Vanhan siiliäidin päiväkirja – Luku 14

Sisäsiistiksi kasvaminen

Ei kukaan poikanen synny tietämään, ettei omaan pesään paskanneta. Se on emon homma opettaa, eikä siinä paljon diplomatia auta. Ensimmäisinä viikkoina saa olla nenä maassa enemmän kuin kastematojahdissa. Heti kun haistan väärän hajun väärässä paikassa, tiedän tasan tarkkaan, kuka on taas ollut asialla.

"Jaahas… kuka helvetti tänne on nyt päättäny helpottaa oloaan? Älkää ny kaikki kattoko kattoon. Ei toi itsestään siihen ilmestyny."

Muut makaavat ihan hiljaa kuin eivät olisi koskaan kuulleetkaan koko asiasta. Seyks sen sijaan yrittää ryömiä kaikessa rauhassa pois paikalta.

"No niin… missä se yks taas on? Mitä vittuu, Seyks? Sääkö kuvittelit, et ku lähdet hiljaa lipettiin, ni emo ei huomaa? Voi hyvä perkele sentään."

Otan sitä varovasti niskan kohdalta kiinni ja tökkään kuonolla kohti pesän suuta. Ei kovaa, mutta niin, että viesti menee perille. Se pysähtyy, katsoo minua hölmistyneenä ja yrittää kääntyä takaisin lämpimään.

"Ei. Tuolta ulos. Sinne. Kato ny, ei tää oo mikään perkeleen huussi."

Se näyttää niin loukkaantuneelta, että minun on pakko purra huultani.

"Heh…"

Ei.

Ei vielä.

Seyks ottaa kaksi haparoivaa askelta väärään suuntaan, törmää kuivaan lehteen, pyörähtää ympäri ja päätyy vahingossa juuri pesän ulkopuolelle. Samalla hetkellä asia hoituu juuri sinne, minne pitikin.

Siihen se itsehillintä loppuu.

"Käk-käk-käk… voi saatanan neropatti! Sää eksyit oikeeseen paikkaan ihan vahingossa. Kyl mää sanon, et tuurillakin on joskus iso merkitys."

Muut poikaset säikähtävät minun nauruani enemmän kuin koko opetusta ja painautuvat tiiviiksi kasaksi.

"Älkää ny siinä pällistelkö. Jokanen teistä tekee saman virheen vuorollaan. Mää vaan toivon, ettei samaan aikaan."

Siivoan pesän vielä kerran. Märkä sammal lähtee ulos, kuivaa tulee tilalle ja kulkuaukko painellaan taas siistiksi. Samalla se tuttu haju käy jälleen pesän suulla. Märän maan alta nousee öljyn, lämpimän metallin ja vanhan nahan vivahde niin selvästi, että nostan kuononi heti ilmaan.

"Jaahas… sääkin oot näköjään seuraamassa kasvatustyötä. Saat ihan rauhassa kattoa. Tähän hommaan ei riitä pelkät piikit, tässä tarvitaan kärsivällisyyttä enemmän ku koko Aurajoessa on vettä."

Hiljaisuus jää vastaukseksi, kuten aina ennenkin. Työnnän Seyksin takaisin sisarustensa viereen, nuolaisen sen otsaa ja mutisen hiljaa itsekseni.

"Kyl susta vielä siili tulee… jos et sitä ennen onnistu ajamaan emoas hullujenhuoneelle."