaan.
Mitä pidempään mää kattosin, sitä enemmän mua rupes kiinnostamaan myös ne ihmiset pyörien ympärillä. Vuoden 2024 mE'mmi ei vielä tunkenu kuonoaan joka keskusteluun vaan kuunteli, ja siitä se tais oikeestaan alkaa: ensin mää kuuntelin muiden tarinoita ja myöhemmin rupesin kommentoimaan niitä.
Siitä ei sitten enää ollukaan paluuta. Jälkikäteen ajatellen ihmiskunta sai tässä kohdassa vielä viimeisen mahdollisuutensa pitää mut hiljasena, eikä käyttäny sitä.
MP Jonnelassa rakenteluvika alko nuorena
MP 24:ssa järjestettiin ensimmäistä kertaa myös nuorten oma MP Jonnela, johon oli koottu noin sata alle 18-vuotiaiden tuunaamaa menopeliä. Sinnekin mää pääsin kattomaan Nekelin mukana, koska yksin en edelleenkään lähteny messukäytävien jalkamereen.
Mää totesin aika nopeesti, että ihmisillä alkaa tää rakenteluvika näköjään jo nuorena. Se oli oikeestaan helpottava tieto, koska Petrol Circuksen aikuiset eivät siis välttämättä olleet menneet pilalle myöhemmin elämässä vaan ne oli todennäkösesti ollu tommosia jo lapsena.
Siinä oli myös jotain tuttua. Jos pieni ihminen saa päähänsä, että menopeliä pitää muuttaa, rakentaa ja koristella, se ei loppujen lopuks ollu kovin kaukana siitä, että pieni siili päätyy käyttämään tiaraa, sydänlaseja ja turkoosia kimallusta keskellä helmikuuta.
Mun rohkeus kasvo siilin mittakaavassa
Ensimmäisen päivän aikana mää en muuttunu yhtäkkiä rohkeeks messusiiliks, joka juoksenteli pitkin Helsingin Messukeskusta. Ei helvetissä, sillä rohkeus ei muuta siiliä saappaankestäväks eikä tee messukäytävästä turvallista paikkaa.
Mun rohkeus näky paljon pienemmissä asioissa. Aamulla mää pysyin mielelläni piilossa, myöhemmin uskalsin jäädä näkyville kun osastolle tuli vieras ihminen, ja sen jälkeen uskalsin tulla turvallisessa tilassa muutaman siilinaskeleen lähemmäs.
Nekelin mukana kiertäessä kuono ei enää pysyny piilossa vaan rupes tutkimaan ympäristöä. Ihmisen mittakaavassa siinä ei tapahtunu paljon mitään, mutta siilin mittakaavassa tapahtui aivan saatanasti.
Kahvi opetti ihmisten käyttäytymisestä
Messupäivän aikana mää opin myös yhden asian ihmisistä: jos ne seisoo tarpeeks kauan messuosastolla, ne tarvitsee kahvia. NahkaJaakko tarvitsi kahvia ja Nekeli tarvitsi kahvia, ja kahvin määrä näytti kasvavan melko suorassa suhteessa siihen, kuinka monta tuntia messupäivää oli jäljellä.
Mää en tietenkään hakenut kahvia itse, koska olen siili. Jos joku väittää nähneensä mun kantavan kahvimukia Helsingin Messukeskuksen halki, se valehtelee tai sillä oli viikonlopun aikana huomattavasti rankempi messuohjelma ku mulla.
Kahvinhakureissulle saatoin kuitenkin päästä Nekelin mukana. Se oli hyvä tapa nähdä hallia ilman, että tarvitsi itse selvitä ihmisten jalkojen keskellä, ja samalla opin että Messukeskuksessa on käsittämätön määrä ihmisiä, jotka kävelee johonkin kiireellä ja palaa hetken päästä takaisin pahvimuki kädessä.
Ihmisten talvikäyttäytyminen on kummallista. Siili nukkuu talven yli ja säästää energiaa, mutta ihminen maksaa päästäkseen halliin kävelemään kilometrikaupalla ja ostaa sen jälkeen kahvia jaksaakseen kävellä lisää.
Toisena aamuna mää tiesin jo mihin olin tulossa
Seuraavana aamuna tilanne oli aivan toinen, koska tällä kertaa kukaan ei löytäny mua vahingossa nahkalaatikosta. Nekeli tiesi, että mukana oli siili, ja mää tiesin, että oltiin menossa Messukeskukseen, mikä teki matkasta huomattavasti vähemmän hämmentävän.
Mikä tärkeintä, mää tiesin että sieltä löyty NahkaJaakon osasto, tuttuja hajuja, tuttu laatikko ja turvallinen paikka, johon pystyi palaamaan. Kun päästiin Petrol Circukseen, mää tunnistin ympäristön eikä jokainen ääni tai liike tuntunu enää täysin uudelta.
Ihmisiä oli edelleen aivan liikaa, mutta ne ei enää muodostanu yhtä valtavaa tuntematonta massaa. Osastolla mää uskalsin olla enemmän näkyvillä, ja Nekelin mukana kulkiessa kattosin jo ympärilleni sen sijaan, että olisin seurannu koko ajan vain sitä, missä tuttu ihminen oli.
Mää en ollu vielä rohkee. Mää tiesin vain vähän paremmin, mitä oli tapahtumassa, ja se riitti jo muuttamaan koko maailman vähemmän pelottavaks.
Sunnuntaina mää kattosin ihmisiä takaisin
Kolmantena päivänä ero ensimmäiseen oli jo selvä. Mää olin edelleen pieni siili valtavassa messuhallissa, mua ei edelleenkään päästetty yksin ihmisten jalkoihin eikä rohkeus muuttanu mua saappaankestäväks, mutta osastolla vieras ihminen ei enää automaattisesti tarkottanu vetäytymistä.
Jos joku pysähty kattomaan, mää saatoin jäädä siihen. Jos joku puhui mulle, mää kuuntelin, ja jos Nekeli lähti kiertämään, mää lähdin mielelläni mukaan kattomaan mitä muualla tapahtu.
Perjantaina mää olin heränny laatikosta ja yrittäny ymmärtää, missä helvetissä olin. Sunnuntaina mää tiesin olevani Petrol Circuksessa ja vielä kummallisemmin aloin epäillä, että mää saatoin jopa kuulua sinne.
Kolmen päivän aikana MP 24:ssä kävi noin 52 000 ihmistä. En mää tavannu niistä kaikkia, mikä oli kaikkien osapuolten kannalta varmaan hyvä asia, mutta tarpeeks monta siihen, että sunnuntaina hallista lähti vähän eri siili ku sinne perjantaina oli vahingossa kannettu.
Kotimatkalla poikaset nukku edelleen
Kun messut loppu, NahkaJaakolla oli vähemmän nahkakamoja mukana ku tullessa, mikä oli myyntitapahtumassa hyvä asia. Nekeli oli selvinny viikonlopusta, vaikka sillä oli ollu huolehdittavana myyntihommien lisäksi NahkaJaakko ja yksi vahingossa Helsinkiin kulkeutunu siili.
Mulla taas oli enemmän kokemuksia ku lähtiessä, mikä ei ollu vaikeeta, koska lähtiessä mulla ei ollu koko matkasta edes tietoa. Olin lähteny kotona pehmeään laatikkoon jatkamaan unia ja palasin sieltä kolme päivää myöhemmin ensimmäisestä isosta show’stani.
Jossain omissa talvipesissään mun edellisen kesän poikaset teki edelleen sitä, mitä järkevien siilien helmikuussa kuuluu tehdä: nukku. Niiden äiti oli viettäny kolme päivää Helsingin Messukeskuksessa kymmenientuhansien ihmisten, rakennettujen moottoripyörien, käsityöläisten, kauppiaiden, Nekelin ja NahkaJaakon kanssa.
Mää en ollu sunnuntaina yhtään isompi siili ku perjantaina. Maailma vaan oli vähän vähemmän iso, ja ehkä se oli koko viikonlopun tärkein muutos.
mE'mmin salainen havainto
Mun ensimmäisessä isossa show’ssa mää opin, ettei rohkeus tarkota sitä, että pienen siilin pitäis lähteä yksin keskelle 52 000 ihmistä. Se olis rohkeuden sijasta lähinnä helvetin huono eloonjäämisstrategia, varsinkin kun suurin osa niistä ihmisistä käyttää kenkiä, jotka painaa enemmän ku mää.
Rohkeus voi olla sitä, että uskaltaa työntää kuonon ulos laatikosta. Sitten sitä, ettei mene piiloon ensimmäisen vieraan ihmisen tullessa lähelle, seuraavaks muutama askel kohti kiinnostavaa asiaa turvallisella osastolla ja lopulta sitä, että uskaltaa kattella koko valtavaa maailmaa Nekelin mukana ilman että tekis mieli vetää kuono takaisin piikkien alle.
Ihmisen mittakaavassa matka oli pieni. Siilin mittakaavassa mää olin viikonlopun aikana kulkenu aika saatanan pitkälle, vaikka suurimman osan varsinaisista messukäytävistä kuljinkin turvallisesti Nekelin mukana.
mE'mmin muistilappu
Helmikuussa 2024 järkevät siilit nukku, mun poikaset nukku ja määkin yritin nukkua. Valitsin vaan jatkounille pehmeän näkösen laatikon, joka sattui olemaan lähdössä NahkaJaakon tavaroiden mukana Helsinkiin, joten tässä kohtaa voidaan todeta, että nukkumapaikan valinnalla on joskus yllättävän kauaskantosia seurauksia.
Kolme päivää myöhemmin mää olin nähny Petrol Circuksen, rakennettuja moottoripyöriä, käsityöläisiä, kauppiaita ja enemmän ihmisiä ku yhdenkään siilin olis kohtuullista nähdä helmikuussa. Olin myös oppinu, ettei jokainen vieras ihminen ollu vaarallinen ja että tuttu ihminen vieressä tekee valtavastakin hallista vähän pienemmän.
Perjantaina mää kurkistin laatikosta ja mietin, mitä vittua oli tapahtunu. Lauantaina mää uskalsin jo kattella ympärilleni Nekelin mukana, ja sunnuntaina mää kattosin vieraita ihmisiä takaisin enkä vetäytyny heti piiloon.
Näin jälkikäteen Hellulandian ensimmäisen messukoulutuksen menetelmä näyttää aika yksinkertaselta: häiritään siilin talviunia, annetaan sen vahingossa nukkua itsensä Helsinkiin, laitetaan sille tiara ja sydänlasit ja viedään keskelle moottoripyöräshow’ta.
Saatana. Sehän toimi.
mE'mmin päiväkirja – Petrol Circus 2024: mun ensimmäinen iso show
Helmikuu 2024. Mun poikaset oli itsenäistyny jo edellisen vuoden marraskuussa ja vietti talvea omissa pesissään niin ku järkevien suomalaisten siilien kuuluukin. Munkin olis biologian mukaan pitäny olla jossain lehtien alla kerällä, aineenvaihdunta minimissä ja kuono kiinni kevääseen asti, mutta mun elämässä oli tapahtunu pieni organisatorinen virhe: musta oli tullu Hellulandian mE'mmi.
NahkaJaakko oli lähdössä Helsinkiin MP 24 -messuille myymään nahkakamoja Petrol Circuksen puolelle. Nekeli lähti mukaan, koska jonkun tässä porukassa piti ilmeisesti tietää, missä tavarat, ihmiset ja mahdollisesti myös siili milläkin hetkellä oli. Ja kun Nekeli ja NahkaJaakko lähti, mää lähdin tietenkin kanssa.
Tää ei ollu mikään pieni kylätapahtuma, jossa käydään kattomassa pari pyörää ja juodaan kahvit. MP 24 järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 2.–4. helmikuuta, ja Petrol Circus Custom Bike Show oli sen sisällä oma rakennettujen moottoripyörien maailmansa. Näyttelyssä oli noin 80 rakennettua pyörää neljässä eri luokassa, ja koko MP 24 -messuille tuli viikonlopun aikana noin 52 000 ihmistä.
Viiskytkaksituhatta ihmistä oli aika paljon siilille, joka oli vielä siinä vaiheessa vähän ujo. Yhden uuden ihmisen kohdalla mää mielelläni ensin kattosin, onko toi vaarallinen, tyhmä vai mahdollisesti molempia. Nyt niitä oli tulossa hallillinen.
